Uusi autotekniikka ottaa askeleen eteenpäin, kun Toyota Priuksen toinen sukupolvi tulee markkinoille. Vähäpäästöinen ja maineeltaan hieman erikoinenkin kulkuneuvo parantaa entisestään ympäristökelpoisuuttaan. Samalla se kasvaa ja saa lisää suorituskykyä. Luultavasti kaikkien autonvalmistajien on jossain vaiheessa lähdettävä seuraamaan Priuksen osoittamaa polkua.

Toyota Prius (”prius” vapaasti käännettynä ”aikaansa edellä”) on maailman ensimmäinen hybridiauto, jota on tositarkoituksella myyty myös tavallisille autonostajille. Valmistusmäärä on ylittänyt jo 120 000 kappaleen rajan. Se että auto ei ole päässyt Suomessa myyntiin, johtuu yksinomaan hinnasta. Uusi ympäristöystävällinen tekniikka, kaksi moottoria (sähkö ja bensiini) sekä näiden välisen työnjaon automaattinen ohjaaminen maksaa perinteistä voimaratkaisua niin paljon enemmän, että myynti ei ole meidän olosuhteissamme ollut mahdollista.

Jotta Prius pystyisi kilpailemaan ”tavallisten” autojen kanssa, se tarvitsisi verohuojennuksen, jollaista Suomen viranomaiset eivät ole katsoneet tarpeelliseksi myöntää. Onneksi näin ei ole ajateltu kaikkialla, ja auto näkyy liikenteessä jo monessa maassa. Euroopan maista Ruotsi, Norja, Hollanti, Iso-Britannia, Ranska, Espanja, Italia, Kreikka, Itävalta ja Puola ovat katsoneet asian niin merkittäväksi, että ne ovat tavalla tai toisella alkaneet tukea hybridiautojen myyntiä ja tätä kautta ympäristöystävällisen tekniikan kehittymistä. Suomen autoverotuksesta vastaavilla itseriittoisilla viranomaisilla olisi peiliin katsomisen paikka.

Prius on parantunut joka suhteessa. Auto on kasvanut samalla, kun sen moottorien, akkujen ja säätöjärjestelmien vaatima tila on pienentynyt. Näin Prius on erityisesti sisätiloiltaan – Toyotan terminologiaa käyttääksemme – kasvanut Corollan kaverista Avensiksen rinnalle. Se sijoittuu selkeästi niin sanottuun ylempään keskiluokkaan. Kun suorituskykykin on tämän lisäksi parantunut, kyseessä on käytännön perustein arvioituna ominaisuuksiltaan varteen otettava auto.

Kulutus ja päästöt ovat tietenkin entistä vähäisemmät. Valmistaja ilmoittaa, että hiilidioksidipäästö on noin sadan gramman luokkaa kilometrillä ja typen oksidit ovat ”radikaalisen matalalla”. Virallisia normikulutuksia ei ole toistaiseksi ilmoitettu, mutta auton suunnittelijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella uskaltaa arvata, että bensiiniä kuluu yhdistetyssä kaupunki- ja maantieajossa noin 4,4–4,6 litraa sadalla kilometrillä. Se on puolisen litraa vähemmän kuin edeltävällä mallilla.

Uusi Prius kulkee notkeasti etenkin hitaissa nopeuksissa. Se onkin parhaimmillaan kaupunkiajossa. Sähkömoottorinsa ansiosta vääntöä on tarjolla paikaltaan lähdöstä 22 km/h:iin saakka tasaisen muhkeat 478 Nm. Kiihdytykset kadunkulmista tapahtuvat tehokkaasti, ja auto liikkuu lähes äänettömästi. Nopeammassakaan ajossa, jolloin bensiinimoottori tulee kuvaan mukaan, ei ole suurempaa valittamista.

Uusi Toyota Prius on eittämättä tekniikaltaan eräs kaikkein hienostuneimmista autoista. Ensi vuoden alusta se tulee myyntiin Euroopassa. Hinnasta on vaikea sanoa vielä mitään, ja tukijärjestelmistä riippuen ne vaihtelevat eri maissa. Yleistavoitteena lienee saada Prius kilpailukykyiseksi samankokoisten dieselhenkilöautojen kanssa. Missä kaikkialla se onnistuu, jää nähtäväksi. Auto on joka tapauksessa luvattu tuoda myyntiin myös Suomessa. Luulisi, että ainakin ympäristöministerin pitäisi jo imagosyistä matkustaa tällaisen auton takapenkillä; se olisi varmasti myös loistava PR-temppu. Jos valmistajalle vilautetaan tässä suhteessa vihreää valoa, niin eiköhän auto järjesty myös mustana. Jos se nimittäin on siitä kiinni…

(Tiivistelmä Martti Merilinnan artikkelista TM 15/03, s. 46-47)