HYVÄÄ

  • ajo-ominaisuudet liukkaalla

  • ajo-ominaisuudet suurissa nopeuksissa

HUONOA

  • T5:n vaisut moottoriäänet

  • perusmallien odottelu

Volvon uusi kompakti katumaasturi XC40 on jo saapunut Suomessakin liikkeisiin, mutta ehdimme käydä vielä ottamassa talvityypit Itävallan Alpeilla ennen Suomen koeajoja. Siirtymille osui myös saksalaisia vapaiden rajoitusten moottoriteitä, mikä oli mielenkiintoista, kun alla oli huippumalli, bensiinimoottorinen T5.

XC40:n toimitukset alkoivat kahdella huippumallilla, nelivetoisilla T5:llä ja D4:llä. Myynnissä ovat myös kesymmät versiot T4 ja D3 sekä uudella pienemmällä bensiinimoottorilla varustettu T3, mutta näiden kolmen tuotanto alkaa vasta vuosimallista 2019, käytännössä loppukeväästä 2018.

Vaikka XC40 on selvästi Volvon pienin katumaasturi, ei sen kokoluokka ole autoa luonnossa lähestyessä ihan itsestäänselvyys. Muotoilussa on nuorekasta leikkisyyttä, jonka ansiosta auto näyttää pieneltä, ja asiaa korostavat tietyt erikoisvärit. Jos viereisessä parkkiruudussa sattuu kuitenkin olemaan joku selkeä keskiluokan mittatikku, esimerkiksi Volkswagen Golf, näyttää XC40 varsin isolta. Ja ratin takana ison auton tuntuma jatkuu rikkoutumattomana.

Ajoasento on melkein huippuhyvä. Tosin vuoristoteillä, jatkuvassa käytössä, polkimet tuntuvat jäävän hieman liian lähelle. Ei liene ongelma Suomessa.

Auton perusrakenne on tehty Volvon malliston pienen pään ehdoilla, joten alustarakenteet ovat huomattavasti kevyempää kaliiberia kuin esimerkiksi XC60:ssä, mutta sitä ei osaa ajo-ominaisuuksien perusteella epäillä. Auto kulkee mutkissa ja suorilla hämmentävän tasapainoisesti, vaikka alla on jopa 20-tuumaiset pyörät.

Jousitusmukavuus on kunnossa, eikä liian suureen kallistusjäykkyyteen ole sorruttu. XC40 ei varsinaisesti kallistele, muttei myöskään huoju ja hypi liian jäykän kallistuksenvaimentimen seurauksena, kuten jotkut katumaasturit. Tämä on hyvä etenkin liukkailla ja epätasaisilla talviteillä ajaessa.

Ohjaustuntuma on moderni, eli tarkka ja nopea. Moni pitää siitä varmasti, mutta nopea välitys ja suuri pyöräkoko heikentävät selvästi tuntoa. V40:n rauhallisen tunnokkaalle huippuohjaukselle XC40 ei siis pärjää.

Takapenkillä on niin ryhdikäs asento, että kaksi aikuista mahtuu ongelmitta mukaan. Ison turvaistuimen vaatima pituustila saattaa kuitenkin ahdistaa.

Itävaltalaisessa ”talviajokoulussa” keskityimme lähinnä hulluun puikkelehtimiseen ja kaasutteluun jäisellä radalla, keskieurooppalaisilla kitkarenkailla. Auton talviominaisuuksista ei siten saanut kovin todellista kuvaa. Se on kuitenkin selvää, että Borgwarnerin valmistama ”haldex-neliveto” reagoi nopeasti ja ennakoivasti, joten vetopito on huippuhyvää.

Jos joskus päätyy jääradalle, niin kannattaa laittaa ajonvakautus Sport-tilaan ja dynaaminen ajotila päälle. Silloin autolla voi jo hieman luistella, mutta ajonvakautus ottaa edelleen tuntuvasti osaa ajamiseen. Sitä ei saa kokonaan pois päältä.

Liukkaalla talvitiellä ajonvakautuksen toimintaa ei kuitenkaan huomaa, vaan autolla voi ajaa hyvällä luotolla, vaikkei ohjaustunto ihan huippua olekaan. Auton reaktiot ovat loogisia ja välittömiä, joten liukkaus ei pelota.

Tavaratila on ihan hyvän kokoinen, mutta lisäkiitosta tulee toiminnallisuuksista. Suksiluukku tosin on valitettavan pieni – turvallisuustekijä kenties.

Kauppakassit saa nostettua välipohjan alta paljastuvaan poteroon, ja saranoiden jatkeet toimivat kassikoukkuina. Vaihtoehtoisesti välipohjan alle saa säilöttyä koko hattuhyllyn.

Paluumatkalla kohti Münchenin lentokenttää moottoritie oli nahkean ja tumman näköinen mutta niin kuiva, ettei edellä kulkeva auto nostanut vettä tiestä. Näissä olosuhteissa keskieurooppalainen kitkarengas on paras mahdollinen.

Mutkaisella ja mäkisellä, verrattain rauhallisella moottoritieosuudella XC40:llä oli helppo pitää yllä 160-170 kilometrin tuntinopeutta. Ja tarvittaessa nopeuden nostaminen 200 km/h:n lukemiin onnistuu T5:llä lähes kädenkäänteessä. Tällaisessa kiihdytyksessä D4 jää statistiksi. Mutta kahdensadan kyyti ei ole talvirenkailla kovin nautittavaa.

Valitettavasti T5 ei yllä tunneskaalalla aivan järkiominaisuuksiensa tasolle. Kiihdytys 160:stä 200:aan ei nimittäin kuulosta ohjaamossa oikein miltään – voima ei puhu. Tähän puoleen Volvo saisi vähitellen alkaa kiinnittää huomiota.

XC40:n muotoilu hämmentää, sillä yksinään auto näyttää pieneltä, mutta keskikoisten verrokkiautojen rinnalla suurelta. Auton mitoista kertoo jotain se, ettei 20-tuumaiset pyörät ihmetytä yhtään.

Ääriominaisuuksia ja äärimoottoria testatessa herää hyvä luottamus siihen, että XC40:n ominaisuudet riittävät tavallisemmille moottorimalleille enemmän kuin hienosti. Suomessa kesyimmän bensiiniversionkin suorituskyky riittänee hyvin, joskaan siihen ei saa nelivetoa. D3 AWD onkin muodostumassa kärkimalliksi. Niin ikään etuvetoisen hybridin toimituksia joudutaan Suomessa odottamaan liki puolitoista vuotta.

TEKNIIKKAA

Moottori: turboahdettu bensiinikäyttöinen nelisylinterinen rivimoottori edessä poikittain; iskutilavuus 1 969 cm3, teho 182 kW (247 hv)/5 500 r/min, vääntömomentti 350 Nm/1 800-4 800 r/min

Voimansiirto: neliveto, kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto

Alusta: edessä joustintuet, kolmiomaiset alatukivarret, kierrejouset, kallistuksenvaimennin; takana monivarsituenta, kierrejouset, kallistuksenvaimennin; edessä jäähdytetyt levyjarrut, takana levyjarrut; sähköinen ohjaustehostin

Mitat ja massat: pituus 4,425 m, leveys 1,863 m, korkeus 1,652 m, akseliväli 2,702 m, raideleveys edessä 1,601 m ja takana 1,626 m; omamassa 1 684 kg, perävaunumassa 750/2 100 kg; polttoainesäiliö 54 l, rengaskoko 235/55 R18

Suoritusarvot: huippunopeus 230 km/h, kiihtyvyys 0-100 km/h 6,5 s; EU-kulutus (kaupunki/maantie/yhd./WLTP-yhd.) 7,1/7,2/7,2/8,3-9,1 l/100 km, CO2-päästö (NEDC/WLTP) 168/189-205 g/km

Hinta: 62 737 €

Autoedun verotusarvo: vapaa 1 085 €/kk, käyttö 935 €/kk