Historioitsijat ovat väitelleet jo hyvän tovin 700-luvulta aina 1000-luvun loppupuolelle kukoistaneen muinaisnorjalaisen merenkulkijakansan, eli viikinkien navigointitavoista.

Kenties suosituin selitys sille, miten skandinaaviset purjehtijat suunnistivat menestyksekkäästi pitkillä, pilvisillä sekä sumuverhojen peittämillä kaukoretkillään esimerkiksi Kanadan koillisrannikolle asti, on aurinkokivi. Hypoteettinen, mahdollisesti aurinkokompassina hyödynnetty aurinkokivi eli islanninsälpä on kalsiitin läpinäkyvä mineraalialalaji.

Aurinkokivistä tai niiden jäämistä on tähän päivään mennessä löydetty vain yksi pitävä, fyysinen todiste, mutta kivistä on viittaava maininta jo keskiaikaisessa (kirjoitettu 1100-1300 lukujen välisenä aikana) islantilaisessa käsikirjoituksessa, Rauðúlfs þáttr tarinassa.

Ensimmäiset modernin tieteen tutkimukset viikinkien aurinkokiviin liittyen ovat tanskalaisen arkeologin, Thorkild Ramskoun käsialaa vuosilta 1967 ja 1969.

Uusi, Budapestin yliopiston tutkimus tarkentaa nyt aiempia havaintoja siitä, millaisissa sääolosuhteissa aurinkokiveä oli mahdollista käyttää. Tutkimustulokset julkistettiin Proceedings of the Royal Society A -tiedejulkaisussa.

Tutkijat halusivat testata Ramskoun esittämien, aurinkokiven käyttötapoja koskevien väittämien todenperäisyyttä ja arvioivat useiden, valoa kahtaistaittavien mineraalikiteiden ominaisuuksia eri säätiloissa, eri vuodenaikoina.

Ramskoun mukaan viikingit pystyivät paikantamaan auringon sijainnin pilvikerroksen läpi kohottamalla valonsäteen kahdeksi erilliseksi säteeksi jakavan kiven kohti taivasta ja katsomalla sen läpi. Läpikuultavan kiven lävitse kulkevaa, pilvimassaa kirkastavaa, taittunutta auringonvaloa tarkkailtiin toisen aurinkokompassikomponentin kanssa. Kiven ominaissävy vaihteli valon taitekulman mukaan. Näin selvitettiin aika sekä suunta, mikä puolestaan helpotti laivan sijainnin arviointia kartalla.

Tutkijat kokeilivat kahtaistaittavien kalsiitin, kordieriitin ja turmaliinin taittokykyä 1 080 eri auringonvalon tulokulmassa (etenkin auringonnousun ja -laskun läheisinä ajankohtina) sekä vaihtelevissa pilviolosuhteissa, jotka mallinnettiin laboratoriossa. Kalsiitti osoittautui tarkimmaksi mineraaliksi tässä suhteessa.

Tutkimuksen lopputulokset kaartuvat vahvasti siihen suuntaan, että jos viikingit käyttivät aurinkokiviä merellä suunnistaessaan, niistä oli eniten hyötyä pilvisenä tai sumuisena aamuna, auringon ollessa verrattaen matalalla horisontissa kesäpäivänseisauksen likeisenä aikana.

Budapestin yliopiston toisen tutkijaryhmän vuonna 2014 teettämän tutkimuksen mukaan viikingit ovat voineet käyttää aurinkokiviä myös pohjoisten leveysasteiden valoisina öinä. Samassa tutkimuksessa ehdotettiin myös, että aurinkokivi olisi ollut jopa magneettikompassia parempi suunnannäyttäjä alueilla, jossa magneettikenttien aiheuttamat eksymät ovat yleisiä.