Elon Muskin avaruusteknologiaa kehittävä SpaceX-yritys on asettanut tavoitteekseen Marsin kansoittamisen. Se ei kuitenkaan ole unohtanut nykyistä kotiplaneettaamme, sillä yhtiö kehittelee parhaillaan Maan peittävää avaruusinternetiä.

Kaikkialla toimivan nopean satelliittilaajakaista-infrastruktuurin rakentaminen on haaste, johon moni on tarttunut. Onnistumisia on kuitenkin ollut vähemmän. Kenties juuri siksi Musk on ideasta niin innoissaan.

Ensimmäiset Ka- ja Ku -mikroaaltotaajuuksilla Maan kanssa ja lasereilla keskenään kommunikoivat satelliitit on määrä laukaista avaruuteen ensi vuonna. Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmä koostuu 1 600 satelliitista.

Täydellä teholla toimiessaan sen on ilmoitettu koostuvan 4 425:stä smallsat-luokan satelliitista. Satelliitit asettuvat Maan kiertoradalle 1 100–1 300 kilometrin korkeuteen.

Maata kiertää tällä hetkellä vajaat 2000 satelliittia. Starlink siis yli kaksinkertaistaa satelliittien määrän.

Starlink-projektiin tarkemmin paneutunut University College Londonin tutkija Mark Handleyn kertoo nyt New Scientistille, miltä järjestelmä tulee näyttämään ja kenen tarkoituksiin se erityisesti sopii. Satelliitit verhoavat planeettamme navoilta avonaisen Dysonin kehän tavoin.

Musk on ilmoittanut tavoitteekseen, että puolet maailman internetliikenteestä kulkisi Starlinkin kautta. Handleyn simulaation mukaan Starlinkin todellinen kohderyhmä ovat suuret pankit, jotka ovat valmiita maksamaan suuria summia niiden käyttöön varatuista nopeista yhteyksistä.

Tätä näkemystä tukee myös satelliittien tarkoin mietityt kiertoradat. Satelliitteja on enemmän leveysasteiden 47 ja 52 välillä, jossa sijaitsevat myös maailman suuret talouskeskittymät Lontoo, Pariisi ja Frankfurt – eikä New York ole kaukana sekään.

Handleyn mukaan näin suuri määrä satelliitteja voidaan nostaa kiertoradalle vain yhdellä tavalla ilman, että ne törmäävät toisiinsa.

Handleyn mukaan Starlink mahdollistaisi viestien lähettämisen toiselle puolelle maapalloa tuplasti nopeammin kuin perinteisempiä optisia kaapeleita pitkin.

Millisekuntien etulyöntiasemasta maksavat asiakkaat ovat SpaceX:lle elintärkeitä, sillä yhden satelliitin laukaisu maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Satelliittien elinikä on vain muutama vuosi, mikä tarkoittaa, että SpaceX:n on uusittava koko järjestelmänsä viiden vuoden sykleissä.

Valtavasta hintalapusta huolimatta SpaceX (ja Handley) uskoo projektin olevan kannattava. Sillä pedataan tulevaisuuden interplanetaarisia yhteyksiä ja kerätään pääomaa yrityksen todellista maalia – Marsia – varten.

Lisää aiheesta New Scientistin artikkelissa.