Kun MiniDisc esiteltiin vuonna 1992, Sony odotti siitä c-kasetin seuraajaa. Vaikka suuri läpimurto jäi saavuttamatta, MiniDisc ei suinkaan ole kuollut. Sen viimeisin kehitysvaihe on Hi-MD, joka kilpailee suosiosta muistikortti- ja kiintolevysoittimien kanssa. Toisin kuin muissa tietokoneajan korvalappustereoissa, MiniDisc-laitteissa levyn voi poistaa soittimesta ja vaihtaa toiseen. Se on oikeastaan aika hyvä ominaisuus.

Sonyn viime keväänä julkistama Hi-MD toi mukanaan uuden gigatavun levyn, jolle voi tallentaa ATRAC3plus-tekniikalla peräti 34 tuntia liki cd-tasoista musiikkia. Radikaalimmalla bittivähennyksellä aika nousee 45 tuntiin, mutta äänenlaatu ei ole enää aivan yhtä hyvä.

Myös vanhat MiniDisc-levyt voi alustaa Hi-MD-tallennukseen sopiviksi. Koska uusi ATRAC3plus-pakkaus on alkuperäistä huomattavasti tehokkaampi, niin sanottu 80 minuutin levy onkin nyt 10 tunnin ja 10 minuutin levy! Näin suurta harppausta ei tietenkään otettu kerralla, vaan Sony on kehittänyt ATRAC-bittivähennyksestä kolme eri sukupolvea.

Syksyllä 2000 esitelty toisen sukupolven tekniikka sai nimen ATRAC3. Se sisältää niin sanotut LP2- ja LP4-tilat, jotka nostavat 80 minuutin levyn tallennusajan 160 ja 320 minuuttiin (2 h 40 min ja 5 h 20 min). LP2-musiikki kuulostaa korvalappustereoissa ja normaaleissa kotilaitteissa yhtä hyvältä kuin alkuperäinen ATRAC-bittivähennys.

Pakkaustekniikan tehokkuutta on selkeintä arvioida bittivirran ja äänenlaadun perusteella. Siinä missä 64 kb/s riittää ATRAC3plussalle liki CD-tasoisen äänen tuottamiseen, MP3 tarvitsee ainakin kaksinkertaisen bittivirran eli 128 kb/s. Mitä suurempi bittivirta on, sitä enemmän musiikki vie tilaa tietokoneen kiintolevyltä, muistikortilta tai vaikka MiniDisc-levyltä.

Hi-MD-levylle voi äänittää myös ATRAC3plussan bittinopeudella 256 kb/s (Hi-SP-tila), jolloin pakkauksen virheitä on jo erittäin vaikea saada esiin hyvälläkään hifilaitteistolla. Tällaisella vajaan 20 prosentin pakkauksella gigatavun Hi-MD-levylle mahtuu musiikkia vajaat 8 tuntia ja Hi-MD-muodossa tallennettavalle 80 minuutin levylle 2 tuntia ja 20 minuuttia. Lisäksi Hi-MD-tallennin ja sen mukana tuleva tietokoneohjelma äänittävät myös pakkaamatonta pcm-signaalia. Pcm-äänen laatu on täsmälleen sama kuin CD:llä, ja sitä mahtuu gigatavun Hi-MD-levylle vajaat puolitoista tuntia ja 80 minuutin levylle vajaat puoli tuntia.

Sony MZ-NH700 toimii mainiosti esimerkiksi muusikon muistikirjana, johon keikan tai treenit voi tallentaa joko erillisellä mikrofonilla tai liittämällä laitteen linjatulon mikseriin sopivalla kaapelilla. Äänitystaso säädetään joko käsin tai automaattisesti ja voimakkuuden tarkkailuun on kaksi pylväsmittaria. Nykyisissä kiintolevysoittimissa ei ole yhtä monipuolisia äänitysominaisuuksia, sillä ne on suunniteltu lähinnä toistamaan tietokoneelta siirrettävää musiikkia.

MiniDisc-levyjä äänitettäessä kannattaa pitää mielessä, että ATRAC-bittivähennyksen eri versiot ovat vain alaspäin yhteensopivia. Toisin sanoen ATRAC3-plussalla pakattuja tiedostoja voi soittaa ainoastaan Hi-MD-soittimissa (sekä eräissä Sonyn kannettavissa cd-soittimissa ja kiintolevysoittimissa). Vastaavasti ATRAC3 LP2- ja LP4-tiedostot eivät soi ensimmäisen sukupolven MiniDisc-laitteissa.

Sonyn Hi-MD-tallentimien mukana toimitetaan SonicStage-ohjelma, joka muuntaa CD-musiikin valittuun ATRAC-muotoon ja tallentaa sen pc:n kiintolevylle. Samaa ohjelmaa käytetään myös esittäjätietojen noutamiseen internetin tietokannasta sekä ATRAC-tiedostojen siirtämiseen joko MiniDisc-, cd-, kiintolevy- tai muistikorttisoittimeen.

Sony tosiaan tarjoaa ATRAC-toistoon kaikki neljä edellä mainittua tuotetta plus tietenkin vielä itse tietokoneen. MiniDisc-laitteet eivät kuitenkaan soita MP3-musiikkia, joten se on muunnettava SonicStage-ohjelmalla ATRAC-tiedostoiksi.

Se, että ATRAC-tiedostoja ei enää saa MP3-muotoon, saattaa joidenkin mielestä tuntua ikävältä rajoitukselta. Toisaalta, jos tietokoneessa ja korvalappusoittimessa kuuntelee lähinnä omilta ja tuttavien CD-levyiltä kerättyä musiikkia, kokoelman voi hyvin rakentaa ATRAC-pohjalle. Aivan johdonmukainen ei Sonynkaan linja ole, sillä merkin monet autolaitteet ja DVD-soittimet toistavat MP3-tiedostoja, mutta ATRAC on niille tuntematon käsite.

Sony MZ-NH700 on varsin monipuolinen laite. Näyttö kertoo kappaleen, esittäjän ja albumin nimen, ja mikäli musiikin kuunteluun kyllästyy esimerkiksi pitkällä junamatkalla, askarreltavaa riittää moninaisten asetusten ja ohjelmointien parissa. Kannesta kohoava valintapyörä osoittautui käteväksi, eivätkä pikkunäppäimetkään ole niin hankalia kuin miltä ne aluksi näyttävät.

Äänenlaatu on muuten odotusten mukainen, mutta linjalähtö, jonka kautta laite kytketään stereolaitteistoon, korostaa turhaan matalia ääniä. Korostus ei ole järin suuri, mutta se saattaa kääntää joidenkin pään kohti Sonyn kalliimpia malleja.

(Tiivistelmä Harri Slipin artikkelista TM 16/04, s. 52-53)