Valmistaja julkaisee viralliset valokuvat Kia Ceedin kolmannesta sukupolvesta ensi perjantaina 15.2., jolloin auto paljastetaan kutsuvieraille Münchenissä. Vasta tuolloin on lupa kertoa myös tarkemmin auton teknisistä tiedoista.

Alustaan on selvästi haettu urheilullista otetta.

Ensiesittely yleisölle tapahtuu Geneven autonäyttelyssä 6.3.

Kuten jo ennakkouutisessa kerroimme, nimestäkin on jätetty turha kikkailu pois, ja se on nyt ytimekkäästi Ceed.

Tekniikan Maailma sai kuitenkin tilaisuuden koeajaa uuden viisiovisen Ceedin esisarjan versioita Barcelonan lähellä, toistaiseksi vielä naamioteipeillä verhoiltuna. Autot olivat kuitenkin viittä vaille valmiita, ainoastaan joissain sisutuksen materiaaleissa ja viimeistelyssä oli pieniä eroja lopulliseen autoon verrattuna.

Takarekisterikilpi on siirtynyt viisiovisessakin mallissa puskurista takaluukkuun.

Ensimmäinen koeajoauto on käsivaihteinen 1,4 T-GDI, eli tuttu 103-kilowattinen moottori, joka on käytössä monissa Kian ja Hyundain nykyisissä malleissa.

Kuljettajan ympäristö on tyylikkään toimiva ja muistuttaa muista Kioista. Istuimen ja ohjauspyörän säädöt riittävät hyvän ajoasennon luomiseen. Isot ja loogisesti sijoitetut katkaisimet toimivat hyvin.

Huippuvarustetasoon kuuluva 8-tuumainen kosketusnäyttö on selkeä.

Ohjaamon ilme on selkeä ja saksalaisvaikutteinen.

Ohjausta voi jo muutaman korttelin matkan jälkeen kiitellä hyväksi, vaikka se onkin aavistuksen raskaan oloinen.

Maantiellä ja moottoritiellä tuntuma on rehellisen luonteva, eikä suuntavakaudessa ainakaan sileillä teillä ole valittamista.

Moottorin voimat riittävät hyvin, sillä auton paino on käytännössä ennallaan. Alavääntö on hyvää, ja moottori reagoi kaasuun viiveettä.

Vaihteisto on kevytkäyttöinen, mutta vaihteensiirto tuntuu hieman halvan oloiselta. Toivottavasti tuotantomalliin saadaan vähemmän muovinen tuntuma.

Alustaan on selvästi haettu urheilullista otetta. Se ei ole tarpeettoman kova perheautoon, mutta seuraavaksi ajetussa 1,0 T-GDI:ssä (88 kW) mukavuutta on selvästi enemmän. Kaikissa koeajoautoissa oli lisävarusteiset 225/45 R17 -renkaat.

Moottorit ovat ennalta tuttuja, mutta diesel on uusittu. Vertailukelpoisten CO2-arvojen luvataan laskevan kaikissa moottoreissa.

Pikkumoottorilla taajama-ajo ja tasaisen nopeuden ylläpito on helppoa. Reippaammissa kiihdytyksissä voimien rajallisuus selviää kyllä nopeasti.

Kolmas moottori on uusittu 1,6 litran diesel (85 ja 100 kW), jossa on myös scr-katalysaattori. Kokeilimme tehokkaampaa versiota automaattivaihteisena, ja kulku on luontevaa.

Seitsenvaihteinen kaksoiskytkinautomaatti toimii sujuvasti. Välillä mutkasta ulos tullessa sisällä on väärä vaihde, mutta Sport-asetuksen valinta korjaa asian. Automaatin saa molempien dieseleiden ja 1,4 T-GDI:n yhteyteen.

Takaistuimelle mahtuu hyvin, mutta muutama sentti lisää jalkatilaa ei tekisi pahaa.

Joillekin markkinoille halvaksi perusmoottoriksi tulee 1,4 MPI (74 kW), ja valikoiman huipulle saadaan GT-versio, jonka 1,6 T-GDI tuottaa 150 kilowattia.

Ceedin akseliväli on säilynyt ennallaan 2,650 metrissä, samoin kuin pituus 4,310 metrissä. A-pilari on kuitenkin liki seitsemän senttiä entistä taaempana, ja kori on runsaat kaksi senttiä matalampi (korkeus nyt 1,447 m), joten mittasuhteet ovat hieman muuttuneet edeltäjään verrattuna.

Tavaratila on kasvanut 15 litralla 395 litraan, ja irrotettava välipohja lisää käytettävyyttä.

Takatilat eivät yllä luokkansa kärkeen, vaikka 180-senttinen matkustaja sopii sinne hyvin. Ensin niukaksi käyvät varvastilat, jos etuistuin lasketaan ala-asentoon. Seuraavaksi pulaa tulee polvitilasta pitkän kuljettajan takana, sillä ylimääräisiä senttejä ei etuselkänojan taakse jää.

Palataan asiaan perjantaina, jolloin on tarjolla hieman lisää tietoa ja kuvia lopullisesta tuotantoautosta.