Kuuluisa brittiläinen tiedemies Stephen Hawking varoittaa, että ihmisillä on vain muutama vuosisata aikaa jäljellä löytää keinot muuttaa asumaan toiselle planeetalle.

Hawking ennustaa New York Postin mukaan, että maapallo muuttuu suureksi tulipalloksi alle 600 vuodessa ihmisen toiminnan vuoksi.

Erikoista ennustettaan Hawking selittää sillä, että maapallon liikakansoitus jatkuu niin pitkälle, että väestön tarvitsema energia kuumentaa planeetan tulikuumaksi.

Jos ihmiskunta haluaa elää yli miljoona vuotta, sen pitää levittäytyä muille planeetoille, hän ennustaa.

Hawking esitti ennusteensa Tencent WE Summit Pekingissä sunnuntaina.

Tilaisuudessa Hawking herätteli sijoittajien mielenkiintoa suunnitelmalle, jonka avulla ihmiskunta voisi matkustaa etsimään planeettoja muista aurinkokunnista.

Aurinkoa lähin tähtijärjestelmä on Alfa Centauri, joka on reilun neljän valovuoden päässä. Siihen kuuluvan Proxima Centaurin ympärillä voi nykytiedon mukaan olla eksoplaneettoja, jotka voivat ylläpitää elämää.

Hawking tukee Breakthrough Starshot -hanketta, jonka tavoite on kehittää pieni avaruusalus, joka voisi matkustaa 20 prosentilla valon nopeudesta.

”Tämän innovaation idea on saada nanoalus kulkemaan valonsäteellä. Tällainen alus voisi päästä Marsiin alle tunnissa, Plutoon muutamassa päivässä, ohittaa Voyagerin viikossa ja päästä Alfa Centaurille reilussa 20 vuodessa.”

Tekniikan Maailma kirjoitti hankkeesta laajemmin äskettäin. Luxemburgissa ICT Spring -konferenssissa toukokuussa asiaa esitellyt Breakthrough-säätiön puheenjohtaja ja entinen Nasan tutkimusjohtaja Pete Warden kertoi, että avuksi otetaan lasertekniikka.

”Jos rakennamme 100 gigawattia kehittävän lasertykkien patteriston, saamme luotaimelle tarvittavan nopeuden”, hän kaavaili.

Starshot-hanke julkistettiin viime vuonna, ja Warden kävi vakuuttamassa, että se on edelleen hyvässä vauhdissa. Teknisiä yksityiskohtia ja esimerkiksi laitteiden kestävyyteen liittyviä haasteita ratkotaan parhaillaan.

Luotain olisi itse asiassa noin tuhannesta alle gramman painoisesta sirusta koostuva pilvi, joka saisi vauhtinsa pienten, muutaman atomin paksuisten purjeiden avulla. Voimakkaat lasersäteet kiihdyttäisivät sirut jo muutamassa minuutissa 20 prosenttiin valon nopeudesta.

Päivitys 8.11. Korjattu tieto siitä, että Alfa Centauri ei tietenkään ole planeetta vaan tähtijärjestelmä. Lisätty tieto Proxima Centaurista.