Millaisia vaihtoehtoja kevaria havittelevalle, sporttihenkiselle teinille on tarjolla? Lyhyesti sanottuna vanhoja ja tuttuja, varustelun ja ominaisuuksien osalta melko lailla huipputuotteita. Edes rajoitettu moottoriteho ei ole kuohinut sporttikevarien menohaluja uhkuvaa olemusta.

Aprilia RS 125

Cagiva Mito 125

Honda NSR 125 R

Kun pitää valita sporttisimmat kevarit, kutistuu joukko aika nopeasti kolmeen. Tarjolla on pari eurooppalaista ja yksi japanilainen. Joukon nestori on reilut kymmenen vuotta markkinoilla ollut Honda NSR 125. Alkuperäinen versio on vuosien saatossa saanut uuden rungon, mutta muuten kokenut lähinnä vain kosmeettista kohennusta. Tosin nykyinenkin NSR:n runko on ollut tuotannossa jo lähes kymmenen vuotta, eikä varustelussa ole ollut kovin radikaaleja muutoksia muutamaan vuoteen.

Edellä kerrottu pätee myös Aprilia RS 125:n ja Cagiva Mito 125:n kohdalla. Kumpikin on pysynyt lähes samanlaisena jo usean vuoden. Olennaisin muutos vertailukolmikon kohdalla lieneekin alkuperäisten tehojen kuristus 11 kW:n lukemaan. Niinpä voisi olettaa varustelun olevan ainoa kilpailukeino, mutta kolmikon perusvarustelu on sekin kovin samanlainen.

Vaikka päällepäin voisi olettaa vertailukolmikon olevan kuin samasta muotista, on esimerkiksi ajoasennon mitoituksessa tuntuvia eroja. Numeroina erot eivät välttämättä ole suuret, mutta pienetkin mittaerot vaikuttavat ratkaisevasti esimerkiksi ajoasentoon ja ajomukavuuteen.

Kun suurin teho on rajattu 11 kilowattiin, niin kaupungissa ja maantiellä paremmuuden ratkaisevat ajo-ominaisuuksien ja hallintalaitteiden käytettävyyden – lähinnä vaihteiston toiminnan – ohella moottorin vääntö ja vaihteiston välitykset.

Kaupunkiajossa kaikki kolme ovat sangen samanlaisia. Etukeno ajoasento näyttää sporttiselta ja kohentaa varmasti kuljettajan itsetuntoa. Käytännössä kuitenkin käsiin kohdistuu painetta ja tiukahko polvikulma on pidemmän päälle rasittava.

Kuten ulkomuodot ja varustelu antavat ymmärtää, Aprilia RS, Cagiva Mito ja Honda NSR on tehty nopeaan ajoon mutkaisella maantiellä. Tällaisessa ympäristössä ne ovat parhaimmillaan myös siksi, että rajallinen 11 kW:n moottoriteho riitä juuri ja juuri noin 120 km/h huippunopeuteen. Ajettavuuden ohella tärkeä ominaisuus maantiellä on ohituskiihtyvyys. Ripeän ohituksen takeeksi joutuu pakosta vaihtamaan suurimmalta pykälän tai pari pienemmälle vaihteelle.

Maantiellä rajallinen moottoriteho pitää nopeudet melko hyvin laillisina etenkin 100 km/h rajoitusalueilla. Toisaalta, jos kaarteeseen mennessään tumpeloi vaihteiden kanssa tai jarruttaa liian voimakkaasti eli moottorin kierrokset laskevat liikaa, joutuu vauhtia kelaamaan hyvän tovin mutkasta ulostulon jälkeen. Jos siis mielii edetä edes jotenkuten rivakkaan tahtiin maaseudun maisemassa polveilevalla mutkatiellä, on nykykevarin kuljettajan pakko opetella ajamaan kaarteet mahdollisimman sujuvasti. Tästä taidosta on toki hyötyä myöhemmin, kun pääsee isomman kaksipyöräisen ohjaimiin.

Viimeistään mutkatiellä valkenee, että vertailupyörien varustelu ja ominaisuudet on mitoitettu tuntuvasti käytössä olevia moottoritehoja suuremmille lukemille ja nopeuksille. Jokaisella voi käytännössä ajaa lähes koko ajan ”täysillä” mutkaisella ja epätasaisella maantiellä. Rungot, joustot ja jarrut ovat käytettävissä olevilla nopeuksilla hyvin tehtäviensä tasalla.

(Tiivistelmä Alan Bridgerin artikkelista TM 13/03, s. 54-59)