Kouluvuoden alku toi monelle koululaiselle uusia mahdollisuuksia tutustua tietotekniikan nykyvirtauksiin. Suomen koulut ovat valitettavasti tietotekniikassa varsin eri vaiheessa: edistyksellisissä kouluissa on jo mahdollista tutustua 3D-tulostuksen ihmeisiin ja opetella virtuaalitodellisuuden alkeita, kun toisissa vasta harjoitellaan ensiaskeleita tietokoneen käytössä.

Eriarvoisuuden syynä ovat opetukseen käytössä olevat rahavarat ja tietenkin opettajien kiinnostus ja heidän oma tietotaidontasonsa.

Nykymaailmassa ei menesty, jollei ole sinut tietotekniikan kanssa. Siksi on hyvä, että ohjelmoinnin alkeiden opetus alkoi peruskoulussa jo viime syksynä. Ainetta opettavat tavalliset opettajat aina matematiikan tuntiosuuden puitteissa, mikä aiheuttaa varmasti monelle opettajalle tarvetta kouluttautua ja motivoitua uuteen aiheeseen.

Kuka opettaisi opettajaa? Varataanko heille tarpeeksi aikaa kouluttautua?

Tarkoituksena on tutustuttaa ja opastaa lapsia ohjelmointitaitoihin tai ainakin selvittää ohjelmoinnissa tarvittavien taitojen periaatteita, kuten kykyä pilkkoa ongelma osiin ja antaa yksikäsitteisiä komentoja tietokoneelle. Kaikista koululaisista ei tarvitse tulla koodareita, kunhan jokaiselle jäisi edes pieni idea muhimaan.

Ohjelmallisesta ajattelusta ja ongelman ratkaisutaidoista on hyötyä muillekin kuin tietotekniikasta innostuneille. Nämä taidot ovat osa yleissivistystä. Tietotekniikasta saa enemmän hyötyä, kun ymmärtää sen toiminnan periaatteita. Lisäksi tietotekniikan kanssa ovat tekemisissä kaikki, niin tieteen kuin taiteen harjoittajat.

Rajallisien rahavarojen kanssa kamppailevien päättäjien ja vanhempien vastuu on asiassa suuri. Tulevaisuuden menestyjät tarvitsevat tasa-arvoisen mahdollisuuden hankkia koulusta laadukkaan nykysivistyksen.