Ferrarin odotetun ja juhlitun uutuuden, 360 Modenan koeajamiseen ei olisi voinut valita parempaa ajankohtaa. Häkkisen suosiollisella avustuksella Schumacher oli edellisenä päivänä hankkinut Ferrarille kauan kaivatun voiton Imolassa, Enzo ja Dino Ferrarin nimikkoradalla. Pitkän sateisen jakson jälkeen aurinko paistoi jälleen Maranellossa 2. toukokuuta 1999. Ja minulle luovutettiin muutamaksi tunniksi käyttöön punainen 400-hevosvoimainen kaunotar, jossa kaiken kukkuraksi oli F1-nimellä varustettu nappivaihteisto, samanlainen jota Schumi näpelöi omassa työkalussaan.

Ferrarin kaunokainen saa kokeneenkin autotoimittajan herkistymään ja -myönnettäköön – lapsen innolla moottoria laulattamaan. Tämä ori tarjoaa kuitenkin ajonautintoja myös aloittelijalle, niin paljon edeltäjiään mukavampi ja helppokäyttöisempi se on. Vaihteistossa, samoin kuin esimerkiksi imuilman ohjausjärjestelmässä, mallia on otettu Schumin ajokista. Nappivaihtamiseen tottuu nopeasti, ja halutessaan päälle voi kytkeä myös täysautomaattiasennon.

Moottori, auton sielu, on kuin esittelyssä lasikuvun alla kuljettajan niskan takana. Päällimmäisenä tosin on vain kaksi punaista imuilman kokoojasäiliötä, imuputket ja häivähdys täysalumiinista runkorakennetta. 360:n kone on suora kehitysversio isoveljestään 355:stä. Suurin vääntömomentti on 373 Nm / 4750 r/min ja ominaisteho peräti 112 hv/l. Se on Ferrarin kaikkien aikojen tehokkain vapaastihengittävä moottori.

Ääntä myöten Modena 360 on suunniteltu kuulostamaan uskottavalta urheiluautolta. Kukapa kunnon ”tifosi” melunormeissa pysyvää Ferraria tahtoisikaan!

(Lyhennelmä Mauri Salon artikkelista TM 10/99, s. 22-27)