Lauantaiaamuna 20.7. Helsingin rautatientorilla oli mahdollisuus nähdä hieno läpileikkaus Peugeotin historiasta.

Pohjoismaiden Peugeot-clubit aloittivat kaksi vuotta sitten perinteen joka toinen vuosi tapahtuvasta yhteiskokoontumisesta. Ensimmäisen kerran oltiin Ruotsissa ja nyt oli Suomen vuoro toimia isäntänä. Tapahtuma juhlisti samalla suomalaisen Peugeot Clubin 25-vuotissyntymäpäivää.

Kokouspaikkana Suomessa oli Vuosaari, josta lähti aamulla reilun kolmenkymmenen Peugeotin karavaani kohti Rautatientoria. Siellä oli aamuyhdeksästä yhteentoista näytteillä komea valikoima eri malleja 1950-luvulta nykypäivään. Uusinta antia edustivat 208 GTI, 2008 ja RCZ.

Kauniita vanhuksia puolestaan olivat 203 sekä henkilöautona että ambulanssina, edustusauto 604 sekä normaalina että pidennettynä versiona sekä 504-valikoima perustaksista avomalliin ja coupéen. Muitakin malleja oli runsaasti pakettiautoja unohtamatta.

Rautatientorilta matka jatkui Porvooseen ja sieltä takaisin lähtöpisteeseen Vuosaareen. Illalla oli vuorossa gaalaillallinen ja sunnuntaita vietettiin veneillen Helsingin edustaa ihaillen.