Kevarivuodet takana ja edessä ensimmäisen ison moottoripyörän hankinta. Teholtaan se on aluksi vain 25 kilowattia, vaan mitäs siitä. Kaupan on liuta 600–750-kuutioisia pyöriä, jotka voi ”poikavuosien” jälkeen muuttaa täysitehoisiksi. Näin harrastetta voi jatkaa tutussa satulassa, ainoa ero on vain isomman tehon tuoma lisäpotku. Laitoimme viivalle kuusi täysitehoista perusvaihtoehtoa, käynnistimme moottorit ja karautimme liikkeelle.

* Ducati Monster 620 * Honda CBF 600 S * Hyosung Comet 650 * Kawasaki Z 750 S * Suzuki GSF 650 Bandit S * Yamaha FZ6 S

Vertailuun valittu kuuden 600–750-kuutioisen peruspyörän ryhmä tarjoaa vaihtoehtoja kaksisylinterisellä ilmajäähdytteisellä V-moottorilla varustetusta temperamenttisesta sportista pumpulimaisesti hyrisevän rivinelikon vauhdittamaan pyörään.Yamaha FZ6 on porukan ainoa, jota ei saa 25 kW:n tehoiseksi kuristettuna. Muut viisi ovat siis myös vastikään A-kortin saaneen 18-vuotiaan käytettävissä.

Kaikki vertailupyörät ovat täysitehoisia. Näin siksi, että 25 kW:n tehorajoitus vaikuttaa lähinnä maantienopeuksissa ja -ohituksissa. Toisaalta, iso osa A-korttilaisista jatkaa ”poikavuosien” jälkeen täysitehoisen satulassa. Tällöin tutun 25-kilowattisen päivitys täyteen tehoon on yleensä edullisempaa kuin kokonaan uuden motskarin hankinta.

Ryhmässä ei ole mitään tulipalouutuuksia. Joukossa on tälle kaudelle päivitettyjä versioita, mutta perusmallit ovat olleet markkinoilla jo jonkin aikaa. Tällaisten peruspyörien päivitykset ovat yleensä vähemmän radikaaleja.

Suzuki Bandit 650:n moottorin tilavuutta on edeltäjään verrattuna kasvatettu kymmenisen prosenttia. Muilta osin kokonaisuus on entisellään. Myös Ducati 620 Monster on aikaisemmin tuttu takavuosien 600-versiona. Kawasaki Z-750:n olennaisin muutos ajan kuluessa on ensiversion kaasuttimet korvannut elektronisesti ohjattu suihkutus. Vertailun 04-mallisen Hyosung Comet 650:n parannus kaudelle -05 on muun muassa vaihtamista helpottava pidempi vaihdepoljin. Honda CBF 600 ja Yamaha FZ6 ovat käytännössä samassa kuosissa kuin viime vuonna.

Moottorit ovat kahdentyyppisiä. Ducati ja Hyosung vannovat kaksisylinterisen V-moottorin nimeen, muut uskovat nelinelikon autuuteen. Ulkomuodoiltaan eli stuukiltaan Ducati ja Hyosung ovat pelkistettyjä nakupyöriä. Honda, Kawasaki, Suzuki ja Yamaha puolestaan ovat varttikatteella varustettuja peruspyöriä. Tälle kaudelle Hyosungin saa myös koko- ja varttikatteella, mutta aikaisen ajankohdan vuoksi vertailuun tuli katteeton perusversio.

Vertailulenkille lähdetään yleensä taajamasta, josta jatketaan moottoritietä pitkin kohti maittavampia ajomaisemia – ja näin teimme mekin. Kaupunkiajossa Ducati ja Hyosung jäivät japsinelikon varjoon monestakin syystä. Honda ja Suzuki ottivat kaupunkiajossa parhaat pisteet nimenomaan hyvän ajotuntuman ja leppoisan olemuksen ansiosta. Kun tähän lisätään hienostuneesti toimivat moottorit ja vaihteistot, on kokonaisuus taajamassa mukava.

Moottoritiellä japanilaiset peittosivat Ducatin ja Hyosungin levollisemman käytöksen ja mukavamman ajoasennon ansiosta. Suoraviivaisen vakaa käytös suurissa nopeuksissa ja nelisylinterisen rivimoottorin vähäiset värinät ovat japanilaisnelikon yhteisiä nimittäjiä. Ducatin ja Hyosungin kaksisylinteristen V-moottorien tuntuva tärinä kun on tasavauhtisella motarilla ajan oloon uuvuttavaa.

Mutkikas ja mäkinen asfaltti on varmin tapa seuloa moottoripyörän ominaisuuksia, joten mekin vietimme valtaosan ajoajasta tällaisissa maisemissa Moseljoen rinteillä Saksassa.

Eniten pisteitään mutkatiellä nosti Ducati, mikä onkin luonnollista, koska pyörän sukujuuret juontavat sporttipyöriin. Tosin aloittelijasta se saattaa tuntua ainakin aluksi turhan kovaotteiselta ja itsepäiseltä. Mutta kokemuksen ja taitojen kasvaessa Ducati on hyvinkin nautittava kokonaisuus.

Hyosungin tahmaisesti toimiva vaihteisto vei kovimman terän maantiekurvailusta. Myöskään korkeahko ajoasento ja hieman hontelo olemus eivät hevin houkuttele tiukkoihin kallistuksiin ja vauhdikkaaseen kaarteluun. Mikään varsinainen maantiesportti Hyosung ei siis ole.

Perusolemukseltaan yleishyvä Honda oli maantiellä lievä pettymys, mutta lähinnä vain moottorin käytöksen vuoksi. Ajettavuudeltaan Honda on mutkatiellä neutraali, nöyrä ja tottelevainen. Samoin ajoasennoltaan se sopii pitkille päivätaipaleille tällaisessa ympäristössä, joskin osa koeajoporukasta totesi istuimen ajan oloon hieman puuduttavaksi.

Ajettavuudeltaan hondamaista yleishyvää kokonaisuutta edustaa moottorin osalta mukavasti pirteämpi Suzuki. Lähes kymmenen prosenttia suurempi iskutilavuus on tuonut lisää pontta alakierroksilta lähtien. Tämä tuntuu etenkin maantiellä.Lisäksi ajoasento ja ohjaustuntuma ovat hyvin kohdallaan, joten meno mutkatiellä on leppoisaa. Pienin parannuksin Suzuki kolkuttelisi helposti vertailun kärkeä.

Kuten arvata saattaa, mutkaisella maantiellä mukavinta kyytiä tarjosi Kawasaki. Totuttelun jälkeen Kawan moottorin voima ja etenkin hienosti toimiva vaihteisto saivat kuskien silmät loistamaan. Ne jättivät varjoonsa esimerkiksi hieman tunnottomat jarrut. Niitä lukuun ottamatta Kawasaki olikin maantiellä vertailun paras.

Eniten särmää maantiellä tarjosi kuitenkin moni-ilmeinen Yamaha. Sillä saattoi edetä mutkaista tietä leppoisasti kaarrellen kuin isolla matkapyörällä. Tosin hieman korkean oloinen ja etukeno ajoasento yllytti helposti aktiivisempaan kurvailuun johon ajo-ominaisuudet riittävät hyvin.

(Tiivistelmä Alan Bridgerin artikkelista TM 8/05, s. 60-70)