Puolen vuoden päästä myyntiin tuleva, perin pohjin uusittu Honda Civic säväyttää rohkealla muotoilullaan. Myöskään kaikki tekniset ratkaisut eivät ole aivan tavanomaisia.

Keväällä Genèven autonäyttelyssä nähty, viittä vaille valmis uuden Civicin prototyyppi pysäytti kävijät. Tavanomaisuus on vaihtunut futurismiin, eikä moni ollut valmis uskomaan, että noin radikaali malli voisi tulla tuotantoon, varsinkaan tähän kaikkein suosituimpaan pienten perheautojen kokoluokkaan. Totta se kuitenkin on, sillä nyt olemme todistaneet uuden Civicin virallista ensiesittelyä. Eräänä suunnittelutavoitteena onkin ollut saada näyttämään kaikki muut autot vanhanaikaisilta.

Ensiesittelyn kohteena on viisiovinen korimalli, mutta itse asiassa neliovinen porrasperä tulee markkinoille samaan aikaan. Siitä saadaan kuvia julkisuuteen vasta tuonnempana. Ne ovat aika lailla erilaisia autoja, myös perusrakenteiden osalta. Viisiovisesta muunnettu ja samalle alustalle rakentuva kolmiovinen on luvassa noin vuoden päästä. Siitä sitten tulee aikanaan myös Type-R-versio.

Harvinaista kyllä, Civicin päämitat ovat pääosin kutistuneet. Eniten ovat pienentyneet akseliväli (-50 mm) sekä pituus ja korkeus (molemmat -35 mm). Leveyttä on sen sijaan tullut lisää peräti 65 mm. Kaiken tämän ansiosta olemus on entistä maanläheisempi.

Kuljettajan osaston moderneihin näkymiin pitää hetki totutella, mutta yleisilme vaikuttaa selkeältä. Ohjauspyörä säätyy kahteen suuntaan, ja ajoasennosta tuntuisi saavan toimivan.

Viistoperä-Civicin bensiinimoottorissa on tilavuutta 1,3 tai 1,8 litraa. Diesel on tuttu 2,2-litrainen, joka samalla tulee olemaan päävastuussa myyntilukujen kasvattamisesta. Pienempi bensiinimoottori on periaatteessa sama 61-kilowattinen kuin Jazzissa, mutta 1,8-litrainen on kokonaan uusi tuote. Moottorissa on tehoa 103 kW ja vääntöä 174 Nm.

Vaihteita on moottorista riippumatta aina kuusi. Bensiinimoottorien yhteyteen voi valita myös automatisoidun vaihtoehdon (Suomessa vain 1,8:n yhteyteen).. Porrasperä poikkeaa tässäkin suhteessa, sillä siihen voi liittää perinteisein automaatin, ja aikanaan myös 1,6 litran moottorin. Nelioviseen koriin on jo ensi vuonna luvassa myös IMA-hybridiversio, joka on tulossa myyntiin myös joillain Euroopan markkinoilla.

HONDALAISILLE pitää antaa kaikki kunnia rohkeudesta, johon ei varmasti monen ison autonvalmistajan uskallus ja notkeus olisi riittänyt. Tuloksena on auto, joka ei katoa massaan ja joka vetoaa entistä nuorempaan ja yksilöllisyyttä kaipaavaan asiakaskuntaan. Loppuvuodesta alkaa ensimmäisen koeajomahdollisuuden myötä selvitä, lunastaako Civic lupauksensa myös muiden ominaisuuksiensa suhteen.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 14/05, s. 4-5)