Maailman suurimmat tupakkayhtiöt ovat tunnetusti tehneet kaikkensa asiakaskuntansa kasvattamiseksi ja ylläpitämiseksi. Pitkälle olemme kuitenkin tulleet ajoista, jolloin tupakkayhtiöiden mainoksissa esiintyi valkotakkisia lääkäreitä, ja tupruttelemisen kerrottiin kirkkain silmin olevan täysin terveellistä.

Savukkeiden maailmanlaajuisen kysynnän edelleen laskiessa myös suuret tupakkajättiläiset ovat viimein joutuneet suuntaamaan katseensa vaihtoehtoisiin tapoihin pitää yllä ihmiskunnan nikotiiniriippuvuutta. Kuten alla olevasta kaaviosta selviää, tähän asti pienentyvää asiakaskuntaa on paikattu nostamalla savukeaskin hintoja aina vain ylemmäs:

Savukeaskien myyntimäärien ja hintojen kehitys vuosien 1970-2008 välillä Yhdysvalloissa. (Center for Disease Control)

Tupakkakasviin me luotamme

Wall Street Journal kertoo kolmen maailman suurimman tupakkayrityksen, Philip Morris Internationalin (PMI), British American Tobaccon (BAT) ja Japan Tobaccon tuoneen kukin markkinoille uusia, tupakointia terveellisempiä tapoja toimittaa nikotiini perille elimistöön.

Kaikenkirjavien nikotiininesteiden sijaan tupakkajätit luottavat edelleen tupakkakasviin, jota höyrystämällä ”saadaan aikaan parempi kurkkutuntuma ja perinteisempi makuelämys”.

Perinteisempien sähkösavukkeiden suosion tasaannuttua tällaisten oikeaa tupakkaa lämmittävien laitteiden uskotaan olevan tupakoinnin evoluution seuraava merkittävä kehitysaskel.

Miinuspuolena menetelmät ovat perinteisiä sähkösavukkeita epäterveellisempiä. Sveitsiläistutkijat raportoivat viime vuonna löytäneensä Philip Morrisin IQOS-laitteen nikotiinihöyrystä myös tupakansavusta löytyviä syöpää aiheuttavia yhdisteitä.

IQOS perustuu British American Tobaccon Glo-laitteen kanssa pitkälti samanlaiseen teknologiaan, jossa lämmitysyksikkö höyrystää perinteisiä savukkeita muistuttavia lyhyempiä kääreitä nikotiinihöyryksi.

Japan Tobaccon kehittämä Ploom Tech puolestaan on hybridiratkaisu perinteisten sähkösavukkeiden ja tupakkakasvia lämmittävien vaihtoehtojen välillä. Ploom Tech on varustettu nestesäiliöllä, jonka nesteestä muodostunut höyry kulkeutuu tupakkaa sisältävän kapselin läpi. Myös BAT myy Ploom Techiä muistuttavaa iFuse-nimistä tuotetta.

Maailmanvalloitus jo käynnissä

Philip Morrisin kerrotaan hakeneen Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta myyntilupaa IQOSin myynnin aloittamiseksi Yhdysvalloissa. BATin kerrotaan hakevan lupaa todennäköisesti ensi vuonna.

Ajoitus on sopiva. Heinäkuisessa linjanvedossaan FDA ilmoitti suhtautuvansa perinteiseen tupakointiin aiempaa tiukemmin ja nikotiiniin suopeammin. Samalla se hellitti sähkötupakointiin liittyviä rajoituksia.

”Tupakan muut kemikaalit ja palamisesta muodostuvat yhdisteet aiheuttavat suurimman osan tupakointiin liittyvistä sairauksista ja kuolemista – ei nikotiini. Vain viimeisen muutaman vuoden aikana olemme nähneet uusia tuotekategorioita, jotka voivat toimittaa nikotiinin ilman tupakan polttamista”, johtaja Scott Gottlieb totesi FDA:n tiedotteessa.

FDA:n tavoitteena onkin nyt vähentää perinteisessä tupakassa olevan nikotiinin määrää, jotta yksi kokeilu ei johtaisi tavan aloittamiseen.

Philip Morris on saanut ”tupakkaa lämmittävän” teknologian suhteen vakuuttavan varaslähdön. IQOS-laite on myynnissä jo 25 maassa ja tavoitteena on kasvattaa markkina-aluetta viiteenkymmeneen maahan vuoden loppuun mennessä. Esimerkiksi Japanissa IQOS on noussut melkoiseksi hitiksi: yhtiö kertoo houkutelleensa jo kymmenen prosenttia maan tupakoitsijoista IQOSin käyttäjiksi.

Markkinatietoyritys Euromonitor Internationalin analyytikko Shane MacGuill uskoo, että IQOS voi muodostaa jopa 15 prosenttia Philip Morrisin tuotoista vuoteen 2019 mennessä.

Tupakkakasvin lämmittämiseen perustuvien teknologioiden uskotaan kasvattavan suosiotaan radikaalisti lähivuosina – ohi perinteisen sähkötupakan. Euromonitorin arvion mukaan markkinan arvo voi kasvaa 15,4 miljardiin dollariin vuoteen 2021 mennessä.

Määrä saattaa kuulostaa paljolta, mutta tupakkaa lämmittävien ja perinteisten sähkösavukkeiden osuus on vain noin 3–4 prosenttia koko tupakkamarkkinasta vuonna 2021.