Pääkaupunkiseudulla operoiva Taksi Helsinki uudistaa hinnoitteluaan tilauskanavien kautta hankituissa taksimatkoissa. Muutos ei siis koske tolpalta tai lennosta otettuja kyytejä.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan alentavansa lähtömaksua ja muuttavansa hinnoittelumallia. Tämä tarjoaa yhtiön mukaan kuluttajille edullisempia hintoja erityisesti hiljaisina aikoina ja lyhyillä matkoilla.

Uusi lähtömaksu on 1–4 hengen kyydeissä ajankohdasta riippumatta 3,90 euroa. Aikaisemmin aloitusmaksu muuttui ajankohdan mukaan. Kalleimmillaan se oli jopa 9,00 euroa.

Hinnoittelua viritetään myös niin, että matkan hinta perustuu aina lähtömaksuun sekä matkan kestoon ja kilometreihin. Kesto saattaa venyä esimerkiksi ruuhkien ja tietöiden viivästyttämänä. Näin hinta voi nousta edullisemmasta lähtöhinnasta huolimatta.

Edullisemmilla hinnoilla Taksi Helsinki kertoo haluavansa kasvattaa kysyntää vuorokauden hiljaisina tunteina. Yhtiön mukaan lyhyet matkat voivat tuolloin olla jopa 30 prosenttia edullisempia, kun lähtömaksu laskee.

Muutos astuu voimaan ensi maanantaina, 22. lokakuuta. Tuolloin julkistetaan myös tarkat hinnat. Taksi Helsinki on Suomen suurin tilaustaksiyhtiö.