Eurooppalaiset toimittajat valitsivat vuoden 2012 pakettiautoksi uuden sähkömoottorisen Renault Kangoo Z.E:n.

Vuoden pakettiauto on eurooppalainen vuosittain jaettava kunniamaininta, jonka valitsijaraadissa on 22 tavara-autoihin erikoistunutta toimittajaa. Suomea tuomaristossa edustaa B Yhtiöt OY:n julkaisujohtaja Heikki Laurell. Hän pitää vuokrattavilla akuilla varustettua pientä jakeluautoa uudenlaisena tapana tuoda ympäristöystävällisyyttä kaupunkeihin. Suomessa on vielä selvitettävä vuokra-akkujen verotukseen kohdistuvat ongelmat.

Renault Kangoo Z.E. sai äänestyksessä 104 ääntä 168 mahdollisesta jättäen taakseen uudistuneen Fiat Ducaton, Iveco Dailyn ja Volkswagen Caddyn. Tuomariston puheenjohtaja Pieter Wieman totesi, että Renault tuo Kangoo Z.E:n avulla sähköisen tavara-auton tavallisen eurooppalaisen ulottuville.

Euroopassa Renault Kangoo Z.E:n hinnat alkavat 20 000 eurosta (ilman arvonlisäveroa ja valtion tukia). Lisäksi n vuokrattava akut, joiden vuokra esimerkiksi kolmeksi vuodeksi ja 10 000 kilometrin ajoon on 72 euroa kuukaudessa (ilman alv.). Suomeen Kangoo Z.E:n odotetaan saapuvan vuoden 2013 aikana.