Vuonna 2016 julkaistun tietokonepeli Doomin järjestelmävaatimuksia tämä IBM:n maanantaina esittelemä tietokone ei täytä, mutta alkuperäisen, vuonna 1993 julkaistun klassikkoräiskinnän vaatimukset (86x-suoritin, 4 megatavua RAM-muistia) kylläkin. Tosin juuri ja juuri.

Vaikuttavan tästä saavutuksesta tekee tietokoneen uskomattoman pieni koko – se on vain noin puolikkaan suolakiteen kokoinen.

Millimetrin suuntaansa oleva tietokone on puolet pienempi kuin tähän asti maailman pienimmän tietokoneen titteliä kantanut 2 x 2 millimetrin kokoinen Michigan Micro Mote vuodelta 2015.

Teknologiajätti IBM esitteli keksintönsä Las Vegasissa IBM Think 2018 -konferenssissa, joka on omistettu ”teknologialle, joka voi mullistaa elämämme viidessä vuodessa”.

Tässä kuvassa kerrotaan olevan 64 emolevyä, joista kussakin kaksi pikkuruista tietokonetta.

Käytännössä Doomin pelaaminen jää tällä tietokoneella kuitenkin haaveeksi.

IBM kertoo koneiden olevan tarkoitettu ”kryptoankkureiksi” fyysisiin tuotteisiin. Samalla tavoin kuin kryptovaluuttojen lohkoketjuja, myös tällaisia kryptoankkureita on mahdoton peukaloida.

Kuluttaja voi lukea tietokoneen sisällään pitämän datan omalla älypuhelimellaan ja vahvistaa näin esimerkiksi lääketuotteiden olevan turvallisia käytettäväksi. Yhden tällaisen tietokoneen tuotantokustannusten kerrotaan olevan alle kymmenen senttiä.

Tietokoneen tarkat speksit ovat edelleen salaisuus, mutta yhtiön mukaan tietokoneen prosessori koostuu useista sadoista tuhansista transistoreista. Tietokoneessa käytetään staattista ram-muistia (SRAM) ja se saa käyttövoimansa aurinkokennosta.

Laite käyttää kommunikoinnissa apunaan ledivaloa sekä valoanturia.

Yhtiön mukaan mikrotietokoneet voivat saapua markkinoille jo puolentoista vuoden kuluessa. Lisää kryptoankkureista IBM:n kotisivuilla. Aiheesta uutisoi The Verge -sivusto.