Kun perhe keskiverto saapuu autokauppaan, valikoituu kiinnostuksen kohteeksi farmari. Isi himoitsee isoa ja komeaa, mutta äiti latistaa tunnelmaa muistuttaen asuntolainan lyhennyksistä. Sanattoman neuvottelun tuloksena todetaan, että pienempikin riittää. Mutta mikähän näistä, kun valinnanvaraa on melkein tusina.

Vertailussa mukana olleet kahdeksan farmaria sijoittuvat alle 130 000 markan hintaluokkaan. Toisena testiperusteena oli 1,6-litrainen moottori. Kaikki osallistujat sattuivat tällä kertaa olemaan eurooppalaista valmistetta, ja jokaisella merkillä farmarikorin osuus kokonaismyynnistä on merkittävä.

Testin aikana autojen ajo- ja muita ominaisuuksia selvitettiin sekä kevyellä että raskaalla kuormalla. Erityisesti ajettavuus kuormattuna ja ajo-ominaisuuksien muutokset kuorman vaihdellessa vaikuttivat lopulliseen paremmuusjärjestykseen. Tärkeä kriteeri farmareita arvosteltaessa on luonnollisesti myös tavaratilan koko.

Kisa testin voittajan paikasta oli jälleen kerran tiukka. Kärkinelikkoon kipusivat Renault Mégane, Opel Astra, Skoda Octavia ja VW Golf Variant. Ensimmäisen ja neljännen välille muodostui piste-eron kuitenkin vain kaksi kymmenystä. Peränpitäjäksi jäi Fiat Marea lähinnä heikon ajettavuuden takia.

Vertailussa mukana olleet farmariautot:

Citroën Xsara 1,8i 16V SX Break Peugeot 306 Air 1,6 Family Wagon

Fiat Marea 100 ELX Weekend Renault Mégane Break Confort 1,6 16V

Ford Focus 1,6 Wagon Ambiente Skoda Octavia Combi 1,6 GLX

Opel Astra 1,6i 16V Caravan Club VW Golf Variant 1,6 Firstline

(Lyhennelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 13/99, s. 14-31)