Digitaalinen televisiokuva on tulossa myös puhelimiin. Suomessa on parhaillaan käynnissä dvb-h-kokeilu, jossa älypuhelimen näytöltä voi pääkaupunkiseudulla katsoa lukuisia tv-kanavia. Osa ohjelmista on kotimaisia, osa ulkomaisia, ja mukana on myös muutama radiokanava.

Järjestelmän nimi on dvb-h, jossa h-kirjain tulee sanasta handheld eli kädessä pidettävä. Kuva on tietenkin digitaalisessa muodossa, aivan kuten jo monelle tutuksi tulleessa digi-tv:ssä. Kokeilussa ovat mukana muiden muassa Nokia, Digita, TeliaSonera, Elisa, MTV3, YLE ja Nelonen. Kullakin on tässä pilottiprojektissa oma roolinsa, ja ainakin ensivaikutelman perusteella kokonaisuus näyttää hyvältä.

Suomalaisen pilottiprojektin kaltaisia hankkeita on tehty, ja tullaan vielä tekemään useissa maissa.Ennen kaikkea taustalla on tarve tutkia se, ovatko ihmiset halukkaita maksamaan tällaisesta palvelusta.

Suomessa parhaillaan käynnissä olevaan hankkeeseen on valittu viitisensataa tavallista matkapuhelinkäyttäjää. Pilottikokeiluun osallistuvat käyttävät Nokia 7710 älypuhelinta ja siihen varta vasten rakennettua SU-22-kuvanpurkuyksikköä. Käyttäjät maksavat itse puhelinlaskunsa sekä myös tv-katsomisesta aiheutuneet kulut. Pilottivaihe alkoi tämän vuoden maaliskuussa ja päättyy juhannuksen tienoilla.

Digitaalisten tv-kanavien osalta hinnoittelun rajat on ainakin nyt päätetty vetää tasolle, jossa tv-katselu maksaa jonkin verran, mutta ei rasita liikaa kuluttajaa. Noin viiden euron kuukausimaksulla saa katsoa useita tv-kanavia ja kuunnella muutamaa radio-ohjelmaa.

Tv-yhtiöistä mukana on innokkaimmin MTV3. Peruskanavan lisäksi yhtiö koostaa kännykkäkokeilua varten yhden ylimääräisen MTV3 Extra -kanavan, jonka sisältö muodostuu vuorotunnein uutisista ja rakennusohjelmasta.

Monacon Formula 1 -osakilpailun aikana kokeiltiin myös maksullisella MTV3+ kanavalla lähetettävän F1-paketin tuomista kännykkään. Katsoja sai 50 sentin vuorokausimaksulla katsoa kaikki haluamansa F1-lähetykset, joista tavallinen digiboksin omistaja maksaa 58 euroa vuodessa. Ohjelmista voi siis maksaa miltä tahansa ajalta, mikäli lähettävä yhtiö niin päättää.

Urheilun lisäksi uutisten uskotaan kiinnostavan suurta yleisöä, mutta pitkien elokuvien seuraaminen pieneltä ruudulta voi olla vähemmän houkuttelevaa.

Kun puhelimen kanssa ollaan liikkeellä, mukana ei yleensä ole tv-ohjelmalehteä. Niinpä on luonnollista, että tarjolla on sähköinen ohjelmaopas, esg (electronic service guide). Ohjelmaoppaaseen on kerätty kaikkien tv- ja radiokanavien koko päivän ohjelmatiedot. Halutessaan yksittäisestä ohjelmasta saa myös tarkemman luonnehdinnan. Yhdellä näppäinpainalluksella muistutus ohjelman alkamisesta siirtyy kalenteriin. Todella kätevää!

Nokia 7710 toimii päivittäisessä käytössä todella mainiosti, eikä akun kesto muodostunut ongelmaksi edes televisiota satunnaisesti katseltaessa. Kun näytön kirkkauden säätää pykälää maksimiasentoa pienemmälle, kuva on edelleen kirkas ja akku kestää hyvin parinkin tunnin tv-katselut normaalin puhelinkäytön lisäksi.

Varsinaiset dvb-h-lähetykset voidaan aloittaa vasta, kun taajuuksia hallinnoiva liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt, kuka tai ketkä lähetysluvan saavat. Tuntuisi kuitenkin luontevalta, että lupa myönnettäisiin taholle, jolla jo on lähetystoimintaan liittyvä infrastruktuuri. Niinpä kyseeseen voisivat Digitan lisäksi tulla esimerkiksi tähän pilottikokeiluun osallistuneet teleoperaattorit.

Matkapuhelinvalmistajista Nokia on jo ehättänyt ilmoittamaan, että se integroi dvb-h-vastaanottimen ainakin yhteen ensi vuoden puolella esiteltävään älypuhelinmalliinsa.

Mobiilitelevisiotoiminta voi alkaa vasta siinä vaiheessa, kun kaikki osaset loksahtavat paikoilleen. Käynnissä oleva pilottikokeilu on kuitenkin osoittanut sen, että hyvällä yhteistyöllä tällainenkin hanke voidaan toteuttaa jopa melko nopealla aikataululla.

(Tiivistelmä Juha Nykäsen artikkelista TM 11/05, s. 34-35)