Kaksi ranskalaista tutkijaa sanoi keskiviikkona, että he ovat ehkä löytäneet syyn jopa lähes joka kymmenettä ihmistä vaivaavalle dysleksialle eli lukemisen erityisvaikeudelle. Tutkijat sanovat myös löytäneensä ongelmaan mahdollisen hoitomuodon.

Syy dysleksialle on tutkijoiden mukaan pienissä valoreseptorisoluissa ihmisen silmän sisällä.

Lukemisen erityisvaikeudesta kärsivillä ihmisillä reseptorisolut ovat järjestyneet symmetrisesti molemmissa silmissä, minkä vuoksi aivot saattavat tuottaa näkemistään asioita ja kirjaimista ”peilikuvia”, tutkijat kirjoittavat Proceedings of the Royal Society B -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Lukemisen erityisvaikeudesta kärsivät ihmiset sekoittavat usein esimerkiksi b- ja d-kirjaimia.

Ihmisillä, joilla ei ole dysleksiaa, solut ovat järjestyneet epäsymmetrisesti. Tämän ansiosta yhden silmän signaalit voivat kumota toisen signaalit ja synnyttää aivoissa yhtenäisen kuvan.

”Havaintomme ovat saaneet meidät uskomaan, että olemme todella löytäneet potentiaalisen dysleksian aiheuttajan”, Rennesin yliopiston tutkija Guy Ropars sanoo AFP-uutistoimistolle.

Ihmisten silmissä on sauva- ja tappisoluja, ja tappisolut ovat erikoistuneet värien havaitsemiseen. Tutkimuksissa havaittiin merkittävä ero siinä, miten tappisolut esiintyvät silmissä dysleksiasta kärsivien ja muiden välillä.

Ihmisillä, joilla ei ole dysleksiaa, sinisistä tappisoluista vapaa alue on pyöreä dominoivassa silmässä ja epäsäännöllisen muotoinen ei-dominoivassa silmässä.

Dyslektikoilla molemmissa silmissä on samanlainen pyöreä alue, mikä tarkoittaa sitä, että kumpikaan silmä ei ole dominoiva.

”Tämä epäsymmetrian pyyte saattaa olla biologinen ja anatominen syy lukemisen häiriöille”, tutkijat toteavat.

Ropars sanoo, että tutkimuksissa havaittiin noin sekunnin sadasosan pituinen viive ensimmäisen kuvan ja peilikuvan siirtymisen välillä aivopuoliskojen välillä. Tätä hyödyntäen tutkijat sanovat kehittäneensä metodin poistaa dysleksiasta kärsiviä hämmentävä peilikuva led-lampun avulla.

Tutkijaryhmä onnistui kokeessaan käyttämään hyvin nopeasti vilkkuvaa led-lamppua ”poistamaan” toisen aivojen synnyttämistä kuvista dysleksiasta kärsivien ihmisten aivoissa. Kokeissa osallistujat kutsuivat sitä ”taikalampuksi”, Ropars sanoo.

Hän korostaa kuitenkin, että lisätestejä vaaditaan vielä sen varmistamiseksi, että metodi toimii.

Noin 700 miljoonaa ihmistä kärsii lukemisen erityisvaikeudesta.