Irlannin kansallinen muinaismuistovirasto National Monuments Service on hiljattain julkaissut interaktiivisen kartan, joka esittelee tuhansia laivanhylkyjä Irlannin rannikoilla ja sen lähistöllä.

”Hylkytutkan” noin 920 000 neliökilometrin alueelta löyhtyy peräti 3 554 hylkyä Irlannin merialueilta ja Pohjois-Atlantilta, joista vanhimmat ajoittuvat 1500-luvulle.

Monien hylkyjen kohdalla lukee niiden nimi, ja sitä klikkaamalla saa esiin hylyn tietoruudun. Toisaalta moni hylky on tuntematon tai sen tietoja ei ole annettu julkaistavaksi.

Hylkyjen joukossa on myös tunnettuja laivoja, kuten esimerkiksi RMS Lusitania, kertoo Business Insider. Lusitania upposi ensimmäisen maailmansodan aikana 1915, kun saksalainen sukellusvene ampui sitä torpedolla. Tapaus sai Yhdysvallat lopulta liittymään sotaan, mikä vaikutti ratkaisevasti sen lopputulokseen.

Uusin alus kartassa taas on tammikuussa 2017 uponnut irlantilainen, 19-metrinen kalastusalus.

BI humauttaa, että karttaan merkityt hylyt muodostavat vain viidenneksen Irlannin hallituksen arkistoihin merkityistä haaksirikoista. Peräti 14 414 aluksen sijainti on edelleen täysi mysteeri.

Karttaa pääset selaamaan tästä linkistä. Karttaa voi zoomata, ja vasemmasta yläkulmasta löydät opasteet suomeksi.