Tietokirjailija ja entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara arvioi blogissaan, että torstaina julkistettu esitys valtion liikenneverkkoyhtiöstä saattaa koitua hyödyksi ainakin helsinkiläiselle veronmaksajalle.

Soininvaaran mukaan ajatus, että tiestöstä saatavat maksut ohjaisivat Liveä kohdistamaan investoinnit ja kunnossapidon paremmin, on ”kaunis, mutta epärealistinen”.

Sen sijaan periaate siirtäisi Soininvaaran mukaan tienpidon rahat ”rajusti” haja-asutusalueilta kaupunkien sisääntuloteille ja Helsingin kehäväylille.

Blogissaan hän huomauttaa, että kilometripohjaisessa laskutuksessa ajaminen katuverkossa olisi maksutonta. Tämä siirtää liikennettä valtion teiltä kaduilla, elleivät kunnat ota samalla käyttöön tienkäyttömaksuja.

”On suuri houkutus ottaa tai oikeastaan jopa pakko, koska olisi hyvin epätervettä, että liikennettä siirtyisi merkittävästi valtion moottoriteiltä kaupunkien katuverkkoon”, Soininvaara kirjoittaa.

”Helsinkiläinen veronmaksaja kiittäisi. Nyt valtion keräämät verot liikenteestä jäävät valtion kassaan, vaikka esimerkiksi Helsinki käyttää autoilun hyväksi parisataa miljoonaa euroa vuodessa. Tämä taas merkitsisi niin rajua rahan siirtoa kaupunkien hyväksi, että sitä on vaikea uskoa todeksi.”

Helsinkiläisen ainakin kannattaisi siirtyä kilometripohjaiseen malliin, koska Helsingissä on aika vähän valtion teitä, Soininvaara arvioi.

Soininvaara ihmettelee hallituksen tapaa viestiä hankkeesta. Hanke näyttää tulleen yllätyksenä hallituskumppaneille ja erityisesti verotuksesta vastaavalle valtiovarainministerille.

Kovin suurena ongelma liikenneverkon yhtiöittämistä Soininvaara ei sinänsä pidä.

”Pidän tiedolla ohjaamisesta enemmän kuin siitä, sanotaan nyt suoraan, ala-arvoisesta kaupankäynnistä, jolla eduskunnan valtiovarainvaliokunnan siltarumpujaosto näitä rahoja jakaa piittaamatta liikennemääristä ja muistas objektiivisista mittareista.”

Lisäksi yhtiö voi tehdä investointeja pitkäjänteisemmin eikä vuosibudjettien puitteissa.

”Kokonaan eri asia on, tarvitaanko tähän yhtiötä. Ongelma ei liity valtion budjettiin sinänsä, vaan ongelma on pään sisäinen – ja se pää on jossain VM:n tienoilla.”