Australian Queenslandin Mary-joessa elävä Mary-joen kilpikonna (Elusor macrurus) on päässyt maailman uhanlaisimpien matelijoiden listalle. Listan määrittelystä on julkaistu artikkeli tieteellisessä lehdessä Plos One.

Aiheesta uutisoi Guardian.

40 senttimetriä pitkä Mary-joen kilpikonna elää ainoastaan nimikkojoessaan. Veden alla se pystyy ottamaan happea kloaakkinsa kautta.

Kloaakki on viemärisuoli, joka on useimmilla lintu- ja matelijalajeilla sekä sammakkoeläimillä. Se on peräaukon allas, jonne suoli, virtsatiet sekä sukupuolielinten tiehyet avautuvat. Sen kautta kilpikonna siis ulostaa, parittelee ja hengittää.

Mary-joen kilpikonnat nousevat kuitenkin säännöllisesti pintaan hengittämään myös tavanomaisesti. Veden alla se voi kuitenkin oleilla jopa kolme päivää.

Mary-joen kilpikonnan irokeesi on levää, jota voi kasvaa myös sen vartalosta. Karvaisuus teki siitä suositun lemmikin 1960–70-luvuilla.

Maailman uhanalaisimpien eläinten listaa kerää Zoological Society of London (ZSL). Tänään Edge-listassa on julkaistu maailman harvinnaisimmat matelijat. Aiemmin listattuja ovat sammakkoeläimet, linnut, korallit ja nisäkkäät.

Listaa on pidetty vuodesta 2007. Listalla jokaiselle lajille on annettu pistemäärä. Se on laskettu arvioimalla riskiä kuolla sukupuuttoon, evolutiivista eristyneisyyttä sekä ainutlaatuisuutta.

Mary-joen kilpikonna on sata matelijaa sisältävällä listalla sijalla 30.