Amsterdamin yliopiston astronomit ovat havainneet radiopurkauksen, joka syntyy voimakkaan magneettikentän ympäröimässä neutronitähdessä.

Havainto on merkittävä, sillä tällaisia radiopurkauksia on aiemmin havaittu syntyvän vain neutronitähdissä, joilla on huomattavasti heikompi magneettikenttä.

Astronomit havaitsivat Swift J0243.6+6124 -nimisestä kohteesta tulevan purkauksen Nasan Very Large Array ja Swift -teleskoopeilla.

”Tutkimamme neutronitähden magneettikenttä on noin noin 10 biljoonaa kertaa Auringon magneettikenttää voimakkaampi. Olemme siis ensimmäistä kertaa ikinä havainneet tällaisen purkauksen neutronitähdestä, jolla on äärimmäisen voimakas magneettikenttä”, tutkimuksen johtaja Jakob van den Eijnden kertoo tiedotteessa.

”Löytö paljasti täysin uuden radiopurkauksia synnyttävien kohteiden luokan.”

Astronomien havaitsema radiopurkaus syntyy kaksoistähtijärjestelmässä, jossa neutronitähden kumppani luovuttaa sille massaansa. Aine muodostuu kertymäkiekoksi neutronitähden ympärille, kuumenee ja säteilee lopulta näyttävästi ulos avaruuteen. (ICRAR / University of Amsterdam)

Neutronitähtien ja mustien aukkojen on jo pitkään tiedetty synnyttävän radioaallonpituuksilla havaittavia purkauksia, jos ne vetävät puoleensa ainetta niitä ympäröivistä kappaleista.

Tähän asti tähtitieteilijät ovat kuitenkin eläneet siinä uskossa, että voimakas magneettikenttä estäisi aineen putoamisen neutronitähden pinnalle eikä purkauksia näin pääsisi syntymään.

”Havaintomme on odottamaton ja osoittaa, että suihkupurkauksiin ja niiden syntyyn liittyy edelleen paljon asioita, joita emme ymmärrä.”

Tutkijat esittävät, että heidän havaitsemansa purkaus saattaa syntyä kauempana tähden pinnasta kuin muissa järjestelmissä, joissa purkauksia on havaittu syntyvän.

Toinen mahdollinen teoria on, että purkaus syntyisi neutronitähden pyörimisestä, eikä aineen kulkeutumisesta magneettikentässä.

Astronomit toivovat havaitsevansa lisää tällaisia kohteita määrittääkseen purkauksen tarkan syntymekanismin.

Neutronitähdet ovat supernovana räjähtäneiden tähtien hyvin tiiviitä ytimiä, jotka jäävät tähden kuoleman jälkeen pyörimään valtavalla nopeudella. Nimensä mukaisesti pääasiassa neutroneista koostuvat tähdet ovat maailmankaikkeuden tiheimpiä kappaleita. Teelusikallinen neutronitähteä vastaa Mount Everestin painoa.

Tutkijat raportoivat havainnostaan Nature-tiedejulkaisussa. Lisätietoja tutkimustiedotteesta.

Osa kertymäkiekon kaasusta kulkeutuu neutronitähden magneettikentässä navoille synnyttäen Maassa asti havaittavia lyhyitä purkauksia. (ICRAR/University of Amsterdam)