Kia on näyttänyt kotimaassaan Etelä-Koreassa päivitetyn Sportagen, mutta Euroopassa valmistettavan mallin aikataulu on vielä avoin.

Luultavasti syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä esitellään eurooppalaisille täällä valmistettavan Kia Sportagen päivitys. Muutokset ovat samanlaisia kuin korealaisversiossa eli keula saa uutta ilmettä ja takavalot muuttuvat LED-valoiksi. Tulossa on samalla myös uusia vanteita ja värejä.

Sportagen sisällä on tehty enemmän muutoksia, sillä mittaristo on nyt kokonaan elektroninen ja kojelaudan keskellä on suuri kosketusnäyttö. Kian julkaisemien kuvien mukaan Sportagen tietotekniikkaa on kehitetty niin, että autoa voi hallita nyt älypuhelimeen saatavalla sovelluksella.

Tekniikasta ei vielä kerrota mitään, mutta mittaristosta käy ilmi, että Sportagessa on nyt säädettävä ohjaus. Luultavasti moottoreita on muutettu aiempaa taloudellisemmiksi, mutta kerromme siitä lisätietojen saavuttua.