Sähköautoyhtiö Teslan pääjohtaja Elon Musk on esitellyt uuden selityksen sille, miksi yhtiön Model 3 -auton viivästyminen ei ole oikeastaan viivästyminen. Kyse on hänen mukaansa vain ”aikasiirtymästä”.

”Saatte varmasti autonne”, Musk sanoi torstaina CBS-kanavan haastattelussa. ”Tämä on kuudesta yhdeksään kuukauteen kestävä aikasiirtymä. Siitä tässä on kirjaimellisesti kyse, ja niistä kuukausista kolme on jo kulunut.”

Siitä voidaan toki väitellä, onko ”aikasiirtymällä” ja myöhästymisellä mitään asiallista eroa.

Tesla on saanut paljon huomiota viime vuoden aikana siitä, että volyymiautoksi kaavaillut Model 3:n massatuotanto on lähtenyt liikkelle ennustettua hitaammin. Äskettäin yhtiö kertoi yltäneensä 2 000 auton viikkotuotantovauhtiin, mikä on jälleen odotettua hitaampaa.

Aiemmin tänä vuonna Musk on sanonut yhtiön olevan ”tuotantohelvetissä” Model 3:n kanssa. Ongelmat ovat kestäneet kahdesta kolmeen vuosineljännestä pidempään kuin on luultu, Musk myönsi haastattelussa.

”Niin kauan kuin olet nousemassa helvetistä poispäin, se on ok”, Musk sanoi. ”Mielestäni Tesla on nousemassa nopeasti tuotantohelvetistä.”

Muskin mukaan jotkut asiakkaat ovat peruneet varauksiaan Model 3:sta, kun eivät ole saaneet sitä ajoissa. Tämä on ymmärrettävää, sillä jotkut asiakkaat tarvitsevat auton välittömästi.