Avaruustutkijat ovat havainneet maaliskuun alun aikana kolme nopeaa radiopurkausta. Niistä yksi on voimakkain koskaan havaittu.

Nopeat radiopurkaukset (FRB = fast radio burst) ovat nimensä mukaisesti hyvin lyhyitä, vain joidenkin millisekuntien pituisia, syvästä avaruudesta kumpuavia radioaaltopulsseja.

Ensimmäinen tällainen purkaus havaittiin vasta vuonna 2007. Sen jälkeen niitä on maaliskuinen purkaussarja mukaan lukien havaittu yhteensä 33 kertaa.

Purkaukset ovat tiedemiehille kuitenkin edelleen täysi mysteeri. Vasta viime vuonna tutkijat onnistuivat jäljittämään erään FRB:n takaisin sen alkulähteeseen, kolmen miljardin valovuoden päässä sijaitsevaan galaksiin.

Purkauksien tarkkaa alkuperää ei tunneta. On esitetty, että ne voisivat syntyä pyörivistä neutronitähdistä tai mustista aukoista – ja jopa vieraan sivilisaation toimista.

Maaliskuun aikana havaitut nopeat radiopurkaukset havaittiin Australiassa Parkes-observatoriossa. Maaliskuun ensimmäisen päivän purkaus havaittiin tuntemattomien elämänmuotojen signaaleja etsivän Breakthrough Listen -projektin myötä. Yhdeksännen ja yhdennentoista päivän purkaukset havaittiin Swinburnen teknillisessä yliopistossa.

Yhä useammassa observatoriossa purkauksia pyritään havaitsemaan jatkuvasti muiden töiden taustalla.

”Kolmen purkauksen löytäminen näin lyhyellä aikajänteellä on hyvin poikkeuksellista”, Harvard-Smithsonian Astrofysiikan keskuksen tutkija Peter Williams toteaa purkauksista kertovan New Scientistin artikkelissa. ”Vaikuttaa siltä, että meillä kävi tuuri.”

Purkauksista voimakkain oli keskimmäinen eli FRB180309 (purkaukset nimetään havaintopäivämäärän mukaan). Se oli myös ylivoimaisesti voimakkain koskaan havaittu FRB.

Uusista 33:sta havaitusta purkauksesta vain yhden on toistaiseksi havaittu uusiutuvan. Tämä voi johtua siitä, että valtaosa purkauksista on liian himmeitä havaittavaksi. Tutkijat pitävätkin FRB180309:ää erityisen lupaavana.

”Jos uskomme, että kaikki nopeat radiopurkaukset ovat toistuvia, ja meidän täytyy olla vain kärsivällisiä odottaessamme riittävän kirkasta purkausta, meidän pitäisi pystyä havaitsemaan uusia pulsseja tästä lähteestä sen kirkkauden ansiosta”, toteaa Maura McLaughlin West Virginian yliopistosta.

McLaughlinin mukaan nopeita radiopurkauksia tullaan havaitsemaan kuluvan vuoden aikana huomattavasti aiempaa enemmän, sillä yhä useammassa observatoriossa niitä pyritään jatkuvasti havaitsemaan muiden töiden taustalla.