Avaruusjärjestö Nasa julkisti viikonloppuna mielenkiintoisen Kansainväliseltä avaruusasemalta otetun valokuvan, jossa näkyy Kiinassa Taklimakanin autiomaassa oleva niin sanottu alluviaalikeila.

Alluviaalikeilat ovat viuhkamaisia kerrostumia, jotka muodostuvat paikkaan, jossa virtaava joki tulee esimerkiksi kanjonista tasankoalueelle. Tasankoalueella tullessaan vedellä on mahdollisuus levittäytyä isommalle alueelle.

Kun virtaus tulee tasangolle, se hidastuu eikä pysty kuljettamaan maa-ainesta mukanaan. Tämä aines kerääntyy sedimenteiksi viuhkamaiseen muotoon.

Alluviaalikeiloja on havaittu Maan lisäksi myös ainakin Marsissa ja Titan-kuussa.

Kuvassa näkyvässä alluviaalikeilassa näkyy useita kanavia, joita pitkin kulkee vettä. Vesi virtaa autiomaahan etelässä näkyviltä lumen peittämiltä Kunun-vuorilta.

Saat kuvan isommaksi klikkaamalla sitä.

Keila on Nasan mukaan 65 kilometriä pitkä, ja sen kanavan päättyvät dyynikenttiin. Kuva on otettu 2. marraskuuta vuonna 2017 Nikon D2Xs-digikameralla, joka on varustettu 180-millisellä linssillä.

Kuvassa näkyvä alue on hyvin harvaan asuttua aluetta. Ainoat merkit ihmisistä ovat kuvassa näkyvää kaksi suoraa tietä ja pieni tekoallas, josta lähtee vettä kuvan yläreunan ulkopuolella oleville viljelyksille. Allas on noin kaksi kilometriä pitkä.

Nasa on julkaissut aiemmin myös toisen kuvan alluviaalikeiloista, jotka sijaitsevat lähellä tätä aluetta. Näillä alueilla alluviaalikeilojen alueella on suuria asutuskeskuksia, ja alueella on paljon vihreällä näkyviä peltoja.