Kansainvälinen tutkijaryhmä on havainnut avaruudessa tapahtuneesta erittäin voimakkaasta räjähdyksestä peräisin olevan ”yliäänipamauksen”.

Varsinaista räjähdystä ei sen sijaan nähty, kertoo kanadalainen Toronton yliopisto tiedotteessaan.

Tähtitieteilijät ovat jo vuosien ajan yrittäneet löytää taivaalta merkkejä gammapurkausten niin sanotusta ”orvosta jälkihehkusta” eli kyseisestä ”äänestä”, jonka lähdettä ei kyetty havainnoimaan. Lainausmerkit ”ääni” ansaitsee ympärilleen siksi, että avaruus on tyhjiö ja äänihän ei kulje tyhjiössä, joten mitään varsinaisia ääniä ei avaruudessa synny. Puhutaankin siis pelkästään jättiläismäisestä äänettömästä iskuaallosta, vaikka Toronton yliopisto vertaa pamausta yliäänipamaukseen.

Oudosta ilmiöstä tehtiin nyt ensimmäiset havainnot, jotka tieteilijäryhmä esitteli alustavasti arXiv-arkistopalvelussa julkaistussa ennakkojulkaisussa. Kokonainen tutkimusraportti julkaistaneen myöhemmin Astrophysical Journal Letters -tiedejulkaisussa.

Mahdollisesti pitkäaikainen gammasäteiden purkaus ja siitä eri vaiheiden kautta alkunsa saanut aalto ovat seurausta massiivisen tähden ytimen luhistumisesta pienessä galaksissa, joka sijaitsee noin 300 miljoonan valovuoden (yksi valovuosi = 9,5 biljoonaa kilometriä) päässä Maasta.

Tässä tapauksessa tähden ydin luhistui mitä todennäköisimmin mustaksi aukoksi tähden ydinpolttoaineen loputtua valtavan ydinräjähdyksen kera. On kuitenkin olemassa myös pieni mahdollisuus, että siitä tuli magnetar eli neutronitähti, jolla on todella voimakas magneettikenttä.

Tyypillinen gammapurkaus vapauttaa suunnattoman määrän energiaa. Määrä voi jopa olla sama, mitä Aurinko vapauttaa kymmenen miljardin vuoden aikana.

Räjähdys tuottaa kaksi gammasädesuihkua, jotka lähtevät matkaamaan vastakkaisiin suuntiin toisistaan lähes valon nopeudella.

Maahan suuntautuessaan suihkut näyttäytyvät tarkkailijoille voimakkaina gammasäteilyvälähdyksinä.

Useimmiten hyvin kapeat suihkut eivät valinneet tällä kertaa määränpääkseen Maata, joten myös varsinainen lähde jäi bongaamatta.

Suihkut törmäsivät kuitenkin luhistuvaa tähteä ympäröivään kaasuun, ja näin syntyi kookas iskuaalto. Kuumentunut kaasu synnytti hehkun, joka säteili radioaaltoja joka suuntaan, minkä ansiosta Maassa huomattiin Linnunradan ulkopuolinen FIRST J141918.9+394036 -radiopulssi. Tämä vei tutkijat myöhemmin iskuaallon jäljille.

Tutkijat vertailivat 1990-luvun lähigalaksien radioaaltolähdekarttojen dataa uuden havainnointidatan kanssa. Koko tietokokonaisuus on peräisin Yhdysvaltain New Mexicon osavaltiossa sijaitsevan National Radio Astronomy Observatory- havainnointipaikan Karl G. Jansky Very Large Array (VLA)-radio-observatoriosta, joka koostuu 27 erillisestä 25-metrisestä radioteleskoopista.

”Löysimme vertailun puitteissa yhden radioaaltolähteen, joka ei ollut enää nykypäivänä nähtävissä VLASS (Very Large Array Sky Survey) -taivaskatsauksessa. Vanhempi data osoitti, että kyseinen lähde sijaitsi verrattain läheisessä galaksissa. Lähde oli 1990-luvulla yhtä kirkas kohde kuin suurimmat tunnetut räjähdykset eli gammapurkaukset”, kertoi tutkimusta johtanut yhdysvaltalaisen Kalifornian yliopiston Berkeleyn kaupungin osaston tohtori Casey Law lehdistötiedotteessa.

Radioaaltolähteen kirkkaus, sen vuosikymmenten ajan edennyt kehitys sekä sen ihannesijainti pienikokoisessa galaksissa (mistä tähtitieteilijät odottivat löytävänsä gammapurkauksia) antoivat osviittaa siitä, että lähde syntyi gammapurkauksessa.