Venäjän talousvaikeudet, taistelu Ukrainan kanssa ja uhittelu EU:lle on johtanut autokaupan romahtamiseen.

Tänä vuonna Venäjän automyynnin arvioidaan tippuvan jopa viidenneksellä viime vuoteen verrattuna, mikä tarkoittaa lähes puolta miljoonaa autoa. Kaikkein pahimmin se iskee markkinajohtaja Ladaan, joka on lyöttäytynyt yhteen Renault-Nissanin kanssa. Yhteensä kolmikolla on lähes kolmannes markkinoista.

Markkinoiden pienentyessä edellä mainitulla määrällä, se tarkoittaa lähes 200 000 auton myynnin pudotusta Ladalle ja sen kumppaneille. Suurin osa tuosta määrästä valmistetaan AvtoVAZin tehtailla Togliatissa. Siellä onkin aloitettu rajut saneeraukset, että toiminta saataisiin kannattavaksi.

Ruotsalainen Bo Andersson pisti linja- ja kuorma-autoja Venäjällä valmistavan GAZin kuntoon ja viime marraskuusta lähtien hän on ollut AvtoVAZin pääjohtaja. Hän on ilmoittanut, että tehtailta täytyy yhtiön tervehdyttämiseksi irtisanoa 7 500 työntekijää. Nyt näyttää siltä, että leikkaukset ovat vielä rajumpia. Tämän vuoden lopulla työntekijöiden määrä on enää 53 000, kun se vuotta aiemmin oli melkein 66 000 eli 13 000 työpaikkaa poistetaan.