Smartin tuntevat kaikki – sehän on se sympaattinen kahden hengen kaupunkiauto, joka mahtuisi parkkiruutuunkin vaikka poikittain. Mutta tämä Forfour – mitä tekemistä viisiovisella pikkuautomallilla on Smartin kanssa?

Sveitsiläisen Swatch-kellotehtaan ja DaimlerChryslerin yhteistyöstä alkunsa saanut Smart on osoittautunut menestykseksi. Forfour on huomattavasti lähempänä perusperheautoa kuin alkuperäinen Smart city-coupé, tai nykyisen nimeämispolitiikan mukaan siis Fortwo. Harhauttavaa kyllä, kaikki Suomeen tuotavat Forfourit rekisteröidään viidelle, joten oikeastaan auton nimi pitäisi meillä olla Forfive…

Forfourin tunnistaa Smartiksi helpoimmin Fortwosta tutun tridion-turvarungon ansiosta, jonka saa nyt ensimmäistä kertaa myös titaanisena tähänastisen mustan ja hopeisen lisäksi. Vaihdettaviin koripaneeleihin on puolestaan tarjolla kymmenen eri väriä. Sisällä toistuvat Smart Fortwolle ominaiset värikkyys sekä persoonalliset muodot.

Voimanlähdepuolella riittää valinnanvaraa kolmesta bensiini- ja myöhemmin myös kahdesta dieselmoottorista. Kaikkiin on tarjolla joko viisiportainen perinteinen tai kuusipykäläinen automatisoitu käsivaihteisto. Viimeksi mainittuun sisältyy mahdollisuus kytkimettömään vaihtamiseen ohjauspyörään sijoitetuista säätimistä. Maahantuojan arvion mukaan 1,3-litrainen, käsivaihteinen Forfour tulee aikanaan olemaan meillä se myydyin Smart. Tehoeroa pienempään moottoriin tuntuu olevan juuri niin reilusti kuin papereissa lukeekin, eli 20 kilowattia.

Ajo-ominaisuudet ovat kaikissa Forfour-malleissa varsin pitkälle kohdallaan. Sähköisestä tehostuksesta huolimatta ohjaukseen on saatu myönteistä luonnollisuutta, ja valmistajan markkinointiviestinnässä luvatulle urheilullisuudelle löytyy katetta myös todellisuudessa. Korin painopiste on alhaalla, ja erityisesti 1,5-litraisen version 195/50 R15 -renkaat tekevät kaarreajosta tasapainoista.

Smart Forfourit saapuvat Suomeen ensi syksyksi, ja ennakkomyynti pyörähtää virallisesti käyntiin kesän alkupuolella. Forfour löytää varmasti paljon ystäviä meiltäkin ja nostaa samalla Smartin myyntiluvut vakavammin otettavalle tasolle. Maailmanlaajuisesti Forfourin merkitys on suuri koko DaimlerChrysler-konsernille.

(Tiivistelmä Jani Kajanderin artikkelista TM 5/04, s. 150-151)