Toyota Auris palaa takaisin Corollaksi ja mallistossa säilyy kolme korimallia: viisovinen viistoperä, neliovinen porrasperä sekä farmari, jonka lisänimenä on Touring Sports.

Sedanin ja farmarin akseliväli on 2,7 metriä eli täsmälleen sama kuin valmistuksesta poistuneessa Avensiksessa ja kuusi senttiä enemmän kuin viisiovisessa Corollassa. Edeltävään Auris-farmariin verrattuna akseliväli on kasvanut peräti kymmenen senttiä, joten kyseessä on melkeinpä eri kokoluokan auto.

Kerroimme farmarista jo varsin kattavasti, kun Toyota julkaisi ensimmäiset kuvat ja tiedot siitä. Nyt auto oli ensi kertaa fyysisesti esillä Pariisin autonäyttelyssä, joten pääsimme arvioimaan tiloja ja muotoja omin aistein.

Koska farmarimalli on ensisijaisesti eurooppalaisten suosikki, myös muotoilu on annettu Toyotan Brysselin-yksikön vastuulle. Lopputulos näyttää luonnossakin onnistuneelta. Linjat ovat selkeitä eikä niitä ole liikaa. Tässä suhteessa ero uuteen RAV4:ään on selkeä.

Corollan ohjaamoon pääsi nyt tutustumaan ensi kertaa. Tunnelma on moderni ja laadukas. Iso ja korkealle sijoitettu kosketusnäyttö kuuluu tietysti asiaan. Myös heijastusnäyttö on saatavilla. Corollassa se on toteutettu kalliimmalla ja tyylikkäällä tavalla eli heijastamalla tiedot suoraan tuulilasiin eikä erilliseen mittariston päälle nousevaan levyyn.

Kuljettajan olosuhteet ovat selkeät. Istuimet vaikuttavat tukevilta ja mukavilta.

Takatilat ovat viisiovisessa mallissa tyydyttävät, mutta polvitilaa on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi uudessa Ford Focuksessa. Jos takana on tarvetta kuljettaa usein aikuisia matkustajia, on se jo riittävä syy valita farmarimalli. Ero polvitilassa on suurempi kuin mitä akselivälien erosta voisi päätellä.

Tavaratilan kooksi kerrotaan 598 litraa, mikä on samaa luokkaa kuin pääkilpailijoissa kuten Kia Ceedissä. Tosin tehokkaammassa hybridissä tila on jostain syystä 17 litraa pienempi. Välipohjan saa kahteen korkeuteen, joiden tasoero on kymmenkunta senttiä. Lattian alle jää vielä verhoiltu varapyöräkaivo, jonka ansiota on merkittävä määrä ilmoitetusta litratilavuudesta, mutta se on myös oikeasti käyttökelpoinen kassitila.

Takalasi on melko viisto, joten isompien esineiden kuljettamisessa on omat haasteensa. Tavaratila laajenee kahdessa osassa, ja lattiasta muodostuu tasainen, jos välipohja on ylemmässä asennossaan. Takaluukun saa sähkötoimisena, ja tällöin käyttö onnistuu myös jalanliikkeellä.

Takatilat ovat farmarissa hyvät. Ainoastaan katon reuna lähentelee ohimoa.

Tavaratila ei ole perusmuodossaan niin mahtava kuin joissain kilpailijoissa, mutta joka kolon täyttämällä litroja pitäisi olla liki 600. Kassikoukkuja on kaksi ja sidontalenkkejä neljä.

Laatuvaikutelma on Toyotalle ominaisesti yllätyksetön ja varma. Näyttelyautojen eri harmaan sävyillä toteutettu sisustus vain korosti vaikutelmaa.

Hybridiversioita tulee nyt siis kaksi: 1,8-litraisella moottorilla yhteisteho on 90 kW ja uudella 2,0-litraisella 132 kW. Kiihtyvyyksiksi 0-100 km/h ilmoitetaan vastaavasti 11,1 ja 8,1 sekuntia, joten vain isompi moottori pystyy kunnolla vastaamaan kilpailijoiden suorituskykyyn.

Hybridit ottavat leijonanosan myynnistä, ja kolmannelle vaihtoehdolle, 1.2-litraiselle bensiiniturbolle jäänee alle kymmenen prosentin osuus. Se on ainoa käsivaihteinen malli, joskin sen saa myös portaattomalla automaattivaihteistolla. Dieseleitä ei ohjelmaan tule.

Uusi perusrakenne tarkoittaa muun muassa sitä, että auto on matalampi, ja siinä istutaan runsaat kaksi senttiä edeltäjämallia alempana. Taka-akselilla on kaikissa malleissa monivarsituenta. Myös säätyvä iskunvaimennus tulee saataville.

Tehtaan mukaan luonnollisesti niin ajo-ominaisuudet, mukavuus kuin melutasokin ovat parantuneet merkittävästi. Näistä asioista pääsemme antamaan ensiarvioita marraskuussa, kun vuorossa ovat ensimmäiset koeajot. Kotimaisilta teiltä kokemuksia joudumme odottamaan kevääseen.

Ensimmäiset viisioviset ja farmari-Corollat toimitetaan Suomeen Englannista, Burnastonin tehtaalta maaliskuussa. Sedan tulee Turkista ja aikataulu on vielä vahvistamatta.

Takatilat ovat farmarissa hyvät. Ainoastaan katon reuna lähentelee ohimoa.