Keskiviikkona Tekniikan Maailma kertoi ongelmasta, jonka olimme havainneet Seat Aronan, Seat Ibizan ja Volkswagen Polon uusimpien mallien takaturvavöissä.

Kun keskipaikalla istuva henkilö painautuu tiukan ohjausliikkeen johdosta vasemmalle, hänen turvavyönsä lukkopesä avaa takana vasemmalla istuvan henkilön turvavyön lukon.

Autojen valmistajat ovat ilmoittaneet, ettei keskipaikalla tule istua ennen kuin vika on korjattu.

Ilmiö johtuu lukkopesien porrastetusta asettelusta, jossa on ilmeinen suunnitteluvirhe.

Autojen valmistajat ovat ilmoittaneet, ettei keskipaikalla tule istua ennen kuin vika on korjattu.

Uutinen lähti leviämään maailmalla, ja TM:n artikkelia siteerattiin useissa Euroopan maissa.

Yksi autolehti meni astetta pidemmälle ja päätti toistaa väistökokeen. Espanjalainen Autopista teki samanlaisen väistön Seat Aronalla ja Volkswagen Pololla, ja tulos oli, jos mahdollista, vieläkin selvempi kuin TM:lla.

Volkswagen Polon väistössä turvavyö paitsi aukeaa myös kelautuu takaisin rullalle.

Testin tulokset voi todeta alla olevasta videosta, jossa ensin testataan Seat Aronaa ja sen jälkeen VW Poloa.

Autojen valmistajat ovat suhtautuneet TM:n havaintoon asiallisesti ja vakavasti. Myös Seat on toistanut väistökoetta ja havainnut saman vian, josta se ei ennen TM:n tekemää testiä ollut tietoinen.

Seat S.A.:n viestintäjohtaja Christian Stein on ollut yhydessä Tekniikan Maailmaan ja kommentoi alustavasti testituloksia.

”Voimme tehtaalla tehtyjen omien analyysiemme perusteella vahvistaa, että turvavöissä on Tekniikan Maailman testeissä havaittu puute. Tutkimme parhaillaan korjausvaihtoehtoja, ja informoimme ratkaisusta mahdollisimman nopeasti”, Stein sanoo.