Yhdeksännen sukupolven Honda Civic Sedanin myynti käynnistyy Suomessa ensi lauantaina ja sen hinnat alkavat 23 990 eurosta.

Kuukauden Eurooppaan suunniteltua viisiovista Honda Civiciä myöhemmin saapuu sen kaikkialla maailmassa samanlaisena myytävä porrasperäinen sisar. Mitoiltaan uutuus on säilynyt edeltäjänsä kaltaisena, sillä suurin muutos on 25 mm lyhentynyt akseliväli. Siitä huolimatta niin sisä- kuin tavaratilat ovat kasvaneet.

Hondan mukaan eniten on painotettu ajon vaivattomuutta ja mukavuutta. Jousituksesta on saatu hävitettyä Civicille ennen tyypillistä nypytystä ja joustovarat ovat kasvaneet. Äänieristystä on lisätty, mikä kompensoi rakennemuutoksilla saavutetun painonsäästön. Ainoa tarjolla oleva moottori on 104 kW kehittävä 1,8-litrainen, jonka kanssa saa kuusivaihteisen käsivalintaisen tai viisivaihteisen automaatin.

Vakiovarustukseen kuuluu 23 990 euroa maksavasta Comfortista alkaen mm. 16-tuumaiset kevytmetallivanteet ja automaatti-ilmastointi. Tuhannen euron lisähintaan saa Executiven, joka tuo mukanaan kaasupurkausvalot, vakionopeussäätimen, peruutuskameran jne. Sijoittamalla vielä 1 500 euroa saa automaattivaihteiston, johon päätyi puolet edellisen sukupolven ostajista.