HYVÄÄ

• mukavuus

• vakaus


HUONOA

• puhdittomuus

• näkyvyys taakse


Uusia katumaasturimalleja esitellään eri kokoluokkiin vähän väliä, mutta myös vanhat, jopa kertaalleen kuopatut mallit tekevät comebackejä. Myös Renault on lähtenyt mallien elvytykseen mukaan, parrasvaloja aikoinaan karttaneen Koleos-mallinimen voimalla.

Muotoilultaan uusi Koleos on onnistunut. Se jakaa yhtenäisen ilmeen lisäksi myös perusrakenteensa Renaultin muiden isojen autojen eli Talismanin ja Espacen kanssa. Samalle pohjalle on tehty myös Nissan Qashqai ja X-Trail.

Suuri 8,7-tuumainen keskinäyttö on tuttu viimeaikaisista Renaulteista. Myös tunnelma ja ohjaamon materiaalit tuntuvat tutuilta, eikä niitä voi moittia. Vain vasemman jalan tuki on turhan kapea ja ahdas.

Suomessa Koleosiin on saatavilla kaksi dieselmoottoria, vetotapaa, vaihteistoa ja varustetasoa. Tehokkaamman, kaksilitraisen moottorin yhteyteen voi valita nelivedon ja korkeamman Intens-varustelun. Isompi diesel on jo vakiona yhdistetty Renault-Nissanin portaattomaan automaattivaihteistoon, jonka kauppanimi on X-Tronic.

Takapenkkiläiset matkustavat kuin kuninkaalliset. Tilaa on kaikkiin suuntiin, ja ikkunoista näkee hyvin ohi kiitävät maisemat. Keskikonsolin takaosassa on usb-pistokkeet älylaitteiden latausta varten.

Pienempi 1,6-litrainen on 96-kilowattinen. Sen saa vain etuvetoisena kuusivaihteisena manuaalina ja Zen-varustetasolla.

Pituutta on 4,67, korkeutta 1,68 ja leveyttä 1,84 metriä. Maastokelpoisuutta lisää korkea 21 sentin maavara, joka koeajon aikana todettiin riittoisaksi.

Auto on viisipaikkainen, ja sisätilat ovat todella väljät. Tilavat etuistuimet tarjoavat riittävästi sivuttaistukea mutkaisillakin teillä. Takapenkillä on paljon jalkatilaa – jopa niin, että polvitilan suhteen riittävä tuntuu alakanttiin sanotulta. Tila onkin hyvästä, sillä etuistuinten takaosa on kovaa muovia.

Matkantekoon Koleos soveltuu hyvin myös ajo-ominaisuuksiltaan. Pääsimme ensimmäiselle koeajolle tutuissa maisemissa, sillä Renault järjesti kansainvälisen koeajon eteläisessä Suomessa. Ensimmäisenä ajovuorossa oli etuvetoinen 130-kilowattinen automaatti ja suuntana läntinen Uusimaa.

Tavaratilan VDA-tilavuudeksi kerrotaan 498 litraa. Selkeä muoto auttaa lastaamista.

Ensimetreistä asti tuntee olevansa suuressa ranskalaisessa autossa. Leppoisuuden ja pehmeyden havaitsee heti, ohjaustunnosta alustan toimintaan.

Liikkeelle lähteminen on pehmeää, joskin verkkaista. Kaasun vaste on kuitenkin hyvin linjassa moottorin luonteen kanssa, eikä ryntäilystä ole tietoakaan.

Moottoritielle kiihdytys vaatii määrätietoisen kaasun painalluksen, sillä hyvistä teho- ja suorituskykylukemista huolimatta Koleos tuntuu puhdittomalta. Haluttuun ajonopeuteen päästyä voikin asettaa vakionopeudensäätimen päälle ja nauttia matkasta. Moottoritienopeuksien suuntavakaus vakuuttaa, eivätkä urat hermostuta.

Neliveto on kytkettävissä jatkuvaksi, mutta nopeuden ylittäessä 40 km/h lukitus poistuu. Auto-asennolla All Mode 4x4i -järjestelmä pitää huolen parhaasta mahdollisesta voimanjaosta akseleiden välillä, 50/50-tilanteeseen asti.

Auton hiljaisuus ja alustan mukavuus tekevät moottoritiellä ajamisesta jopa rentouttavaa. Vaihteiston toiminta on maantiellä moitteetonta, eikä sitä heti uskoisikaan cvt-vaihteistoksi. Kuminauhamainen perusolemus on onnistuttu karsimaan pois. Kaupungilla kuitenkin vaihteiston viipyily nostaa päätään.

Pienemmille mutkateille kääntyminen ei aiheuta suurta mielentilan muutosta kuljettajassa eikä autossa. Koleos taittuu mutkiin mukisematta, eikä kuljettajan tarvitse arvailla mitä eturenkaiden alla tapahtuu. Kallistelut pysyvät korkeasta maavarasta ja painopisteestä huolimatta hyvin aisoissa.

Tienpinnan vaihtelut kuuluvat selvästi, mutta karheallakin pinnalla melutaso pysyy alhaisena. Hiekkatie ei muuta tilannetta. Irtokivien iskut ovat todella etäisiä, ja alusta suodattaa nimismiehenkiharoista pahimman terävyyden pois.

Näkyvyys taakse on harmittavan heikko pienen takaikkunan vuoksi. Pysäköitäessä kuljettajaa kuitenkin helpottaa vakiovarustukseen kuuluva pysäköintitutka, ja Intensissä myös peruutuskamera.

Käsivaihteisto toimii hyvin pienemmän moottorin yhteydessä. Tunnokas, kevyt ja selkeästi kiinni ottava kytkin tekevät kaupunkiajosta helppoa.

Liikkeelle lähteminen on automaattia terävämpää. Myös maantielle kiihdyttäminen tuntuu hieman rivakammalta, ja vetokyky on 2 000 kiloa isomman automaatin 1 750 kilon sijaan.

Nelivedon toimintaa kokeilimme maastoradalla, ja Koleos pärjäsi mallikkaasti. Nelivetotekniikka on tuttu muista Renault-Nissan-tuotteista, sillä se on käytössä esimerkiksi Nissan X-Trailissä.

 Uusi Koleos on pätevän oloinen isomman keskiluokan katumaasturi. Sen pahimpien kilpailijoiden on syytä pitää varansa, sillä Koleos on onnistunut paketoimaan tyylin ja mukavuuden kilpailukykyiseen hintaan.

Mutaisemman mökkitien ajaminen ei haittaa pitkälahkeisia, sillä oven alareuna yltää pohjaan saakka. Ovikotelon reuna pysyy näin ollen puhtaana.

TEKNIIKKAA dCi 130 dCi 175
Moottori R4, diesel, turbo
Iskutilavuus (cm3) 1 598 1 995
Teho (kW(hv)/r/min) 96 (130)/4000 130 (175)/3 750
Vääntömomentti (Nm/r/min) 320/2 000 380/2000
Voimansiirto
Vetotapa etuveto neliveto etuveto neliveto
Vaihteisto M6 CVT M6 CVT CVT
Mitat
Pituus x leveys x korkeus (m) 4,673 x 1,843 x 1,678
Akseliväli x raideleveys (e/t) (m) 2,705 x 1,591/1,586
Omamassa (kg) 1 540 1 599 1 660 1 643 1 696
Perävaunumassat (kg)
Suoritusarvot
Huippunopeus (km/h) 185 165 200 196 192
Kiihtyvyys 0-100 km/h (s) 11,4 13,3 10,7 9,3 9,5
EU-kulutus (yhd.) (l/100 km) 4,6 5,5 5,3 5,4 5,8
CO2-päästö (g/km) 120 142 140 143 156
Hinta (€) 34 390 ei Suomeen ei Suomeen 37 990 43 390