Tekniikan Maailman käyttötestien erikoisnumero jaettiin tilaajille 21.6. ja irtonumero tulee myyntiin heinäkuussa. Autojen käyttötestit löytyvät täältä.


LUE MYÖS: Kaikki Tekniikan Maailman 172 autojen käyttötestiä yhdessä paikassa >>


Oli vuosi 1986. Tekniikan Maailman edesmennyt toimituspäällikkö Kari Toivonen näytti vihreää valoa uudelle juttutyypille. Se oli 30 000 kilometrin mittainen moottoripyörän käyttötesti. Itse asiassa kyse ei ollut aivan uudesta konseptista, sillä moottoripyörien käyttötestejä ajettiin ensimmäisen kerran jo 1980-luvun taitteessa.

Uudelleen henkiin herätetyn juttutyypin ensimmäiseksi ajokiksi valikoitui Kawasaki GPz 750 R. Pyörästä kirjoitettiin kauden aikana kolme juttua, aina 10 000 kilometrin välein. Lopuksi Kawasakin moottori purettiin atomeiksi 30 000 kilometrin kohdalla (TM 6/1986). Moottori oli selvinnyt taipaleesta vailla murheita.

Käyttötestipyörän kohdalla havaittiin luopumisen vaikeutta, kun testaajiin kuulunut naismotoristi ei olisi halunnut palauttaa Kawasakia lainkaan. Tästä juontui otsikko Suvilemmen loppu.

Moottoripyörien käyttötestejä jatkettiin aina vuoteen 1992 saakka, jolloin vuorossa oli Honda XRV 650 Africa Twin. Sen kohdalla päätettiin ajaa 40 000 kilometrin matka, jonka aikana ilmeni paljon murheita. Honda muun muassa varastettiin kerran.

Käyttötestistä vastannut Alan Bridger muistelee: ”Se projekti ei mennyt ihan putkeen. Honda kaatui kolme kertaa. Ketjuja ja renkaita jouduttiin uusimaan tämän tästä. Kustannukset karkasivat käsistä. Koska samaan aikaan oli päällä melkoinen taloudellinen lama, tehtiin päätös, että moottoripyörien käyttötestit jäävät joksikin aikaa tauolle.”


MOOTTORIPYÖRIEN KÄYTTÖTESTIT TEKNIIKAN MAAILMASSA

Huom! Vanhempien artikkeleiden linkeistä pääsee lukemaan näköislehteä alalaidan ”Lue alkuperäinen numero” -linkkiä klikkaamalla.

KÄYTTÖTESTIT 2006-2017
Merkki Numero
BMW R 1200 GS 2/09
BMW R 1200 RT 3/17
Can Am Max 800 R LTD (tieliikennemönkijä) 2/10
Harley-Davidson Electra Glide Ultra Classic 3/15
Honda CB 1000 S 2/07
Honda VFR 1200 FD 2/11
Kawasaki Z 1000 SX 2/12
KTM 1190 Adventure 2/14
KTM 125 Duke ilm. 13/17
Lynx Xtrim 600 ACE (moottorikelkka) 21/12
Microcar M.Go F8 (mopoauto) 7/11
Yamaha FJR 1300 2/08
Yamaha MT-09 Tracer 3/16
MOOTTORIPYÖRIEN KÄYTTÖTESTIT 1986-1992
Merkki Numero
Honda XRV 650 Africa Twin 11/92
Kawasaki GPZ 750 R (ajettu 10 000 km) 1/86
Kawasaki GPZ 750 R (ajettu 20 000 km) 2/86
Kawasaki GPZ 750 R (ajettu 30 000 km) 6/86
Suzuki VS 750 Gl Intruder 8/89
MOOTTORIPYÖRIEN KÄYTTÖTESTIT 1980-1982
Merkki Numero
BMW R 80 GS (15 000) 11/82
BMW R 80 GS (esittely) 13/81
Honda CB 750 K (30 000 km) 4/81
Honda CB 750K (15 000 km) 14/80
Honda CB 750K (esittely) 10/80
Honda MBX 125 F (10 000 km) 2/85
Honda VF 750S (30 000 km) 8/83
Honda VF 750S (esittely) 12/82
Kawasaki AR 125 (10 000 km) 2/85
Kawasaki KZ 750 L (30 000 km) 1/82
Kawasaki Z 750 (10 000 km) 14/81
Kawasaki Z 750 (esittely) 9/81
Suzuki DR 400 (esittely) 10/80
Suzuki DR 400 Enduro (5000 km) 14/80
Suzuki DR 400 S (10 000 km) 11/81
Suzuki GSX 750 (10 000 km) 14/81
Suzuki GSX 750 (30 000 km) 6/82
Suzuki GSX 750 (esittely) 11/81
Yamaha RD 125 LC 2/85
Yamaha XJ 750 Seca (30 000 km) 20/82
Yamaha XJ 750 Seca (esittely) 12/82

Paluu käyttötesteihin 2006

Keväällä 2006 allekirjoittanut ehdotti silloiselle päätoimittaja Martti Merilinnalle, että käyttötestit aloitettaisiin uudestaan, nyt autojen tapaan 60 000 kilometrin matkalla. Päätoimittaja rajasi kilometrit puoleen ehdotetusta.

Testi aloitettiin, ja Honda CBF 1000 S keräsi vauhdilla kilometrejä. Luotin siihen ettei Merilinna muistaisi 30 000:n rajaa, joten omavaltaisesti siirsimme lopetuksen 40 000 kilometriin. Asiasta ei tullut jupinaa, ja siitä lähtien 40 000 kilometriä on ollut standardi.

Käyttötestiprojekti kestää vuoden. Valituksi tullut pyörä tilataan MP-näyttelyn yhteydessä. Kun se saapuu toimitukseen, siihen tehdään aloitusmittaukset. Pyörä punnitaan, ja siitä otetaan kaikki mitat. Renkaista mitataan kulutuspinnat, ja ajovalojen tehot mitataan.

Samalla pyörään asennetaan tuntimittari ja tänä päivänä myös gps-tekniikkaan perustuva jäljitin.

BMW R 1200 RT:n käyttötesti alkoi huhtikuussa 2016 ja päättyi lokakuussa 2016. Ajopäiviä oli kaikkiaan 174. Käyttötesti julkaistiin TM 3/2017 -numerossa.

Tämän jälkeen pyörä starttaa matkalle. Moottorin sisäänajo suoritetaan käyttöohjekirjan mukaisesti. 10 000 kilometrin kohdalla mitataan moottorin teho tehonmittauspenkissä. Seuraavaksi nokka suunnataan kohti Räyskälän lentokeskusta. Siellä tehdään suorituskykymittaukset.

Käyttötestiautoissa kellotetaan nykyisin ainoastaan moottorin toimintakuntoa mittaavat ohituskiihtyvyydet, mutta moottoripyörissä mitataan lisäksi näyttävämmät kiihtyvyysarvot 0–100 km/h, 0–120 km/h ja 400 metrin sileä.

Paljon kuskeja, vähän onnettomuuksia

Käyttötestipyörään kilometrejä kerätään vielä nopeampaan tahtiin kuin autoihin. Ajokausi on enintään 30 viikkoa pitkä, joten viikossa pitää ajaa keskimäärin reilusti yli tuhat kilometriä. Kuskeja on projektissa mukana noin 15.

Joku ajaa vain muutaman päivän, toinen saattaa tehdä viikon Lapin kierroksen. Aika paljon käyttötestipyörät tuntuvat viihtyvän Keski-Euroopassa.

Jokainen tankkaus kirjataan tarkoin ylös, ja kuljettajan vaihdon yhteydessä kuljettaja täyttää testilomakkeen. Siinä hän arvio kouluarvosanoilla moottoripyörän ominaisuuksia. Tämän lisäksi mahdollinen ”kyytiläinen” täyttää oman lappunsa, ja hänenkin kommentit otetaan tarkoin talteen.

Lisäksi vakituisilla kuskeilla on oma suljettu Facebook-ryhmänsä, jonne he kirjoittavat havaitsemisiaan asioita.

Tällä kertaa mennään satapiikillä

Elämä edessä ja kolmio takana. Tällä kertaa käyttötestissä on 
KTM 125 Duke.

Tänä kesänä käyttötestipyörä poikkeaa aikaisemmista niin moottorin tilavuuden kuin ajomääränkin osalta. KTM Duke 125 on kevytmoottoripyörä, jonka puikkoihin pääsee jo 16-vuotiaana. Ja kun kyseessä ei ole mikään matkapyörä, niin ajomääräksi on sovittu 20 000 kilometriä.

KTM on jo piipahtanut ensimmäisessä 1 000 kilometrin huollossa. Sitä ennen moottoria ajettiin sisään. Totutusajon aikana käyntinopeusmittarin vaihtovalo välkytti, mikäli moottori kierrätti yli 7 500 kierroksen. Se oli hiukan haasteellinen yhtälö, sillä 11-kilowattinen moottori ei ole noilla kierroksilla vielä oikein hereillä.

Olemme löytäneet Duken puikkoihin kolme teiniä. Kahdella on ollut piikkikortti jo vuoden, mutta kolmas on vasta hankkimassa sitä. Tällä hetkellä hän harjoittelee Dukella käsittelykoetta varten. Suoritus- ja tehomittaus tehdään 5 000 kilometrin kohdalla.

Pyörään on asennettu Meta Trak -jäljitin, jossa on sisäänrakennettu kiihtyvyysanturi, ja laitteisto on varustettu eCall-järjestelmällä. Se tekee automaattisen hätäsoiton onnettomuuden sattuessa.

Laitteen asennus oli yksikertaista. Pieni keskusyksikkö kiinnettiin matkustajan istuimen alle, ja laitteen kaksi virtajohtoa (maa ja plus) kiinnitettiin kiinni akun kenkiin. Sen jälkeen tekninen tuki antoi tunnukset nettisivuille ja kännykkäsovelluksen käyttöä varten, ja laite alkoi toimia.

Vuoden 2006 jälkeen käyttötestimoottoripyörillä on ajettu yhteensä yli 400 000 kilometriä. Kolareja on tapahtunut yksi, samoin kaatumisia. Yksi pyörä kaatui paikoillaan kaksi kertaa, mutta sitä ei lasketa mukaan, sillä kyseessä oli tekninen vika. Molemmilla kerroilla keskijalka meni poikki.

Vähällä on päästy, mutta lukema kertoo myös kuljettajien ammattitaidosta.

Renkaitakin on mennyt melkoinen määrä. Jokaisen renkaanvaihdon yhteydessä mitataan kulutuspinnat uusista ja käytetyistä renkaista. Etu- ja takarengas vaihdetaan aina samanaikaisesti. Rengaspaineet tarkistetaan viikoittain. Nopeus- ja matkamittarivirheet mitataan jokaisella rengasparilla.

Vaikka moottoripyörä olisi puhdas, se pestään vähintään kerran viikossa. Huollot teetetään ajallaan valtuutetuissa huolloissa.

Loppua kohden

Syksyn lähestyessä kilometrit alkavat saavuttaa päämääränsä. Yleensä matkamittariin ajetaan noin 43 000 kilometriä, jotta todellinen 40 000 kilometriä ylittyisi. Vuorossa on loppumittaukset ja moottorin purkaminen.

Moottorin purkamisessa on mukana maahantuojan edustaja. Hän tuo paikalle tarvittavat erikoistyökalut ja antaa tarvittaessa teknistä opastusta asiaan. Moottorin mittaukset suorittaa Tekniikan Maailman edustaja.

Tässä vaiheessa alkaa kokemusten ynnääminen yhteen ja jutun kirjoittaminen. Purettu pyörä säilytetään toimituksessa aina kevättalven MP-näyttelyyn saakka, jossa se tulee esille Tekniikan Maailman osastolle. Näyttelyssä tilataan seuraava pyörä ja homma lähtee taas liikkeelle.