Noin neljännesvuosisadan ikäiset pelit eivät tietenkään ole muuttuneet kuin taikaiskusta paremmiksi. Peliohjaimen johdot ovat edelleen alle puolentoista metrin mittaiset ja niin edelleen.

Mutta niin vain SNES Classic on muuttunut pidemmän tutustumisen myötä sympaattisemmaksi.

Perinteisessä kaksinpelissä on yhä omalaatuinen viehätyksensä.

Yksi syy on siinä, että Nintendon retrokonsoli palauttaa liian hyvään tottuneen nykypelaajan takaisin maan kamaralle. Aina kun tuntuu siltä, että nykypelit ovat helppoja ja ulkoasukeskeisiä, tai Overwatchissa oma tiimi tekee jälleen kerran omiaan, kannattaa laittaa SNES Classic tulille! Johan mieli muuttuu nopsaan.

Uusin Nintendo ei kuitenkaan ole vain niin sanottujen ”kermapersuuksien” kalibrointityökalu.

Osa mukana tulevista peleistä on aidosti rentouttavia, selkeitä ja viattoman oloisia. Niistä tulee hyvälle tuulelle vähän samaan tapaan kuin lemppariruuasta tai raikkaan aurinkoisesta syyspäivästä.

Erityisesti Yoshi’s Island tuntuu ikäistään sivistyneemmältä peliltä, sekä teknisessä että sisällöllisessä mielessä. Ja juuri tuo kyseinen peliklassikko tekikin myös alakouluikäisiin pelijunioreihin sen kaikkein suurimman vaikutuksen, liekö sitten samasta syystä.

Vuonna 1994 julkaistu Mega Man X opettaa helppouteen tottuneen nykypelaajan tavoille.

Muille konsolin sisältämille peleille nuorempi polvi (testiryhmä: 8-9 v) lähinnä tuhahteli nenänvarttaan pitkin, mitä nyt ankeuden ihmettelyltään vain kerkesivät. Peliohjainkin sai murskakritiikkiä, vaikka se tuntui niin rautaiselta vuonna 1992.

Loppuun vielä eräänlainen huipennus: ennen julkaisematon Star Fox 2 (kuvassa alla) on nykymittapuun mukaan niin hemmetin huono peli, että moinen pitää kokea ihan itse ja vaikka väkisin.

Se näyttää hyvällä tavalla hirveältä ollen myös pirullisen haastava. Lisäksi peli nykii ja paukkuu koko ajan, koska tuohon aikaan monikolmioista koostuva 3D-grafiikka teki vasta varovaisesti tuloaan, eikä tekniikka yksinkertaisesti pysynyt vielä mukana.

Kaiken kaikkiaan SNES Classic on kuin onkin onnistunut trippi 90-luvulle, joka muistuttaa kiusallisen pätevästi siitä, ettei tuota vuosikymmentä tule muistella kaiholla – ei ainakaan erityisesti pelien takia.

Mikäli 1990-luku jäi pelaajana kokematta, uutuus tulee jättää kaupan hyllylle, koska se avautuu kunnolla vain vanhemmalle polvelle.

Juuri siksi uusi Nintendo SNES Classic voisi olla monelle pelivaarille yllättävä unelmaisänpäivälahja. Jos siis sellaisen onnistuu vielä jostakin löytämään, sillä saatavuus on ainakin toistaiseksi rajallista. Nintendon mukaan asian pitäisi muuttua lähempänä joulua.