Internetissä on tunnetusti kaikille vähän kaikkea. Junaharrastajille on paljon omia sivustojaan, joilla keskustellaan veturien akselijärjestyksistä ja uusimista bongauksista.

Mutta ei tarvitse olla junaharrastaja saadakseen suurta iloa Railstreamin tarjoamasta videostriimistä, joka iskulauseensa mukaan tarjoaa ”höyryävän eläviä junia niiden luonnollisessa elinympäristössä”.

Homma toimii siis näin: Railstream tuottaa useita livekamerakuvia eri puolilta Yhdysvaltoja. Ilmaisella tunnuksella niitä näkee neljä, mutta maksullisten palvelujen kautta videoiden laatu paranee ja valittavana on 7–14 eri kameraa.

Tavarajunat sen sijaan voivat helposti olla kolmen veturin vetämiä ja kahden työntämiä.

Mikä parasta, Railstream tarjoaa kuitenkin myös Youtubessa ”viikon ilmaiskanavaa”, jossa näkyy jokin kameroista viikon ajan.

Tällä hetkellä livevideo tulee Illinoisin osavaltion Coal Citystä, joka on noin 5 000 asukkaan pikkukaupunki Chicagon eteläpuolella. Syyskyyn 12. päivä eli Suomen aikaa keskiviikkona 13.9. ilmaiskanava siirtyy Pennsylvaniaan, 260 asukkaan Fallstoniin.

Parhaiten junaliikenteestä nauttii, jos Youtube-striimin säätää esimerkiksi Chromecastin tai vaikka Playstationin avulla olohuoneen televisioon ja laittaa äänet päälle.

Suurimman osan aikaa Coal Cityn tasoristeyksessä kulkee autoja, mutta muutaman kerran tunnissa ohi vyöryy juna, jonka tulon kuulee jo ennakolta laskeutuvien puomien varoituskellojen kilkatuksesta. Silloin on oikea aika hakea keittiöstä suolapähkinöitä ja istahtaa sohvalle katsomaan, miten se Amerikan-juna oikein kulkee.

USA:ssa junaliikenne on hieman toisenlaista kuin Suomessa: henkilöjunat ovat lyhyitä ja niitä on harvassa, mutta tavarajunat sen sijaan voivat helposti olla kolmen veturin vetämiä ja kahden työntämiä, joissa on vaikkapa 130 vaunua ja niissä kaikissa 40 jalan rahtikontteja kahdessa kerroksessa (dieseljunien maassa kun eivät sähköjunien tarvitsemat ajolangat ole rajoituksena vaunujen korkeudelle).

Tällä hetkellä pyörivässä Coal Cityn livevideossa näkyy lähinnä BNSF Railway -yhtiön 4 400 hevosvoiman dieselsähköisiä GE C44-9W -vetureita, mutta kalusto voi vaihdella paikkakunnittain ja rataosuuksittain.

Lisää USA:n kiskoilla tapahtuvasta henkilö- ja rahtiliikenteestä voit lukea esimerkiksi TM:n numerosta 7/2014, näköislehdestä (vaatii tilauksen) ja digilehdestä.

Jos tasoristeykset tai edes junat eivät niin kiinnosta, Youtubesta löytyy toki muitakin mielenkiintoisia videostriimejä. Miten olisi esimerkiksi Kitten Academy, jossa seurataan neljän kissanpennun edesottamuksia ympäri vuorokauden?

Sekä junien että kissojen kohdalla kannattaa huomata, että aikaero on kahdeksan tuntia, joten Suomen aamupäivällä junilla ja kissoilla on varhainen aamuyö ja aamu koittaa vasta Suomen iltapäivällä.

Junia pääset seuraamaan tästä linkistä >>.

Kissanpentuja löytyy täältä >>.


Tiesitkö? USA:ssa suuri osa rahdista kulkee kiskoja pitkin, ja siksi junat ovat suunnattoman pitkiä. Mutta maailman pisimpiä ne eivät ole, sillä jarrujen pneumaattisia järjestelmiä koskevat määräykset rajoittavat junien pituuden 3 658 metriin ja 180 vaunuun.

Kanadassa junat voivat olla jopa 4,2 kilometriä pitkiä, mutta pisimmät junat kulkevat silti Australiassa: junien pituusennätys on BHP Billiton -yhtiön vuonna 2011 ajamalla 682 vaunun rautamalmijunalla, joka oli 7,3 kilometriä pitkä ja painoi 99 734 tonnia.