JOKIN aika sitten havaittiin Suomenlahdella öljypäästöjä. Asia sai laajaa huomiota, mutta kyseessä oli vain jäävuoren huippu, tässä tapauksessa vieläpä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä ilmeisesti useasta eri laivasta mereen päästetty öljy jäi selvästi näkyviin jäälautoille.

Mereen päästetään mielellään pilssivettä ja muita öljyjä sisältäviä jätteitä eikä silloin katsota, ollaanko valtamerellä tai ekologisesti aralla Itämerellä, jota ns. Helsingin sopimus suojelee poikkeuksellisen ankarasti.

Kansainvälisiä sopimuksia ei ole tarvetta noudattaa, sillä päästörikkomuksesta joutuu kiinni ani harvoin. Näin siitäkin huolimatta, että kaikki Itämeren maat ovat sitoutuneet valvomaan omia vastuualueitaan, jotka yhdessä kattavat koko meren.

Jos rikkomus havaitaan, lippumaalla on lainkäyttövelvollisuus omia aluksiaan ja niiden henkilökuntaa kohtaan. Ympäristön turmelemisesta langetetaan yleensä sakkoja, teoriassa jopa vankeutta, mutta käytännössä rangaistuksia ei juuri jaeta.

Suomesta on raportoitu maailmalle joitakin todistettavia havaintoja päästörikkomuksista, mutta mitään ei tämän jälkeen ole tapahtunut. Asia kiinnostaa kovin vähän niitä edesvastuuttomia maita, sanoisiko muodikkaasti ”rosvovaltioita”, joiden lippujen alla Suomenlahden saastuttajat seilaavat. Mitäpä sitä omia veronmaksajiaan rankaisemaan jonkin kaukaisen vesialueen hyväksikäytöstä.

Satamamaksuihin sisältyy Itämeren alueella myös jätemaksu. Jos alus siis ylipäätänsä poikkeaa satamaan, on öljyisten jätevesien toimittaminen asianmukaiseen jälkikäsittelyyn lähinnä viitsimiskysymys. Silti jätteet lasketaan mieluummin mereen. Kansainvälisellä yhteisöllä on vielä paljon työtä tehtävänään, jotta Suomenlahden pilaajat saadaan kuriin.

(Pääkirjoitus TM 9/2003, s. 9)