Kun puhutaan kannabiksesta, keskustelu kääntyy usein vertailuksi kansallispäihteemme alkoholin ja kannabiksen välillä.

On hyvä muistaa, että kumpaakin huumausainetta on käytetty päihtymistarkoitukseen jo tuhansien vuosien ajan. Alkoholin haitoista olemmekin jo melko hyvin kartalla, mutta kannabiksen tutkimusta on hidastanut huumeidenvastainen sota.

Viime vuosina jälleen avautunut huumausainetutkimus on kuitenkin lisännyt tietoa myös kannabiksen haitoista ja hyödyistä.

Business Insider on nyt koonnut yhteen artikkeliin kymmenen tutkittuun tietoon perustuvaa kohtaa siitä, miten nämä päihteet vertautuvat keskenään käytön haittojen suhteen.

Kuolleisuus

Alkoholikuolemien määrä Yhdysvalloissa vuonna 2016 oli 30 722 henkilöä. Terveyskirjaston mukaan alkoholin käytöstä johtuvia kuolemia Suomessa oli noin 2 000 vuonna 2013. Alkoholi on ollut myötävaikuttajana 2010-luvulla ainakin neljässä prosentissa kaikista kuolemista Suomessa.

Ainuttakaan puhtaasti kannabiksen käytöstä johtuvaa kuolemaa ei puolestaan ole koskaan vahvistettu.

Yhdysvalloissa toteutetussa 16-vuotisessa pitkäaikaistutkimuksessa huomattiin, että terveet marihuanan käyttäjät eivät kuole ennenaikaisesti verrattuna terveisiin ei-käyttäjiin. American Journal of Public Health -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin noin 65 000 henkilöä.

Riippuvuuspotentiaali

Kannabis on maailman yleisimmin käytetty laiton päihde.

Lähes puolet yhdysvaltalaisista aikuisista on kokeillut kannabista vähintään kerran elämässään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin 700 000 suomalaista on kokeillut kannabista joskus elämänsä aikana.

Vuonna 1994 toteutetussa tutkimuksessa todettiin, että noin 9 prosenttia kannabista kokeilleista täytti myöhemmin riippuvuuden tunnusmerkit.

Alkoholiriippuvuudesta kärsii noin 15 prosenttia käyttäjistä. Vertailun vuoksi kokaiiniriippuvuudesta kärsii 17 prosenttia, heroiinin 23 prosenttia ja nikotiinin 32 prosenttia käyttäjistä.

Vaikutukset sydänterveydelle

Kannabiksen on pitkään uskottu rasittavan sydäntä, sillä sen käytön vaikutuksena on kiihtynyt sydämen lyöntitiheys.

Tammikuussa julkaistussa Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jättiselvityksessä, jossa analysoitiin 10 000 kannabiksen terveysvaikutuksia tutkinutta tutkimusta, todettiin todistusaineiston olevan riittämätöntä tukemaan väitettä siitä, että kannabiksen käyttö lisäisi sydänkohtauksen riskiä.

Kohtuullinen alkoholinkäyttö sen sijaan on yhdistetty pienentyneeseen sydänkohtausriskiin. Noin lasillinen esimerkiksi punaviiniä päivässä voi vähentää sydänkohtauksen riskiä.

Yhdistyneen kuningaskunnan alkoholintutkimuskeskuksen johtaja James Nicholl kuitenkin muistuttaa, että ”alkoholin sydäntä suojaavat vaikutukset tyypillisesti kumoutuvat yhdenkin kosteamman illan seurauksena”.

Syöpä

Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriö on listannut alkoholin tunnetuksi karsinogeeniksi. Alkoholi on yhdistetty vahvasti useiden eri syöpien kehitykseen.

Yhdysvaltain johtavat syöpälääkärit julkistivat aiemmin marraskuussa lausunnon, jossa vedotaan amerikkalaisia kuluttamaan vähemmän alkoholia. Lausunnossa viitataan vahvaan todistusaineistoon, jonka mukaan vain lasillinen alkoholia päivässä kasvattaa riskiä sairastua rintasyöpään.

Myös kannabiksen on aiemmin uskottu aiheuttavan syöpää. 10 000 tutkimuksen analyysissa todettiin todistusaineiston tämänkin väitteen puolesta olevan riittämätöntä.

Raportin mukaan nykyinen tutkimustieto ei tue väitettä, että kannabis aiheuttaisi tyypillisesti tupakointiin liitettyjen syöpäsairauksien, kuten keuhko- ja aivosyövän kehittymistä.

Vaikutus ajokykyyn

Veren alkoholipitoisuuden ollessa 0,5 promillea kasvaa kuljettajan riski joutua auto-onnettomuuteen 575 prosentilla.

Yhdysvaltain liittovaltion liikenneturvallisuusviraston (NHTSA) mukaan ”huomattavakaan” veren thc-pitoisuus ei välttämättä lisää auto-onnettomuuden riskiä.

American Journal of Addiction -tiedejulkaisussa vuonna 2009 julkaistussa raportissa todetaan päihteiden yhdistelmän kuitenkin lisäävän onnettomuuden riskiä huomattavasti enemmän kuin kummankaan päihteen käyttö yksinään.

Ilmiö johtunee siitä, että päihteet tehostavat toistensa vaikutuksia.

Väkivaltaisuus

Useat tutkimukset linkittävät alkoholin ja väkivallan tiiviisti toisiinsa. Yhdysvaltain kansallisen alkoholismin ja huumeriippuvuuden neuvoston (NCADD) mukaan alkoholi on osallisena noin 40 prosentissa väkivaltarikoksista. Toisessa tutkimuksessa huomattiin henkisen ja psyykkisen väkivallan lisääntyvän päivinä, jolloin pariskunnat joivat alkoholia.

Kannabiksen käytön ei ole todettu lisäävän väkivaltaista käytöstä – itse asiassa päin vastoin.

Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että kotiväkivalta on huomattavasti harvinaisempaa kannabista käyttävien pariskuntien keskuudessa verrattuna pariskuntiin, jotka eivät käytä kannabista laisinkaan. Tutkimuksessa seurattiin pariskuntia ensimmäisen yhdeksän avioliittovuoden aikana.

Vaikutukset muistiin

Kummankin päihteen käytön tiedetään aiheuttavan muistihäiriöitä. Pitkäaikaisista muistihäiriöistä kärsivät yleensä runsaasti, kroonisesti tai jatkuvasti päihteitä käyttävät henkilöt, jotka ovat aloittaneet käytön nuorella iällä.

Marihuanan kohdalla negatiivisten muistivaikutusten on huomattu jatkuvan jopa useita viikkoja käytön lopettamisen jälkeen. Tutkimuksissa on esitetty myös päivittäisen käytön yhteyttä verbaalisen muistin heikentymiseen nuorella iällä kannabiksen käytön aloittaneiden aikuisten kohdalla.

Krooninen alkoholinkäyttö puolestaan heikentää muistia, keskittymis- ja suunnittelukykyä, sekä aiheuttaa tunneprosessien ja sosiaalisen kognition heikentymistä. Oireet voivat jatkua vuosia käytön lopettamisen jälkeen.

Psyykevaikutukset

10 000 kannabistutkimuksen analyysissa löydettiin todistusaineistoa siitä, että marihuanan käyttö kasvattaa riskiä sairastua skitsofreniaan – etenkin henkilöillä, joilla on luonnollinen taipumus sairauteen.

Kannabiksen käyttö voi aiheuttaa myös vainoharhaisuutta ja vihantunteita, jotka menevät kuitenkin tyypillisesti ohi päihtymystilan väistyessä. Tutkimustiedon valossa ei ole selvää, ovatko tällaiset oireet yhteydessä pitkäaikaisempiin psykooseihin.

Jatkuvan alkoholinkäytön puolestaan tiedetään olevan yhteydessä itsetuhoisuuteen. Tutkijoilla ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, onko masentuneisuus ja ahdistuneisuus alkoholinkäytön syy vai seuraus.

Vaikutukset painoon

Alkoholi on yhdistetty kannabista tiiviimmin painonnousuun, huolimatta siitä, että kannabiksenkäyttäjät ovat tunnetusti aina napostelemassa pikku purtavaa.

Kannabiksen tiedetään lisäävän ruokahalua ja vähentävän normaalisti kylläisyydentunnetta välittävien signaalien kulkemista. Kannabiksen käyttäjien painoindeksi ei kuitenkaan vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan ole muuta väestöä suurempi.

Toisessa tutkimuksessa huomattiin kannabiksen käytön olevan itse asiassa yhteydessä pienempään riskiin sairastua liikalihavuuteen.

Alkoholi – toisin kuin kannabis – itsessään sisältää kaloreita. Oluttölkki sisältää keskimäärin 150 ja viinilasi 120 kaloria.

American Journal of Peventative Medicine -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan alkoholin runsas käyttö lisää ylipainon riskiä.

Yhteenveto

Vaikka pitkän aikavälin tutkimukset kannabiksen vaikutuksista puuttuvat laajalti edelleen, näyttäytyy kannabis siis nykytiedon valossa alkoholia pienempänä terveysriskinä.

Business Insiderin alkuperäisen artikkelin pääset lukemaan tästä.