Heti alkuun tunnustus: allekirjoittaneella on ollut jonkin sortin iPhone jo vuodesta 2008 lähtien, mikä on samaan aikaan sekä säälittävää että inhimillistä.

Kun joutuu työnsä puolesta kokeilemaan ja käyttämään kaikenlaista uuteen tekniikkaan liittyvää, aina välillä tekee mieli oikaista ja ikään kuin vain tyytyä johonkin, ihan laiskuuden nimissä.

Ja onhan kieltämättä mukavaa, että kädessä ja/tai taskun pohjalla on vuodesta toiseen se tutun turvallisesti toimiva laite, joka ei muutu ihan niin paljon kuin kaikki muu ympärillä.

Eilisiltana julkaistu iPhone X vetää silti hiljaiseksi, eikä edes erityisen hyvällä tavalla.

Joillekin juhlamallin hinta on makuasia, koska 1200 euroa on lopulta vain numeroita ja jopa houkutin hankkia iPhone X. Moni sitä paitsi ostaa älypuhelimen kuten autonsa, mistä on tunnetusti järki kaukana.

Vaan entäpä ne iPhone X:n ”tärkeimmät” piirteet? Kokonaisuus on toki hieno lelu, ei siitä pääse mihinkään. Väitteet paremmasta akkukestosta otetaan mielellään vastaan.

Lisäksi kapeareunuksinen näyttö, parantunut kuvanlaatu, päheä kotelointi, langaton latausmahdollisuus ja naamatunnistus (toimiiko?) ovat periaatteessa tervetulleita edistysaskelia, joilla ei kuitenkaan ole enää sen isompaa merkitystä.

Animoji, anyone?

Sama pätee kasvaneeseen laskentatehoon – joka on toki osa luonnollista kehitystä – mutta muuten sillä on enintään nimellistä arvoa ja sitäkin lähinnä alan harrastajien piireissä.

Ja mihin sitä alati paisuvaa suorituskykyä älypuhelimessa tarvitaan, seuraavaa käyttöjärjestelmäversiota vartenko? Vai kenties sittenkin vain nokitteluun tai silkaksi diaesityksen uskottavuustekijäksi? Saahan siitä näyttäviä indeksilukuja Geekbenchiin, pelit pyörivät paremmin ja sitä rataa.

Applen tiistaisesta julkaisusta jäi sellainen maku, että iPhone X on puserrettu kiireessä ulos iPhonen 10-vuotisjuhlan sanelemana pakkona. Samassa yhteydessä julkaistiin nimittäin muutakin, ja silti tuotekimarasta jäi kiusallisen yhdentekevä vaikutelma. Monenmoiset tietovuodot toki söivät osansa uutuusarvosta, mutta ne eivät selitä kaikkea.

Ehkä mieli muuttuu, kun uutuuksiin pääsee tutustumaan kaikessa rauhassa. Ehkä ei.

Mutta sitä tosiasiaa ei kuitenkaan muuta mikään, että ennen vanhaan Apple osasi yllättää. Tai kenties ennen vanhaan sitä vaan itse yllättyi helpommin.

Lopputulos on joka tapauksessa sama.