Parikymmentä vuotta sitten posti kantoi TM:n toimitukseen kirjeen, jonka osoitteena oli vain ”Suomen paras lehti, Helsinki”. Avattuamme kirjeen totesimme, että se todella oli tarkoitettu juuri Tekniikan Maailmalle. Osoite oli oikein valittu, sillä samassa uskossa toimitus on tehnyt lehteään nyt jo viisikymmentä vuotta.

Niin kuin kaikissa hyvissä tarinoissa, tässäkin on empivä alku, huikea kehitysjakso ja onnellinen loppu. Oikeastaan ei sittenkään loppu, vaan välitilinpäätös. Siihen väliin mahtuu lukemattomia hyviä ihmisiä, joita ilman koko lehteä ei olisi olemassakaan.

Vuonna 1959 Tekniikan Maailman toimitus oli kauniissa talossa Helsingin Vanhan Kirkon puiston tuntumassa Yrjönkatu 13:ssa. Puitteet ja tunnelma olivat kaukana nykyisestä, suuren lehtikustantamon tehokkuudesta ja väenpaljoudesta.

Varsinaisessa toimituksessa työskenteli neljä miestä. Matti Korjula oli toimituspäällikkö, Risto Halinen toimittaja/kuvaaja/taittaja, Seppo Raivisto toimittaja ja Mauri Salo juuri taloon tullut toimitusharjoittelija.

Omassa isossa huoneessaan, niin kuin asiaan kuuluu, istui päätoimittaja ja lehden pääomistaja Rauno Toivonen, viereisessä hieman pienemmässä huoneessa taas lehden tekninen toimittaja, dipl.ins. Unto V. Somerikko. Konttorissa oli konttoripäällikön lisäksi hänen vaimonsa ja pari tyttöä, ilmoitusmyynnistä vastasi Usko Karjalainen sihteereineen, ja tilauskonttorissa hoiteli kortistoja kolme neitosta.

Tietokoneista ei kukaan ollut silloin kuullutkaan eikä edes sähkökirjoituskonetta ollut kenelläkään. Kiirettäkään ei juuri ollut, sillä TM ilmestyi silloin vain kerran kuukaudessa ja valtaosa artikkeleista, rakennusohjeista ja testeistä syntyi vakituisen avustajakunnan toimesta.

Vaikka lehden perustamisesta oli kulunut vasta kuusi vuotta, se oli jo löytänyt itselleen varman ja tuottoisan aseman Suomen aikakauslehdistössä. Levikki oli 60 000:n tuntumassa, ja TM:n saavuttama arvostus näkyi sekä vuosikertatilaajien suurena osuutena että tervetulleena ilmoitustuottona.

Tänään Tekniikan Maailmassa työskentelee vakituisesti 23 henkilöä ja vakituiseen avustajajoukkoon lukeutuu yli 30 eri alojen asiantuntijaa. Lehdellä on iso ja nykyaikainen autotestikeskus toimitalonsa kellarissa, viihde-elektroniikan testikeskus talon kuudennessa kerroksessa, iso uusinta tekniikkaa edustava valokuvastudio sekä suuren lehtitalon kaikki palvelut tukenaan.

Lehden tekemisessä on silti koko sen olemassaolon ajan säilynyt poikamainen pioneerihenki, jonka paras ilmeneminen on milloin tahansa koettavissa toimituksen kahvihuoneessa. Siellä syntyvät parhaat ideat, siellä kerrotaan mahtavimmat vitsit, ja siellä eri intressialueita edustavat toimittajat ja avustajat kuulevat tuoreeltaan muiden alojen uutuuksista. .

Harrastelijan jäljissä

Kuudessa vuodessa TM oli kehittynyt sisällöltäänkin nopeasti. Vuonna 1953, jolloin TM lähti jatkamaan edeltäjänsä, vuonna 1945 perustetun Harrastelijan linjoilta, sisältö oli suurelta osaltaan tee-se-itse-henkistä: elektroniikkaa, askartelua ja niksejä. Harrastelijaan verrattuna sisältö kuitenkin oli saanut lisää sekä syvyyttä että leveyttä. TM alkoi taipaleensa myös selkeästi uuteen tekniikkaan ja tieteen saavutuksiin johdattavana lehtenä.

Rakennusohjeet olivat Tekniikan Maailman ensimmäisten kymmenen vuoden ajan hyvin tärkeä ja toivottu osa sisällöstä. Suomessa oli sodan ja sotakorvausten jäljiltä voimassa tiukka tuontisäännöstely, joten kaikenlaisten teknisten kulutushyödykkeiden saanti oli tiukassa. Siksi TM oli tärkeässä osassa neuvoessaan erilaisten radiolaitteiden, valokuvaukseen liittyvien välineiden ja muun muassa vaneriveneiden rakentamista.

Autot ja moottoripyörät, jotka tänään ovat TM:n itsestään selvä ja vahva sisällön osa, olivat noina alkuvuosina selvästi sivuosassa. Sitä vastoin kamerat ja valokuvaus olivat mukana alusta alkaen, vaikka vapaasti ostettavia olivat vain neuvostoliittolaiset ja itäsaksalaiset tuotteet. Ensimmäinen japanilaismerkki, jonka Suomen kansa oppi tuntemaan, oli Yashica.

Ennen lasikuidun aikaa Suomessa rakennettiin itse tuhansia vaneriveneitä sekä soutamista, moottoria että purjeita varten, ja suurin osa niistä rakennettiin Tekniikan Maailman julkaisemien piirustusten ja rakennusohjeiden mukaan. Valtaosasta TM:n venepiirustuksia vastasi porilainen insinööri Kai Osara.

Heti testaamaan

Kameratestit ja -vertailut olivat TM:n ensimmäiset määrätietoiset panostukset kuluttajavalistuksen suuntaan. Toimittaja Antti Mattilan ansiota oli se, että kameratestauksiin tuli heti alusta alkaen tarkkoihin mittauksiin perustuva runko. Mitään kansainvälisesti päätettyjä tai hyväksyttyjä testausnormeja ei ollut, eikä mikään teollisuuden ala vakavissaan kuvitellutkaan, että jokin aikakauslehti kaukana Suomessa alkaisi testata heidän loistavia tuotteitaan.

”Ana” Mattila kehittikin suuren osan testauksissa tarvittavasta välineistöstä itse, vain objektiivien piirtokyvyn mittauksessa käytetty testikuvio hankittiin muualta.

Samalla lailla kehittyi samoihin aikoihin, 1960-luvun alussa, myös muu testaustoiminta. Matti Korjula ja VR:ssä päivisin työskennellyt Erkki Paasikangas aloittivat autojen koeajot englantilaisten ja saksalaisten autolehtien mallin mukaan, ja jokainen kriittinen sana testeissä koettiin silloin autojen maahantuojien keskuudessa lähes solvaukseksi. Kun sitten autojen ostajat alkoivat yhä enemmän vedota TM:n testeihin, alkoivat myös kauppiaat ymmärtää niiden merkityksen – jotkut paremmin, jotkut huonommin.

Lisää perusteellisuutta ja insinööritietoa autojen testauksiin toi 1961 TM:n palvelukseen siirtynyt dipl.ins. Jussi Juurikkala, joka kymmenen vuoden aikana Erkki Paasikankaan kanssa muodosti legendaarisen koeajoparin ”JJ&EP”.

Rakennusohjeita

Ehkä vielä merkittävämmin kuin auto- ja kamera-artikkelit olivat TM:n alkuvuosien kivijalkoina monipuoliset ja tositarpeelliset elektronisten laitteiden rakennusohjeet. Radiovastaanottimien, vahvistimien, amatöörilähettimien, ensimmäisten stereolaitteiden ja kymmenien erilaisten hauskojen tai hyödyllisten vempainten ohjeet syntyivät toisen legendaarisen työparin toimesta, joko yhdessä tai erikseen.

TM:n alullepanemiseenkin vahvasti vaikuttanut Osmo A. Wiio ja lehden tekninen toimittaja, Unto V. Somerikko tunnettiin laajalti, ja varmaankin jokainen tämän päivän yli viisikymppinen huippunimi Suomen kehittyneessä elektroniikkateollisuudessa on saanut ensimmäiset kipinänsä alalle juuri OAW:n ja UVS:n ansiosta.

Parivaljakko tuotti myös maamme ylivoimaisesti luetuimmat radioalan harrastelijoille tarkoitetut kirjat, muun mumuassa ”Radiolaitteita Rakentamaan”, joista vuosien kuluessa otettiin aina vain uusia painoksia.

Osmo Wiiosta tuli sittemmin tiedemies ja eräs maamme arvostetuimmista viestinnän tutkijoista. Nyt eläkevuosinaan emeritusprofessorina Wiio edelleen kirjoittaa Tekniikan Maailmaan ja on siten lehden ylivoimaisesti pitkäaikaisin tekijä.

Maalla, merellä ja ilmassa

Tekniikan Maailman testauslinja laajeni vuosien varrella kameroista ja autoista moottoripyöriin, veneisiin, lentokoneisiin, moottorikelkkoihin, autotarvikkeisiin, työkaluihin, suksiin, kodinkoneisiin ja jopa seuramatkoihin. Kaikkeen testaamiseen kehittyi vähitellen yhteneväinen kriteeri, jonka tärkeimpänä ilmenemismuotona ovat tutut TM-tähdet.

MUTU-menetelmä eli ”musta tuntuu” jäi jo lehden ensimmäiselle vuosikymmenelle. Testausmenetelmät ja testilaitteisto kehittyivät nopeassa tahdissa toimituksen oman kokemuksen kasvaessa ja uusien pätevien avustajien ilmestyessä kuvioihin.

Autotestauksiin hankittiin alkuaikojen, etupäässä Englannista kotoisin olleiden mittalaitteiden tilalle huippuvälineitä Saksasta, Ruotsista ja viime vuosina paljon myös kotimaasta. Yhteistyö monen tunnetun ulkomaisen autolehden kanssa osoitti pian, ettei TM:lla ollut juuri mitään opittavaa sieltä, pikemminkin lehden oma testitietous ja -taito olivat hyvää vientitavaraa!

Autotestaustoimintaan on aina löytynyt innokkaita tekijöitä ja testiryhmiin on pyritty yhdistämään henkilöitä, joilla on erinomainen ajotaito, teknistä koulutusta vaativiin mittauksiin tai juuri tuo innostunut automiehen henki. Harvoin kaikki ominaisuudet yhdistyvät samassa henkilössä, mutta Tekniikan Maailmaan on hiljalleen keräytynyt joukko tekijöitä, jotka täyttävät tuon vaatimuksen.

Tällä hetkellä TM:n autotestaajilla on apunaan yksi maailman parhaiten varustettuja testitiloja sekä vakituisina yhteistyökumppaneina kaksi erikoistunutta testikeskusta, Test Center Tiililä Helsingissä ja Test World Ivalossa. Tämän lisäksi tehdään jatkuvaa testiyhteistyötä muun muassa VTT:n kanssa.

Myös viihde-elektroniikan testausmenetelmät ovat kehittyneet testattavien tuotteiden tahdissa. Millään alalla kehitys ei olekaan niin nopeata kuin juuri televisioissa, hifi-laitteissa, kodin viihdekeskuksissa, tietotekniikassa ja varsinkin henkilökohtaisissa matkaviestimissä. Tälläkin alalla TM:n tietotaito on laajalti tunnustettu.

Suursatsauksia

Jo varhain TM:n toimitus oli päättänyt – ja kustantaja oppinut hyväksymään – että pelkällä silittelyllä ei hankita lukijoiden luottamusta. Käytettävissä olleiden resurssien puitteissa ja joskus kustannuspuolen riskejäkin ottaen Tekniikan Maailma lähti rohkeasti tekemään suurtestejä, joihin niihin aikoihin uskaltautui koko maailmassa vain ani harva lehti.

Tällaisia olivat kameroiden vertailutestit, autojen talvitestit, hieman myöhemmin öljy- ja suurta huomiota saaneet bensatestit, televisiovertailut, matkapuhelinvertailut ja tietenkin huoltokorjaamoiden testaukset. TM:n perustelu närkästyneille autokorjaamoille oli, että jos perheenemäntä saa kaupassa vajaan maitotölkin, hän taatusti antaa kauppiaan kuulla kunniansa. Miksi sitten pitäisi antaa autokorjaamon rauhassa velottaa satakertaisia summia vajavaisesta määräaikaishuollosta.

TM:n ensimmäinen autojen huoltokorjaamotesti oli melkoinen järkytys maksajille, eli autoilijoille, mutta myös autokorjaamoille, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin joutuneet vastuuseen tekemättä jääneistä töistään. Siihen aikaan autoissa oli vielä alustassa runsaasti ns. rasvanippoja, joiden kautta asentajan tuli puristaa vaseliinia laakereihin ja niveliin. Testiryhmä muun muassa poisti muutaman nipan ja nuiji jonkun lyttyyn, ja sitten seurattiin mitä tapahtui. Monessa korjaamossa vika löydettiin, mutta oli niitäkin, jotka olivat vain roiskaisseet rasvaa ja pölyä puuttuvaan kohteeseen ja antaneet asian olla.

Yksi heikoimmin pärjänneitä oli silloinen Peugeotin edustajan Maan-Auton pääkorjaamo Helsingin Lauttasaaressa. Kun testi oli ilmestynyt, marssi yhtiön omistaja ja toimitusjohtaja Aimo Aho korjaamolleen ja komensi koko henkilökunnan paikalle. Kun syyllinen asentaja oli löytynyt, Aho kysyi miten moinen huijaus oli voinut tapahtua. Asentaja selitti, miten hankalaa oli lopettaa työ, kiivetä rasvamontusta varastolle hakemaan nippa ja sitten taas takaisin jatkamaan työtä. Urakkapalkkainen ei siihen mielellään ruvennut.

Silloin Aimo Aho sanoi kuolemattomiksi jääneet sanansa: ”Kun minä tästä lähtien tulen korjaamolle ja sanon kenelle tahansa, siivoojalle, asentajalle tai työnjohtajalle ´rasvanippa´, niin henkilö laittaa käden taskuunsa ja näyttää minulle heti kourallisen! Tulihan tämä nyt selväksi?”

Kunpa ratkaisumalli kelpaisi nykyisillekin vilpillä rahastajille.

Kustantajat

Tekniikan Maailman ensimmäinen kustantaja oli samanniminen yhtiö, jonka pääosan omisti Rauno Toivonen. Hän kantoi uuden lehden perustamisen ajoittain raskaan vastuun. Olemassaolonsa ensimmäisinä viitenätoista vuotena TM kasvoi nollasta yhdeksi Suomen arvostetuimmista aikakauslehdistä. Vuonna 1964 TM alkoi ilmestyä 20 kertaa vuodessa. Seuraavana vuonna yhtiö perusti uuden moottoriurheilulehden, Vauhdin Maailman. Toivosen keskittyessä uusiin projekteihin TM:n päätoimittajaksi siirtyi Matti Korjula.

Kustantajan panostukset uusille alueille kuitenkin rasittivat lehden taloutta niin paljon, että vuonna 1969 Toivonen oli pakotettu myymään Tekniikan Maailman ja sen rinnalle perustetun Vauhdin Maailman tamperelaiselle Lehtimiehet Oy:lle. Myyntihetkellä TM:n levikki oli noin 82 000.

TM:n kannalta ratkaisu osoittautui onnelliseksi, sillä varakkaan lehtitalon resurssien tukemana lehti nousi nopeasti sekä levikiltään että taloudeltaan uusiin lukemiin. Toimitus kasvoi ja testaustoimintaan saatiin lisää panostusta. Osoite säilyi kustantajan vaihtumisesta huolimatta Helsingissä, ja Rauno Toivonen palasi päätoimittajaksi.

Lehtimiehet Oy:n pääomistaja Urpo Lahtinen myi 20 vuotta myöhemmin koko yhtiönsä Yhtyneille Kuvalehdille, joka edelleen on Tekniikan Maailman kustantaja. Samana vuonna, 1989, lehden perustaja ja pitkäaikaisin päätoimittaja Rauno Toivonen siirtyi eläkkeelle ja hänen seuraajakseen tuli toisen päätoimittajan vakanssilta Mauri Salo, joka veti lehteä seuraavat kymmenen vuotta.

Vuonna 1999 TM:n historian neljänneksi päätoimittajaksi nimitettiin toimituspäällikkö, dipl.ins. Martti Merilinna. Hän tuli lehden palvelukseen vuonna 1979 oltuaan jo sitä ennen kymmenkunta vuotta lehden vakituisena avustajana. Auto- ja liikennealan kokemusta Merilinna ehti saada lehtimiehelle ehkä hieman poikkeuksellisella tavalla toimimalla aikaisemmin 1970-luvulla liikenneturvallisuusinsinöörinä Tie- ja vesirakennushallituksessa.

Kansainvälistä

Hyvin nopeasti Tekniikan Maailma huomasi, että teknisen lehden oli luotava suhteet ulkomaille uusimman tiedon saamiseksi lukijoiden hyödyksi mahdollisimman tuoreena.

Ensimmäiset kansainväliset yhteydet loivat Osmo Wiio ja Rauno Toivonen käydessään Popular Mechanicsin toimituksessa Chicagossa. Kuusikymmentäluvulla syntyivät vahvat suhteet muun muassa englantilaiseen Autocar-lehteen ja kansainvälisissä auto- ja elektroniikkanäyttelyissä solmittiin suhteita muiden maiden toimittajiin. TM:lle syntyi hyvin pian kattava avustajajoukko Ruotsiin, Saksaan, Englantiin, Yhdysvaltoihin, Japaniin sekä myös muun muassa Neuvostoliittoon ja Tšekkoslovakiaan.

Tekniikan Maailma alkoi myös pian tulla tunnetuksi sekä maailman autoteollisuuden että elektroniikkateollisuuden piirissä, ennen kaikkea arvostettujen testiensä ansiosta.

Viimeisten viidentoista vuoden aikana TM:n testaustoimintaan on käynyt tutustumassa suuri joukko sekä autoalan että viihde-elektroniikan teknistä johtoa, ja toiminta tuntuu kaiken aikaa vain kiihtyvän. Etenkin lehden suuret autojen talvitestit Lapissa ovat herättäneet kiinnostusta. Eräät autonvalmistajat ovat avoimesti myöntäneet, että TM:n testaustoiminta on vaikuttanut heidän tuotekehitykseensä.

TM:n ensimmäisiä vakituisia ulkomaisia avustajia oli Ronald ”Steady” Barker, Autocarin toimittaja. Häntä seurasi Frank Page, ja nykyisin brittien elpyvää autoteollisuutta seuraa puolestamme Ray Hutton, Vuoden Auto -juryn puheenjohtaja.

Saksassa pääsi TM:n lukijoiden puolesta Porsche- ja Mercedes-Benz-uutuuksien kimppuun ensimmäisten joukossa Jerry Sloniger, amerikkalaistoimittaja, jonka isän Charles Lindberg palkkasi American Airlinesin ensimmäiseksi pilotiksi.

Japanista TM:lle raportoi ensin Shigeo Uratochi, sitten John Hartley ja vuosia myöhemmin Hannu Kärkkäinen. USA:sta on saatu tietoa Karl Ludvigsenilta, josta sittemmin tuli Fordin moottoriurheilusta vastaava johtaja. Nykyiset jenkkitiedot tulevat Jukka Sihvosen kautta. Sihvonen oli aikanaan TM:n koeajaja, mutta muutti Yhdysvaltoihin jo 1970-luvun lopussa.

Italian automuotoilijoiden huimimmista herkuista – ja ajoittain hieman arkisemmistakin autoista – on jo parinkymmenen vuoden ajan raportoinut Giancarlo Perini.

Eturivissä, ensi-illassa

Tekniikan kehitys ei varmaan koskaan aikaisemmin ole ollut yhtä nopeaa, mielikuvituksellista ja kiehtovaa kuin viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.

Siihen mahtuu avaruuden valloitus, siviili- ja sotilasilmailun kehitys, koko nykyaikaisen tietotekniikan synty, matkaviestimet, internet, superjunat, huikeat silta- ja tunnelirakennukset, lääketieteen mittavat saavutukset ja vaikkapa äänitallenteiden kehityskaari savikiekoista sekä lankanauhureista DVD- ja MP3-tasolle.

Tuohon ajanjaksoon mahtuu myös huikea auton kehittyminen. Etu- ja neliveto yleistyivät, pikkuautoihinkin ilmestyivät huippuluokan turvavarusteet, haitalliset päästöt vähenivät murto-osaan, rengasrikot muuttuivat harvinaiseksi tapahtumiksi, huoltovälit pidentyivät jopa useaan kymmeneen tuhanteen kilometriin, ja auto liittyi nykyaikaiseen kommunikaatiojärjestelmään.

Kuka olisi uskonut vuonna 1953, että tänään voimme tulitikkuaskin kokoisesta puhelimesta yhdellä näppäimen painalluksella saada yhteyden toiselle puolelle maapalloa ja halutessamme jopa lähettää puhekaverille värikuvan itsestämme?

Kuka olisi aavistanut, että voimme matkustaa lomailemaan Kanarian saarille lentokoneella, joka kuljettaa yli 300 ihmistä, ja että maksamme matkastamme majoituksineen vähemmän kuin mitä meiltä kuluisi samassa ajassa kotona?

Tai että voimme ajaa viisi litraa sadalla kilometrillä kuluttavalla dieselautolla vaikkapa Italian eteläkärkeen moottoriteitä pitkin kaunisäänisen GSM-navigaattorin hoitaessa kartanlukijan hommat erehtymättä ainoassakaan risteyksessä?

Tässä kehityksessä on ollut riemastuttavaa ja opettavaista olla mukana, ikään kuin tekniikan ihmeitten jatkuvassa ensi-illassa ja eturivissä istuen. Uskoaksemme olemme onnistuneet välittämään nämä eturivin tunnelmat myös sadoille tuhansille uskollisille lukijoillemme.

Aikansa peili

Kuten kaikki lehdet valtakunnallisista sanomalehdistä yhdistysten jäsenlehtiin Tekniikan Maailmakin on olemassaolonsa 50 vuotena hyvin tarkkaan peilannut Suomen ja maailman kehitystä. Tekninen lehti on tietenkin ollut teknisen kehityksen tarkkailija ja TM:n tapauksessa tärkeä kuluttajavalistaja.

Alkuvuosien tee-se-itse-hengen jälkeen TM:n sisällön painopistealue muuttui kaupallisemmaksi sitä mukaa kuin kauppa vapautui ja omankin maamme teollisuus nopeassa tahdissa seurasi alan kehitystä maailmalla. Hyvin nopeasti autot alkoivat saada lisää sivuja, ja vaikka jotkut lukijat tätä paheksuivatkin, noudatti sisällön jakauma silloin, niin kuin nytkin, hyvin oikeudenmukaisesti lukijoiden kiinnostuksen alueita.

Tekniikan Maailman kehityksen ylivoimaisesti tärkein ilmentymä on ollut hyötytiedon antaminen lukijoille. Alun rakennusohjeiden tilalla ovat tämän päivän TM:ssa kymmenien tuoteryhmien mittavat ja paljon työtä edellyttäneet testit ja vertailut, joista on jo muodostunut maassamme käsite: tuhannet ja taas tuhannet kotien kestokulutushyödykkeiden hankinnat perustuvat TM:n testeistä haettuun tietoon.

Kun valtioneuvosto vuonna 1990 päätti jakaa ensimmäiset kuluttajatiedon julkistamispalkinnot, oli TM ensimmäisten palkittujen joukossa. Silloinen ministeri Pertti Salolainen kertoikin palkinnonjakotilaisuudessa, että kun asia otettiin valtioneuvostossa esille ”olimme heti yksimielisiä siitä, että Tekniikan Maailma on itsestäänselvyys, mutta keitä olisivat ne muut”.

Samalla tiukan puolueettomalla linjalla ja uusin, jatkuvasti kehittyvin resurssein, TM tulee jatkamaan seuraavatkin 50 vuotta. Siitä olemme varmoja.

(Tiivistelmä TM:n artikkelista TM 7/03, s. 32-40)