Pääsimme kokeilemaan Pariisin liepeillä Peugeotin vielä tämän vuoden aikana myyntiin tulevaa versiota Mitsubishin sähköautosta.

Peugeot valmisti vuosina 1995-2003 lähes 10000 106 Electric-mallia, joka on tiettävästi edelleen maailman eniten myyty sähköauto.

PSA-yhtymä haluaa olla mukana sähköautojen uudessakin tulemisessa, ja tekee sen laajentamalla katumaastureista alkanutta yhteistyötä Mitsubishin kanssa. Mitsubishi i MiEV tulee siten myyntiin vain kevyesti muutettuna sekä nimillä Peugeot iOn että Citroën C-Zero.

Teknisesti kolmikko on yhteneväinen. Pohjana on vuonna 2006 esitelty, japanilaiseen Kei-kokoluokitukseen sopiva Mitsubishi i -kaupunkiauto.

Ensitestasimme Suomessa pistäytyneen Mitsubishi i MiEV -sähköauton TM:n numerossa 16/09. Tuolloin kyseessä oli Euroopassa kiertueella ollut, oikealta ohjattava prototyyppi, jonka kaikki säädöt olivat peräisin Japanista. Esitimme toiveita erityisesti jousituksen ja ohjauksen kohentamiseksi.

 

Autoa on molempien osalta kohennettu, mutta japanilaisiin kaupunkeihin tähdätyt suunnitteluperusteet näkyvät vääjäämättä sekä hyvässä että pahassa. Auton miellyttävin piirre on liikkumisen helppous ja sähkömoottorin heti nollavauhdista antama täysi vääntömomentti. Näkyvyys joka suuntaan on hyvä ja ajaminen sujuu heikommillakin lihasvoimilla.

Sähkömoottori (47 kW) on taka-akselin edessä ja auto on siis takavetoinen. Litium-ioniakuston antama toimintamatka on virallisesti 150 km, mutta Peugeotin edustajat kertoivat kysymättä, että esimerkiksi runsas ilmastoinnin tai lämmityksen käyttö yhdessä hankalien ajo-olosuhteiden kanssa voi pudottaa matkan puoleen.

Auto tulee Ranskassa ainakin aluksi tarjolle leasing-periaatteella, sillä 90 % käyttäjistä on viranomaisia tai yrityksiä. Taksa on 499 €/kk, johon sisältyy täysi huolto 50000 km/5 v ajaksi. Myyntihinta asettuu noin 35000 euron tuntumaan, josta monissa maissa saa valtiolta hyvitystä tuhansia euroja.

Suomessa helpotuksia ei ole luvassa, vaan sähköautoa rangaistaan käyttövoimaverolla. Suomeenkin Peugeot iOn on siis tulossa vuodenvaihteessa, mutta hinnoittelun suhteen työt ovat vielä kesken.