Stormdivers ei ole vielä lähelläkään valmista, sillä Housemarque etsii yhä yhteistyökumppaneita ja/tai julkaisijaa uutuuspelilleen.

Aiheesta tiedetään toistaiseksi vain sen verran, että kyseessä on Fortniten ja Player Unknown’s Battlegroundsin kaltainen battle royal -toimintapeli, mikä ei vielä onnistu lisäämään mielenkiintoa.

Etenkin kun ensimmäinen kiusoittelutraileri ei paljasta juuri mitään. Katso vaikka itse.

Mutta Stormdivers ei välttämättä ole vain hengetön kopio tai osa muoti-ilmiöiden vuolasta virtaa. Sen taustalla on nimittäin Housemarquen vahvaa omaa osaamista, mistä Resogun, Alienation ja Nex Machina säilyvät kirkkaimpina mielessä.

Peli ensiesiteltiin taannoisessa Reboot Develop -tapahtumassa.

Nuo KOLME nimikettä eivät laadustaan huolimatta olleet kaupallisia menestystarinoita, joten Housemarque jätti genren ja on nyt suunnannut huomionsa toisaalle.

Ja todennäköisesti juuri Stormdivers tulee  ensimmäisenä uunista ulos.

Ennakkotietojen mukaan luvassa olisi nopeatempoista ja kilpailullista nettiräiskintää, joka toimii Unreal Engine 4 -rungon ja firman oman Housemarque VFX -moottorin varassa. Teknisesti Stormdivers on siis vahva tapaus, mutta uutuus ei voi olla vain hienosti uudelleenpaketoitu versio Fortnitestä, vaan siinä täytyy myös olla omintakeisia pelillisiä elementtejä.

Toistaiseksi sellaisista ei ole hajuakaan, mutta projekti elää koko ajan, ja näin ensi alkuun tiedot ovat muutenkin niukalla pohjalla.

Kertoman mukaan itse konsepti on jo kolme vuotta vanha ja mekaniikkaa on hiottu ja testattu sisäisesti niin ikään pidemmän aikaa. Tästä voi päätellä, ettei peli ainakaan ole aivan alkutekijöissään. Tekijöiden mukaan julkaisu tämän vuoden aikana voi jopa olla teoriassa mahdollista.

Vielä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa edes siitä, julkaistaanko peliä tietokoneelle, pelikonsoleille vai peräti molemmille.

Niin tai näin, tällä hetkellä Stormdiversin parissa työskentelee ketterän oloinen parikymmenen hengen tiimi ja lisätietoa aiheesta saataneen pian.