Moottorikelkkojen valmistajille urheilukelkat ovat tärkeä ryhmä. Niiden osuus tuotannosta on noin 40 prosenttia. Urheilukelkat ovat tuotekehittelyn kannalta merkittäviä, sillä uudet tekniset ratkaisut ja rakenteet testataan ja tuodaan markkinoille usein juuri niissä.

* Arctic Cat F6 Firecat EFI * Lynx Enduro 600 SDI * Polaris XC 600 SP * Ski-Doo MXZ 500 SS Trail * Yamaha RS Vector ER

Vertailuun kokosimme alle 600-kuutioisia kaksitahtisia urheilukelkkoja: Arctic Cat F6 Firecat, Lynx Enduro 600 SDI, Ski-Doo MXZ 500 SS Trail ja Polaris XC 600 SP. Yamaha on joukon jatkona nelitahtisella 1 000-kuutiosella RS Vectorilla, joka on merkin ainoa edellisten kanssa samaan hinta- ja tehohaarukkaan osuva urheilukelkkamalli.

Kelkkajoukon ilmoitetut teholukemat alkavat Ski-Doon 76 kilowatista päättyen Yamahan 88 kilowattiin. Kelkkojen painot, tankattuna ja ajovalmiina, alkavat 255-kiloisista Catista ja Ski-Doosta ja päättyen 291 kiloa painavaan Yamahaan. Joukon halvin kelkka on Polaris ja kallein Yamaha.

Suksien tuennassa kolmiomaiset tukivarret ovat nykyaikaa. Tässä ryhmässä ainoastaan Polariksen etujousituksessa on pitkittäiset ja poikittaiset tukivarret. Polaris on toki siirtymässä myös kolmiotuentaan, mutta rakenne tuli tälle ajokaudelle vasta merkin kovimpaan Fusion 900 -malliin. Merkkien kesken kolmiotuennat poikkeavat toisistaan ja ovat rakenneratkaisuiltaan toinen toistaan hienompaa työtä.

Peruutusvaihde urheilukelkassa ei taannoin voinut tulla kuuloonkaan. Perusteena oli painon säästö ja vikojen eliminoiminen. Nykyiset elektroniset peruutusvaihteet ovat poistaneet nämä perusteet Lynxin, Polariksen ja Ski-Doon kohdalla. Yamahassa pieni painon lisä mekaanisen peruutusvaihteen myötä ei taida tuntua missään. Arctic Cat oli ryhmän ainoa ”vain pakki puuttuu” -kelkka.

Erityispiirteinä joukosta voi mainita Arctic Catin ilmajousituksen edessä ja voimansiirron, jossa väliakseli ja ketjuvälitys koteloineen on korvattu niin, että voima variaattorilta siirtyy planeettavaihteiston välityksellä telamaton vetoakselille.

Ski-Doossa on joukon ainoana ohjaustangon kääntöä ja säätöä mukaileva tuulilasi sekä sukset, joissa on kovera pohja ja kahdet ohjainraudat. Yamahan makeimpia yksityiskohtia ulkonäössä ovat taakse johdetut pakoputket.

Lynxissä ja niin ikään Ski-Doossa on TRA-kytkin, jonka säätämiseen ei tarvita pajalla käyntiä, moottorin kierroslukua voi trimmata vaikka ajotauolla.

Polariksesta kannattaa mainita nerokas istuintuki, jonka voi säätää kuljettajan pituuden mukaan sopivaksi. Tuki myös kätkee alleen lukittavan säilytyslokeron.

Urheilukelkka jos mikä laitetaan ajan kanssa omistajan henkilökohtaisten mieltymysten mukaiseen säätöön.Vertailussa lähdimme siitä olettamuksesta, että jokainen kelkka on tehtaalla ”kalibroitu” mahdollisimman yleispäteväksi. Olisihan toivotonta ryhtyä säätelemään alustojen ominaisuuksia jokaisen testikuljettajan mieltymysten mukaisiksi. Kelkkoja kun vaihdellaan säännöllisesti testiajojen aikana, joten ajokokemukset koostuvat kelkkojen alustojen perussäädöistä.

Urkeilukelkkojemme ryhmässä polttoaineen kulutuksessa mitattiin huimia eroja. Nelitahtisen Yamahan kulutus on joukon alhaisin keksikulutuksen jäädessä 18 l/100 km tietämiin. Hämmästyttävän hyvinä kakkosina seuraavat Rotaxin läppäventtiilimoottoreilla varustetut Ski-Doo ja Lynx, joiden kulutus 100 km kohti on vain litraa paria nelitahtista suurempi. Ski-Doon moottoria ruokkii kaksi lämmitettyä TM 40 H -kaasutinta ja Lynxissä kehittyneemmin SDI-suoraruiskutuksella.

Polariksen moottorissa on läppäventtiilit, pakoaukonsäätö ja kaksi litteäluistista TM 38 -kaasutinta, joilla eväillä päästin tavanomaiseen keskikulutukseen 26 l/100 km. Artctic Cat ottaa kyseenalaisen kunnian suurimmalla yli 27 l/100 km keskikulutuksella. Mitä ilmeisimmin Catissa edistyksellisellä kaksitahtitekniikalla, aukottomalla EFI-polttoaineen ruiskutuksella, ei ole onnistuttu niinkään taloudellisuudessa kuin suorituskyvyssä.

Suorituskykyä pidetään ajo-ominaisuuksien lisäksi urheilukelkan tärkeimpänä ominaisuutena. Kiihtyvyysmittaukset antavat suorituskyvystä kiistatonta tietoa. Ryhmän hätäisimmäksi mitattiin tutkalla Yamaha, joka moottorin suurimman tehonsa ja tasaisen vääntönsä ansiosta saavutti parhaat kiihtyvyysarvot. Koko joukon tasaväkisyydestä kertoo kuitenkin se että kiihtyvyydessä 0–200 m kaikki ehtivät ”maaliin” viiden sekunnin kymmenyksen sisään.

(Tiivistelmä Markku Lindellin artikkelista TM 3/05, s. 130-136)