Taas kerran on liikenneturvallisuuden parantamiseksi väläytelty vanhaa tuttua keinoa: säätää nopeusrajoituksia pienemmiksi. Tällä kertaa asialla on Tiehallinnon pääjohtaja Eero Karjaluoto, joka sanoo, että muuten ei pystytä saavuttamaan asetettuja liikenneturvallisuustavoitteita.

Teiden tekemiseen ja kunnossapitoon myönnetyt rahat ovat tosiasiallisesti vähentyneet jo vuosikausia. Tämän vuoksi on käynyt yhä vaikeammaksi toteuttaa liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä – puhumattakaan kokonaan uusien parempien teiden rakentamisesta. Pääosa tierahoista kuluu yksinkertaisesti siihen, että nykyiset tiet yritetään edes jotenkuten pitää kunnossa. Kun liikennemäärät ovat samalla kasvaneet, niin lopputulos on selvä. Ainakaan turvallisemmiksi tiemme eivät ole muuttuneet.

Viime vuosikymmenen alkupuolella liikennekuolemat vähenivät merkittävästi, mutta vuoden 1996 jälkeen myönteistä kehitystä ei juuri ole tapahtunut. On oireellista, että samana aikana tienpidon rahoituksen ja liikennemäärien kasvun välinen kuilu on dramaattisesti syventynyt.

Kolme neljäsosaa liikennekuolemista tapahtuu Tiehallinnon vastuulla olevilla teillä. Jos tierahoituksen rintamalla ei tapahdu pikaista kohennusta, niin liikenneturvallisuus alkaa varmasti heiketä. Tilastollisesti katsoen se on fakta, joka pitäisi myös päätöksentekoportaassa ymmärtää.

Tielaitoksen pääjohtajan lausunto on nähtävä hätähuutona. Näyttää uhkaavalta, että nykyisenkin turvallisuustason ylläpitämiseksi tarvitaan kohta pikaisesti toteutettavia halpoja keinoja, ja silloinhan nopeusrajoitusten pienentäminen tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tarvitse toimia.

Autoilijat ja moottoripyöräilijät tuovat erilaisten verojen muodossa valtion kassaan moninkertaisesti enemmän rahaa, kuin mitä tiestön kunnollinen ylläpito ja kehittäminen – siis myös liikenneturvallisuus – vaatisi. Olisi vähintäänkin oikeudenmukaista käyttää noita rahoja siihenkin tarkoitukseen, johon ne on kerätty.

(Pääkirjoitus TM 11/2003, s. 9)