HYVÄÄ

• ajettavuus

• moottori


HUONOA

• myynnissä vain 400 kappaletta


Toyota Yariksen sporttiversion tarina alkoi pari vuotta sitten – automaailmassa ei niin tavattomalla tavalla – kun Toyotan protopajan henkilöstö hiukan hassutteli. He kokeilivat miten suuren moottorin Yariksen moottoritilaan saisi sovitettua.

Kaksilitrainen ei oikein mahtunut, mutta 1,8-litrainen kyllä. Riittävän tehon tuottamiseksi tarvittiin myös ahdin. Turbon sijaan päädyttiin mekaaniseen ahtimeen, koska se olisi todennäköisesti mukavampi ajossa.

Sisältä Yaris GRMN on yhtä aikaa hillitty ja urheilullinen. Hyvä kuppipenkki, pitävä ohjauspyörä sekä alumiininen vaihdekeppi ja poljinpinnat erottavat GRMN:n heti tavallisesta Yariksesta.

Lopputulos yllätti työntekijät, sillä tehon ja nopeuden lisäksi autosta tuli erittäin hauska. Seuraavaksi sitä päätettiin esitellä pomoille. Toyotan WRC-ralleihin palaamisen ja merkin imagon uudistamisen valossa myös organisaation seuraava porras suhtautui hankkeeseen myöntävästi, viimeistään kokeiltuaan protoa.

Pian Toyotalla tehtiin päätös pienestä tuotantoerästä. WRC-tallin apua suunnittelussa ei hyödynnetty, mutta rallin tietotaitoa erikoismallin taustalta löytyy. Toyotalla on ollut pitkään Japanin kansallisessa sarjassa rallitalli, joka on käyttänyt ajokkinaan Yarista.

Ohjauspyörään on merkattu keskikohta ralliautojen tapaan. Ohjaus on sen verran nopea, että ajossa keskikohta tuskin pääsee hukkumaan.

Markkinointimielessä Yaris GRMN pyrkii luomaan linkin kilpa-automaailman ja tuotantoautojen välille sekä vankistamaan fanikulttuuria. Samalla insinöörit ja suunnittelijat oppivat tekemään entistä parempia ja hauskempia autoja asiakkaille.

Vaikka GRMN-versiota valmistetaan vain 400 auton erä, vaatii tuotantomalli paljon enemmän suunnittelua kuin yksi prototyyppi. Oman haasteensa tuo valmistus Ranskan Valenciennesin tehtaalla tavallisen Yariksen tuotannon seassa. Jos erikoismalli sotkee tuhannen auton päivävauhdilla pyörivän tehtaan tuotannon, seurauksena on nopeasti katastrofi.

Etuistuimet ovat Toyotan tytäryhtiön Boshokun käsialaa. Istuin tukee hyvin ja on mukava pidemmälläkin matkoilla. Reunatuet eivät kuitenkaan haittaa kyytiin nousua tai poistumista.

Takaistuimella on lähes yhtä hyvin tilaa kuin tavallisessa Yariksessa. Ainoa ero on jalkatiloissa urheilullisten istuimien alla. Tavaratila on identtinen perusversion kanssa.

Ajossa GRMN lunastaa odotukset. Mekaanisesti ahdettu moottori vastaa hienosti kaasuun, ja ääni on makea aina kun kaasupoljinta painaa syvemmälle. Äänet eivät kuitenkaan ole yliampuvat.

Tasauspyörästön lukolla on haettu parempaa ajettavuutta ja tasapainoisempaa käytöstä. Rata-ajossa jarrut eivät myöskään kuormitu turhaan, kun niillä ei tarvitse hillitä sutimaan pyrkiviä pyöriä.

Mekaanisesti ahdettu 1,8-litrainen moottori täyttää moottoritilan tehokkaasti. Ahtaudesta huolimatta lopputulos on silti hallittu ja siisti, eikä kaikkea ole tarvinnut piilottaa muovisuojien alle.

Autossa on Sacsh Performancen iskunvaimentimet sekä jäykemmät jouset ja kallistuksenvaimentimet. Jousitus on 24 milliä matalampi kuin vakio-Yariksessa.

Alusta on napakka ja sporttinen olematta kuitenkaan kivireki. Osasyynä on kohtuullinen 17 tuuman vannekoko. Insinöörit perustelevat kokoa maltillisilla jousittamattomilla massoilla ja sillä, että 17-tuumaisen vanteen sisälle saadaan jo auton massaan ja vauhteihin nähden riittävän tehokkaat jarrut.

Jarrut ovat edessä nelimäntäiset.

Ohjaus on nopea, sillä välityssuhde on vain 12,8. Laidasta laitaan on vain vähän yli kaksi kierrosta. Toisaalta kääntösäde vaikuttaa suurelta, kun etupyörät eivät mahdu kääntymään ihan normaalisti.

Kevyeen pikkuautoon riittävät vauhdikkaassakin ajossa kohtuullisen kokoiset renkaat ja jarrut. Ajomukavuuskaan ei ole kärsinyt liikaa.

Myös koria on paranneltu. Etuiskunvaimentimien yläpäät on yhdistetty tukitangolla, etuapurunkoa on vahvistettu, ja takapohjaan on lisätty ristikkäiset vahvikkeet.

 400 auton erä ei tällaiselle erikoismallille ole suuri. Lähes kaikki autoa kokeilleet ovat innostuneet siitä, mukaan lukien Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda, joka kävi myös kiertämässä Yaris GRMN:llä Nürburgringin Nordschleifen ennen lehdistökoeajoja. Pieni koko ja keveys yhdistettynä riittävään tehoon ja hyviin ajo-ominaisuuksin varmistavat hauskuuden.

Pakoputki on koko matkalta tavallista paksumpi (halkaisija 60 millimetriä), ja virtauksien lisäksi myös ääni kulkee vapaammin ulos.

TEKNIIKKAA

Moottori: mekaanisesti ahdettu bensiinikäyttöinen nelisylinterinen rivimoottori edessä poikittain; iskutilavuus 1 798 cm3, puristussuhde 10,0; teho 156 kW (212 hv)/6 800 r/min 1), vääntömomentti 249 Nm/5 000 r/min 1)
Voimansiirto: etuveto, mekaanisesti luistoa rajoittava tasauspyörästö; kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto
Alusta: edessä joustintuet, kolmiomaiset alatukivarret, kierrejouset, kallistuksenvaimennin; takana yhdystukiakseli, kierrejouset; edessä jäähdytetyt levyjarrut, takana levyjarrut; sähkömekaaninen ohjaustehostin
Mitat: pituus 3,945 m, leveys 1,695 m, korkeus 1,510 m, akseliväli 2,510 m, raideleveys edessä 1,465 m ja takana 1,455 m; omamassa 1 135 kg, kokonaismassa 1 545 kg; polttoainesäiliö 42 l; renkaat 205/45 R17
Suorituskyky 1): huippunopeus 230 km/h, kiihtyvyys 0-100 km/h 6,3 s; EU-kulutus (kaupunki/maantie/yhd.) 10,6/5,7/7,5 l/100km, CO2-päästö 170 g/km
Hinta: 42 459 €
1) arvot tarkentuvat tyyppihyväksyntäprosessin valmistuttua