Kuvittele mielessäsi lyijykynä. Se on keltainen, eikö? Tämä johtuu siitä, että keltainen on ylivoimaisesti yleisin lyijykynissä käytetty väri.

Mutta miksi lyijykynät ovat juuri keltaisia? Vastaus tähän kysymykseen löytyy palaamalla Pariisin maailmannäyttelyyn ja vuoteen 1889. Tarinan kertoo Artsy-sivusto.

Vastikään valmistuneen Eiffel-tornin varjossa järjestetyssä maailmannäyttelyssä esitteli tuotteitaan myös tšekkiläinen kynävalmistaja Hardtmuth Pencil, jonka uusi ”luksuskynä” oli värjätty keltaiseksi.

Tähän asti korkealaatuisia lyijykyniä ei edes ollut tapana maalata. Ja jos kyniä maalattiin, sillä haluttiin piilottaa puun epätäydellisyyksiä. Väreinä käytettiin kuitenkin tummia sävyjä kuten purppuraa, punaista tai mustaa.

Hardtmuthin uutuus oli siis todellakin poikkeava ilmestys. Värivalinnalla haluttiin korostaa kynän korkeaa laatua ja siinä käytettyä Siperiasta louhittua ”ylivertaista grafiittiydintä”.

Tähän asti maailman johtavat lyijykynävalmistajat olivat saaneet grafiittinsa Länsi-Euroopasta, erityisesti Englannista. Brittien grafiittivarat kävivät 1900-lukua lähestyessä kuitenkin vähiin, mikä ajoi Hardtmuthin etsimään grafiittia muualta.

Historiallinen Siperia jakaa itäisimmässä osassaan rajan Kiinan kanssa, jossa keltainen väri yhdistetään kuninkaallisuuteen, onnellisuuteen ja viisauteen.

Kunnianosoituksena Kiinaa vuodesta 2497 eaa vuoteen 2398 eaa hallinneelle ”Keltaiselle keisarille” keltaiseen pukeutuminen oli satoja vuosia kielletty kaikilta muilta paitsi keisarilliselta perheeltä.

Kynän keltainen maali siis viesti grafiitin tuotantopaikasta ja loi mielleyhtymän kuninkaallisiin. Ajaakseen viestin vielä paremmin kotiin Hardtmuth nimesi kynänsä Koh-I-Nooriksi Yhdistyneen kuningaskunnan kruununjalokiviin kuuluvan 105 karaattin timantin mukaan.

(Wikimedia Commons)

Koh-I-Noor-kynistä tuli nopeasti niin suuri hitti, että Hardtmuth päätyi muuttamaan nimensä parhaiten myyvän tuotteensa mukaan Koh-I-Noor Hardtmuthiksi.

Todellisuudessa Hardtmuthin kynät eivät olleet sen laadukkaampia kuin sen kilpailijoillakaan – tulihan grafiitti muillekin samasta paikasta. Hardtmuth vain oli ensimmäinen, joka keksi hyödyntää grafiitintoimittajan muutoksen kekseliäällä markkinoinnilla.

”Pian myös Hardtmuthin kilpailijat värjäsivät kynänsä keltaisiksi ja antoivat niille itämaisia nimiä näyttääkseen kuluttajille heidän kyniensä olevan aivan yhtä hyviä”, Duken yliopiston historian professori Henry Petroski kertoo Artsy-sivustolle.

Yli 100 vuotta sitten luotu mielikuva keltaisten kynien ylivertaisuudesta on juurtunut syvälle ihmisten mieliin. Tämän osoitti toimistotarvikevalmistaja Faber-Castellin (joka oli yksi Hardtmuthin kilpailijoista) 1950-luvulla toteuttama koe.

Kynävalmistaja toimitti testiryhmälle tuhat kynää, joista puolet olivat keltaisia ja puolet vihreitä. Muuta eroa kynien välillä ei ollut. Vihreät kynät eivät kuitenkaan kelvanneet kuluttajille. Niitä palautettiin massoittain ”heikon laadun vuoksi”.