Kolmessa Volkswagen-konsernin automallissa on paljastunut vakava turvallisuusongelma Tekniikan Maailman tekemän väistötestin yhteydessä. Tulossa on todennäköisesti takaisinkutsu.

Seat Aronan vasemman takamatkustajan turvavyö avautui tekeillä olevan katumaasturivertailun väistökokeessa. Seuraavalla ajokerralla se avautui uudelleen. Sama tapahtui toisella autoyksilöllä.

TM:n tekemissä jatkotesteissä ilmeni, että ongelma koskee kaikkia VW-konsernin uuteen pikkuautoissa käytettävään MQB A0 -perusrakenteeseen pohjautuvia autoja eli Volkswagen Poloa, Seat Aronaa ja Seat Ibizaa.

Ongelma johtuu siitä, että vasemman takaturvavyön ja keskiturvavyön vastakappaleet on asennettu ilmeisesti käytettävyyden helpottamiseksi eri korkeudelle. Keskiturvavyön vasta­kappaleen eli lukkokotelon alareuna on samassa tasossa reunavyön lukon avauspainikkeen kanssa. Sopivassa tilanteessa lukkokotelon alareuna pääsee avaamaan reunavyön lukituksen.

Tilanne saattaa syntyä esimerkiksi nopeasti ajetussa oikealle kääntyvässä kaarteessa tai sivutörmäystilanteessa.

Tekniikan Maailma sai ilmiön toistettua myös paikallaan olevalla autolla puristamalla vastakappaleita yhteen. Lukitus ei tosin tällöin aukea aivan itsestään, vaan vaatii nykäisyä turvavyöstä. Tarvittava voima on kuitenkin paljon pienempi kuin mitä todellisessa ajotilanteessa saati törmäyksessä syntyisi.

Testaamissamme Aronassa, Ibizassa ja Polossa turvavyön valmistaja on Takata, mutta Takatan mukaan he eivät ole valmistaneet vyölukkoa. Lukon valmistaja ei ole vielä tiedossa, sillä siinä ei ole valmistajan merkintöjä.

 

Seat S.A.:n viestintäjohtaja Christian Stein oli yhteydessä Tekniikan Maailmaan puhelimitse vappuaattona ja kommentoi alustavasti testituloksia: ”Voimme tehtaalla tehtyjen omien analyysiemme perusteella vahvistaa, että turvavöissä on Tekniikan Maailman testeissä havaittu puute. Tutkimme parhaillaan korjausvaihtoehtoja, ja informoimme ratkaisusta mahdollisimman nopeasti.”

Tieto tapahtuneesta on lähtenyt TM:stä myös Trafille, jonka tehtävänä on viranomaisena vastata Suomen liikenteen turvallisuudesta maalla, merellä ja ilmassa. Todennäköinen seuraus asiasta on niiden autojen takaisinkutsu, joita ongelma koskee.

Mahdollinen korjaustapa on vaihtaa keskivyön vastakappaleen kiinnitysvyö joko hieman pidemmäksi tai lyhyemmäksi. Toinen mahdollisuus on alihankkijan vaihto, sillä Volkswagen T-Rocissa oleva TRW:n lukko ei auennut väistössä.

Havaittu ongelma on tietysti melko merkityksetön henkilölle, joka käyttää autonsa takaistuinta harvoin, jos koskaan, ainakaan kolmen henkilön kuormituksella. Pienissäkin autoissa saattaa silti kulkea täysi kuorma, erityisesti nuorison liikkuessa. Myös turvavyöistuimen vieressä keskipaikalla istuva vanhempi saattaa tahattomasti avata lapsen turvavyön.

Miten isolla autovalmistajalla on voinut päästä uuden automalliperheen testiohjelman läpi tällainen lapsus?

Kaksi suurta autovalmistajaa vahvisti TM:lle, että kuormattuna tehtävissä ajokokeissa takamatkustajina ovat yleensä painavat vesitäytteiset ”dummyt”. On jopa mahdollista, että autovalmistajan tarkat turvallisuusohjeistukset kieltävät ääritilannekokeiden tekemisen niin, että autossa on kyydissä joku muu kuin kuljettaja.

Kolmen takamatkustajan voimin tehdyt testit ovat todennäköisesti painottuneet mukavuuteen, eikä TM:n väistökokeen tapaista tilannetta ole välttämättä ilmennyt lainkaan.

Kerromme TM:n nettisivuilla ja seuraavissa numeroissa korjausratkaisusta. Testaamme myös sen toimivuuden uusintatestissä, kun aikanaan saamme korjatun auton käyttöömme.

Lue laajempi artikkeli videoineen turvavyöongelmista Tekniikan Maailmasta.

Artikkelia korjattu 16.5. klo 15.50: Toisin kuin alkuperäisessä artikkelissa kerrottiin, Takata ei ole valmistanut vyölukkoa, vaan ainoastaan turvavyön.