Joskus 1960-luvulla TM:ssa oltaisiin voitu haaveilla tällaisesta tulevaisuuden kamerasta: se on pienempi kuin kinokoon järjestelmäkamera, mutta tuottaa vastaavan kuvanlaadun. Sen kohtuullisen valovoimainen zoom-objektiivi ulottuu laajakulma-alueelta aina lintukuvaukseen sopiville telepolttoväleille saakka. Automaattisten valotustoimintojen lisäksi siinä on erityinen kuvanvakain, ja se on myös kohtuuhintainen.

* Konica Minolta A200 * Nikon Coolpix 8800 * Panasonic DMC-FZ20

Viime keväänä (TM 6/2004) testasimme digitaalikameroita, jotka on rakennettu erityisen laaja-alaisen zoom-objektiivin ympärille. Nyt tällaisten kameroiden uusimmissa versioissa on myös kuvanvakain, eli järjestelmä, jolla pyritään vähentämään niin sanottujen tärähtäneiden kuvien vaaraa.

Tässä vertailussa on mukana kolme kameraa, joita siis yhdistää laaja-alainen kiinteä zoom-objektiivi, sähköinen etsin ja vakain. Canonin vakaimella varustettua mallia S1 IS emme voineet ottaa mukaan, koska se on huomattavasti huokeampi ja siinä on vain kolmen miljoonan pikselin kenno. Toisin sanoen se painii eri sarjassa.

Vertailun kolmen kameran objektiivit venyvät telepuolella huomattavan pitkälle. Pienikin kameran liikahdus näkyy silloin suurennoksissa voimakkaasti korostuneena epäterävyytenä, joten vakaimelle on todella tarvetta. Vielä tehokkaampaa olisi tietenkin käyttää vanhaa kunnon jalustaa.

Vakaimia on kolmessa testikamerassamme kahta eri tyyppiä: Nikonin ja Panasonicin optinen vakain tasaa kameran liikkumista optista linssielementtiä liikuttamalla, kun taas Konica Minolta vaimentaa liikettä siirtämällä kameran ccd-kennoa pysty- ja sivusuunnassa. Systeemi toimii siten, että sähköinen tunnistin havaitsee liikkeen, kameran tietokone analysoi tilanteen ja antaa ohjeet kennon tai optiikan liikuttamiseen liikevaikutelman eliminoimiseksi kuvassa.

Kaikissa kolmessa on myös nelinkertainen digitaalinen zoom, joka siis lisää näennäisesti objektiivin suurennussuhdetta, mutta todellisuudessahan se vain rajaa kuva-alaa tiukemmaksi. Teoriassa Konica Minolta ja Nikon hyötyvät tästä lisäkkeestä paljon enemmän kuin Panasonic, koska niissä on pikseleitä kahdeksan miljoonaa, eli huomattavasti enemmän kuin Panasonicissa, jossa on viiden miljoonan pikselin kenno.

Koska kameroiden hintaero on suuri, 650–1 000 euroa, valinta kallistuu todennäköisesti halvimpaan eli Panasoniciin – ja mikäpäs siinä. Panasonic on miellyttävä ja helppo käyttää, ja sen valovoimainen objektiivi on laaja-alainen ja hyvälaatuinen. Haittana on vain kohina suurilla herkkyysarvoilla.

Konica Minoltan mukana saa testin laajakulmaisimman objektiivin, seikka jolle monet panevat paljon painoa. Konica Minolta on myös varsin helppokäyttöinen. Miinuspuolelta esiin nousevat tarkennuksen puutteet ja Minoltan oma, outo salamankiinnityskenkä.

Nikon on tukeva, telealueella erinomaista jälkeä tuottava kamera, jossa on erittäin laaja varustelu ja valmius Nikonin kehittyneille i-TTL-salamalaitteille. Nikonin käsisäädöt ovat jossain määrin kömpelöitä käyttää.

Vertailun kamerat soveltuvat esimerkiksi luontokuvaharrastajalle, valokuvaavalle toimittajalle tai vaikkapa penkkiurheilijalle, joka tarvitsee pitkäpolttovälistä objektiivia tilanteiden kuvaamiseen kauempaa.

(Tiivistelmä Harri Hietalan artikkelista TM 4/05, s. 66-72)